KV62
KV62 on Egyptin faarao Tutankhamonin hauta Kuninkaiden laaksossa Uuden valtakunnan 18. dynastian ajalta. Tutankhamon on haudattu hautakammioon sijoitettuihin sisäkkäisiin arkkuihin, joita ympäröi sisäkkäiset kaapit. Hautakammion lisäksi haudassa on esikammio, aarrekammio ja sivukammio.
KV62 | |
---|---|
Tutankhamonin haudan sisäänkäynti kuvan vasemmassa laidassa. |
|
Sijainti | |
Koordinaatit | |
Mitat | |
Korkein kohta | 3,68[1] m |
Kapein kohta | 0,66[1] m |
Levein kohta | 7,86[1] m |
Kokonaispituus | 30,79[1] m |
Pinta-ala yhteensä | 109,83[1] m2 |
Tilavuus yhteensä | 277,01[1] m3 |
Muita tietoja | |
Omistaja | faarao Tutankhamon |
Sisäänkäynnin tyyppi | portaat |
Akseli | taitettu |
Koristelu | maalaukset |
Tutankhamonin hauta on egyptologian historian ensimmäinen lähes koskemattomana löydetty kuninkaallinen hauta. Haudan löysi arkeologi Howard Carter vuonna 1922. Hautavarustus on yksi faaraohautojen parhaiten säilyneistä, vaikka hautaan oli murtauduttu jo kahdesti aiemminkin. Haudan noin 5 000 esinettä on nykyisin koottu näytteille Kairon Suureen egyptiläiseen museoon. Tutankhamonin muumio on sen sijaan palautettu museosta alkuperäiselle paikalleen.
Historia
muokkaaRakentaminen
muokkaaFaarao Tutankhamon kuoli yllättäen 1320-luvulla eaa. vain 18-vuotiaana. Hänet haudattiin kuninkaalliseksi haudaksi verrattain pieneen hautaan, joka otettiin hätäisesti käyttöön. Vaikka Tutankhamonin haudalla on todisteita siitä, että sinne oli tunkeuduttu ja se oli tuoreeltaan ryöstetty, haudan sijainti kaikesta päätellen oli jo unohtunut 20. dynastiaan mennessä, koska Ramses VI:n (faraona vuosina 1143–1136 eaa.) haudan rakentajat rakensivat sen sisäänkäynnin päälle tilapäisiä kivikatoksia.[2]
Ryöstöt
muokkaaMyöhemmin haudan raivaamisen yhteydessä paljastui, että siellä oli käynyt varkaita kahdesti. Kumpikin ryöstö oli ilmeisesti tapahtunut pian hautaamisen jälkeen. Toisella kerralla tulleet ryöstäjät pääsivät sisään kaikkiin huoneisiin. Hautaan ei ollut kuitenkaan tullut suuria vahinkoja, sillä ryöstäjät joutuivat ilmeisesti toimimaan kiireessä ja saattoivat jäädä kiinni itse teosta, joskaan tätä ei tiedetä varmasti. Uloimman sisäänkäynnin ovi ja sisätilojen ovet oli muurattu uudelleen umpeen murtautumisten jäljiltä. Alun perin tyhjä käytävä oli täytetty ensimmäisen ryöstöyrityksen jälkeen, mutta seuraavat ryöstäjät olivat kaivautuneet täytesoran läpi. Sisällä ollut tavara oli ryöstöjen jäljiltä epäjärjestyksessä ja siinä oli kolhuja. Haudasta puuttui myös sellaisia arvokkaita materiaaleja, joita siellä olisi kuulunut olla, kuten lasia ja öljyjä. Sivukammiossa käynyt ryöstäjä oli tyhjennellyt laatikoita ja nostellut oveen tehdyn reiän läpi ryöstösaalista tovereilleen. Haudan löytäjä Howard Carter arvioi, että aarrekammion jalokivistä 60 prosenttia oli varastettu.[3]
Löytäminen ja raivaaminen
muokkaaHaudan löysi arkeologi Howard Carter vuonna 1922. Hän teki kaivauksia Kuninkaiden laaksossa varmana siitä, että löytäisi faarao Tutankhamonin haudan, sillä hän oli nähnyt faaraon nimen Karnakin temppelin steelassa ja Kuninkaiden laaksosta löytyneissä esineissä. Haudan sisäänkäynti löytyi 4. marraskuuta 1922, kun Carterin työntekijä törmäsi kallion sisään menevän portaikon ensimmäiseen askelmaan.[4] Carter peitti aukon ja jatkoi töitä vasta, kun hänen rahoittajansa Lordi Carnarvon oli tullut paikalle Englannista.[5]
Carter, Lordi Carnarvon, tämän tytär Lady Evelyn sekä Arthur Callender menivät haudan esikammioon 26. marraskuuta 1922. Viralliset avajaiset pidettiin kolme päivää myöhemmin. Eri kammioiden ja arkun avajaiset ja niitä seuranneet päivät olivat suuria mediatapahtumia, ja paikalle saapui paljon egyptiläisiä ja ulkomaisia arvovieraita. Haudan avajaisten jälkeen Carter sulki haudan kahdeksi viikoksi, jotta kaivauksia voitiin alkaa valmistella. Carterin ryhmä ryhtyi tyhjentämään esikammiota 16. joulukuuta.[6][7]
Esikammion tyhjentämisen jälkeen hautakammio avattiin virallisesti 16. helmikuuta 1923.[8] Hautakammion täytti joukko sisäkkäisiä hautakaappeja. Carter purki uloimman puisen hautakaapin joulukuussa 1923. Sen sisällä oli puuvillaverho, joka verhosi toista hautakaappia. Tammikuussa 1924 Carter avasi kolmannen ja sen sisällä olleen neljännen hautakaapin, jonka sisältä paljastui kvarsiitista tehty sarkofagi. Sarkofagi avattiin 12. helmikuuta 1924 kutsuvieraiden läsnä ollessa. Sen sisältä paljastui puinen, paksulla kultalevyllä päällystetty arkku, jota oli hyvin vaikea nostaa, sillä se oli tiiviisti ulomman arkun sisällä. Kun arkku oli nostettu, sen sisältä paljastui täyskultainen arkku. Tässä vaiheessa Carter riitaantui Egyptin hallituksen kanssa ja poistui Egyptistä vuodeksi. Palattuaan Carter jatkoi töitä haudan parissa. Arkun kansi avattiin 28. lokakuuta 1925, ja sisältä löytyi Tutankhamonin muumio, jota peitti kultainen kuolinnaamio.[9] Muumio vaurioitui Carterin leikatessa kuolinnaamion irti muumiosta.[10]
Hautakammion tyhjentämiseen kului kahdeksan vuotta, ja se saatiin päätökseen marraskuussa 1930. Työhön kuului hautavarustusten hajottaminen osiin ja siirtäminen.[7]
Aarrekammiota Carterin ryhmä alkoi tutkia lokakuussa 1926, ja kammio oli tyhjennetty syksyyn 1927 mennessä.[11] Sivukammio avattiin virallisesti marraskuussa 1927. Sieltä löydetyt tavararöykkiöt oli siirretty pois kuukauden kuluessa.[12]
Tutankhamonin hauta avattiin yleisölle 8. tammikuuta 1928, kun kaikki esineet oli siirretty pois. Carter työskenteli haudalla helmikuuhun 1932 saakka. Hän valmisteli viimeisinä vuosinaan hautaa käsittelevää perusteellista tieteellistä julkaisua, mutta sairastui ja kuoli ennen julkaisun valmiiksisaamista vuonna 1939.[13]
Nykyisin
muokkaaTutankhamonin haudassa käy noin tuhat vierailijaa päivässä. Pienen tilan suuret vierailijamäärät ovat aiheuttaneet monenlaista vahinkoa seinille. Haudassa tehty kymmenen vuotta kestänyt remontti valmistui tammikuussa 2019. Remontissa hauta restauroitiin ja tehtiin mukavammaksi vierailijoille. Samalla hauta tutkittiin systemaattisesti. Haudasta löydettyjen mikrobien havaittiin olleen kuolleita, eivätkä ne aiheuta maalauksille uusia vaurioita.[14]
Sisätilat
muokkaaPortaikko ja sisääntulokäytävä
muokkaaHautaan johtaa alaspäin vievä portaikko ja sisääntulokäytävä. Ne oli haudan suojelemiseksi täytetty kivimurskalla, suurilla kivenlohkareilla ja monenlaisella rojulla ja tavaralla. Sekamelskan on tulkittu viittaavan ryöstöyritysten jälkien kiireiseen siivoamiseen. Sisääntulokäytävällä oli myös joitain tarkoituksellisesti sinne jätettyjä esineitä, kuten Tutankhamonia lapsena esittävä maalattu puuveistos.[15]
Esikammio
muokkaaOviaukon takana on esikammio eli etukammio. Se oli täynnä erilaisia esineitä, kuten Tutankhamonin valtaistuin, rituaalivuode, vaunut, elintarvikkeita faaraon käyttöön ja arkkuja.[16] Valtaistuin oli valmistettu puusta, päällystetty kullalla ja koristeltu puolijalokivillä ja värillisellä lasimassalla.[17] Esikammiossa olleessa kullatussa puukaapissa oli luultavasti ollut faaraon kultainen pienoisveistos, mutta se oli varastettu.[18]
Esikammion oikeanpuoleisella seinällä on ovi hautakammioon, jossa faaraon sarkofagi sijaitsee. Oven molemmin puolin seisoi kaksi luonnollisen kokoista puista veistosta, jotka esittävät faaraon kata, hänen ”kaksoisolentoaan”.[16] Veistokset on tehty puusta, maalattu mustalla pihkalla ja osin päällystetty kullalla.[19]
Hautakammio
muokkaaHautakammiossa eli arkkukammiossa oli faaraon muumio kolmen sisäkkäisen ruumisarkun sisällä. Sisin arkku on valmistettu kullasta ja painaa 110,4 kilogrammaa. Toiseksi uloin ja uloin arkku ovat kullalla päällystettyä puuta. Ihmisenmuotoiset arkut kuvaavat faaraota ristissä olevat kädet rinnallaan pitelemässä kuninkaan tunnusmerkkejä. Ruumisarkut olivat suuren kvartsiitista tehdyn sarkofagin sisällä. Sargofagia ympäröi neljä sisäkkäistä puusta tehtyä kullattua kaappia, joista uloin täytti hautakammion lähes kokonaan.[7] Kolmas, eli sisin, kultainen arkku oli löydettäessä miltei kokonaan pikimäisen kerroksen peitossa. Kerros poistettiin liuottimilla ja skalpellilla.[20]
Faaraon muumion kasvoille oli asetettu kultainen kuolinnaamio, joka painaa 10 kilogrammaa. Kuolinnaamio on koristeltu korukivillä turkoosilla, karneolilla ja lapislatsulilla sekä tummansiniseksi värjätyllä lasimassalla.[20]
Hautakammion kullakin neljällä seinällä oli maalauksia. Seinämaalausten tausta oli keltainen, ja maalausten pinta oli erinomaisessa kunnossa, vaikka niitä täplittivätkin mikrobikasvuston aiheuttamat pienet pyöreät läikät. Pohjoisseinällä on kolme Tutankhamonista kertovaa kuvaa. Keskimmäisessä faarao on elävien puvussa kädessään valtikka ja rituaalisauva. Hän on suorittamassa puhdistautumisrituaalia taivaan Nut-jumalattaren edessä. Oikeanpuoleisessa kuvassa faarao on pukeutuneena Osirikseksi seuraajansa faarao Ejen seurassa. Kuvassa Eje suorittaa suunaukaisuriittiä, jonka avulla vainaja herätetään henkiin. Vasemmanpuoleisessa kuvassa Tutankhamon on Osiriksen edessä päässään nemes ja takanaan Ka. Länsiseinällä on manalan oppaan Amduatin katkelmien kuvituksia, jotka kuvaavat aurinkolaivan yöllä tekemää matkaa. Itäseinällä kuvataan kuninkaallisen sarkofagin kuljetusta kelkan päälle asetetussa kaapissa. Eteläseinällä Tutankhamon nähdään Anubiksen kanssa Hathor-jumalattaren seurassa.[21]
Sivukammio ja aarrekammio
muokkaaEsikammiosta pääsi sivukammioon ja hautakammioon, ja hautakammiosta aarrekammioon, jotka kumpikin olivat täynnä esineitä.[16]
Aarrekammiossa oli muun muassa alabasterinen kanooppiarkku (engl. canopic chest), joka sisälsi neljässä sylinterinmuotoisessa alabasterisessa kanooppiastiassa (engl. canopic jar) neljä kultaista pienoisarkua, joissa oli faaraon palsamoidut - muumioinnin yhteydessä poistetut - sisälmykset. Sydän on kuitenkin jätetty kehoon, sillä sielun uskotaan olevan sydämessä.[22]
Aarrekammiossa oli myös muun muassa 18 pienoisvenettä sekä Anubista esittävä veistos.[16]
Sivukammiossa ja aarrekammiossa oli yhteensä 413 šabtipatsasta. Niistä 29:een oli kirjoitettu Kuolleiden kirjan kuudennen luvun tekstiä.[23]
Muut kammiot
muokkaaOn esitetty epäilyjä, että hautakammion pohjoisseinän takana olisi aiemmin tuntematon salakammio. Vuonna 2018 julkaistu Egyptin muinaismuistoista vastaavan ministeriön tilaama tutkimus kuitenkin osoitti, ettei tälle oletukselle ole pohjaa.[24] Helmikuussa 2020 egyptiläiset arkeologit raportoivat jälleen havainneensa käytävänmuotoisen tilan muutama metri haudasta pohjoiseen.[25]
Kuninkaiden laaksosta on lisäksi löydetty pieni maahan kaivettu huone, jossa lienee säilytetty osaa Tutankhamonin hautavarustuksesta.[26]
Esineet
muokkaaHaudasta nostettiin yhteensä 5 398 esinettä tai esinekokonaisuutta. Kaikki esineet konservoitiin ja valokuvattiin vuosien 1927–1928 aikana.[12] Esineiden joukossa oli runsaasti pienoisveistoksia, koruja, amuletteja ja astioita.[27] Esineet on koottu näytteille Kairon Suureen egyptiläiseen museoon tavalla, joka jäljittelee Tutankhamonin haudan huonejärjestystä. Esineistä kolmasosa on aiemmin ollut näytteillä Kairon Egyptiläisessä museossa.[28]
Tutankhamonin muumio on palautettu Kuninkaiden laaksoon alkuperäiselle paikalleen Kairosta, missä se oli kärsinyt kosteudesta. Muumio on suojattu ilmatiiviisti lasilla.[29]
-
Nuorta Tutankhamonia esittävä puuveistos löytyi sisääntulokäytävältä.
-
Tutankhamonin rintakuva esikammiosta.
-
Kammiot olivat täynnä esineitä. Kuvassa esikammion esineistöä.
-
Ka-veistokset esikammiossa hautakammion oven molemmin puolen. Takana näkyvät hautakammion täyttäneet hautakaapit, joita oli useampi sargofagin ympärillä.
-
Toiseksi sisin arkku
-
Esikammiosta löytyneet vaunut uudelleen koottuina
-
Aarrekammion alabasterinen kanooppiarkku, jossa neljä kanooppiastiaa
-
Tutankhamonin kanooppiarkun kopio
-
Aarrekammiota vartioinut Anubis-veistos
-
Tutankhamonin kullattu valtaistuin
-
Yksi šabtipatsaista
Lähteet
muokkaa- Hawass, Zahi: Tutankhamon: haudan aarteet. (alkuteos Tutankhamun: The Treasures of the Tomb, 2018) Suomentanut Heidi Tihveräinen & Lauri Sallamo. Tammi, 2018. ISBN 9789520401979.
- Siliotti, Alberto: Historialliset kulttuurit: Egypti. Suomentanut Tuija Vertainen. Weilin + Göös, 2009. ISBN 9789510329955.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c d e f KV 62 (Tutankhamen) Theban Mapping Project. Arkistoitu 12.12.2007. Viitattu 31.7.2017. (englanniksi)
- ↑ Peter F. Dorman: Tutankhamun Encyclopædia Britannica. Viitattu 15.5.2018. (englanniksi)
- ↑ Mark Andrews: The King Tut Tomb Robberies Tour Egypt. Arkistoitu 9.2.2006. Viitattu 8.11.2019. (englanniksi)
- ↑ Siliotti 2009, s. 95.
- ↑ Siliotti 2009, s. 97.
- ↑ Hawass 2018, s. 23, 73.
- ↑ a b c Siliotti 2009, s. 197.
- ↑ Hawass 2018, s. 73.
- ↑ Hawass 2018, s. 84, 100, 103, 109.
- ↑ Hawass 2018, s. 112.
- ↑ Hawass 2018, s. 157.
- ↑ a b Hawass 2018, s. 259.
- ↑ Hawass 2018, s. 259–260.
- ↑ Anniina Wallius: Tutankhamonin haudan kymmenvuotinen remontti valmistui Yle uutiset. 28.1.2019. Viitattu 28.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Hawass 2018, s. 15–16.
- ↑ a b c d Siliotti 2009, s. 99–102.
- ↑ Siliotti 2009, s. 204.
- ↑ Siliotti 2009, s. 207.
- ↑ Siliotti 2009, s. 202.
- ↑ a b Siliotti 2009, s. 198.
- ↑ Siliotti 2009, s. 197–198.
- ↑ Tour Egypt: Canopic Chests and Jars touregypt.net. Viitattu 7.9.2021. (englanniksi)
- ↑ Siliotti 2009, s. 203.
- ↑ Anniina Wallius: Kiista Tutankhamonin haudan salakammiosta ratkesi, Yle uutiset 9.5.2018
- ↑ Jo Marchant: Is this Nefertiti’s tomb? Radar clues reignite debate over hidden chambers Nature. 19.2.2020. Viitattu 20.2.2020. (englanniksi)
- ↑ Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 2, Jokilaaksojen valtakunnat, Päätoim. Erling Bjöl. Sivut 112–114. Helsinki: Otava 1982. ISBN 951-1-06987-X
- ↑ Siliotti 2009, s. 205–213.
- ↑ Allison Keyes: For the First Time, All 5,000 Objects Found Inside King Tut’s Tomb Will Be Displayed Together Smithsonian Magazine. 21.12.2016. Viitattu 21.3.2018. (englanniksi)
- ↑ Jane Arraf: Fit For A King: Grand Museum Will Showcase Tut And Egypt's Ancient Culture NPR. 15.11.2016. Viitattu 21.3.2018. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta KV62 Wikimedia Commonsissa
- Tutankhamenin haudan salaisuuksia, Suomen Kuvalehti, 16.4.1924, nro 15–16, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
KV1 · KV2 · KV3 · KV4 · KV5 · KV6 · KV7 · KV8 · KV9 · KV10 · KV11 · KV12 · KV13 · KV14 · KV15 · KV16 · KV17 · KV18 · KV19 · KV20 · KV21 · KV22 · KV23 · KV24 · KV25 · KV26 · KV27 · KV28 · KV29 · KV30 · KV31 · KV32 · KV33 · KV34 · KV35 · KV36 · KV37 · KV38 · KV39 · KV40 · KV41 · KV42 · KV43 · KV44 · KV45 · KV46 · KV47 · KV48 · KV49 · KV50 · KV51 · KV52 · KV53 · KV54 · KV55 · KV56 · KV57 · KV58 · KV59 · KV60 · KV61 · KV62 · KV63 · KV64 · KV65 · KVA · KVF