Kåre Valebrokk
Kåre Valebrokk (17. joulukuuta 1940 Kristiansand, Norja – 9. helmikuuta 2013 Oslo) oli norjalainen liikemies, journalisti, päätoimittaja ja televisiojohtaja. Hänellä oli merkittävä rooli Dagens Næringsliv -lehden elvyttämisessä toimiessaan lehden johtajana 1985–1999. Lehti muutti nimensä Norges Handels- og Sjøfartstidende:stä vuonna 1987 ja nousi Valebrokkin johdolla maan eniten luetuksi talouslehdeksi. Hän siirtyi Norjan TV 2:n vastaavaksi toimittajaksi ja johtajaksi 1999 ja toimi asemassa kesäkuuhun 2007 saakka.[1]
Valebrokk aloitti työuransa laivojen siivoojana Kristiansandissa ja toimi myöhemmin muun muassa kaivureiden myyntiyrittäjänä. Hänellä oli parhaimmillaan jopa 50 työntekijää. Hän suoritti talousopinnot työn ohessa.[2] Valebrokk sairastui keuhkosyöpään vuonna 2012, toipui siitä kohtuullisesti, mutta kuoli jonkin ajan päästä syöpähoitojen yhteydessä saamaansa virustautiin.[3]
Lähteet
muokkaa- ↑ Elisabeth Rodum , Hans Torgersen , Kjersti Nipen: Kåre Valebrokk er død Aftenposten. 9.2.2013. Viitattu 9.2.2013. (norjaksi)
- ↑ Kåre Valebrokk er død Dagens Næringsliv. 9.2.2013. Viitattu 9.2.2013. (norjaksi)
- ↑ En fri mann Dagens Næringsliv. 9.2.2013. Arkistoitu 12.2.2013. Viitattu 9.2.2013. (norjaksi)