Jussi Hietanen

suomalainen kuvataiteilija

Elis Johannes ”Jussi” Hietanen (29. maaliskuuta 1903 Tampere19. elokuuta 1941 Kiestinki[1]) oli suomalainen kuvanveistäjä, jonka päätyö on Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla sijaitseva punaisten hautamuistomerkki. Hän oli myös itse punakaartilainen, ja oli sisällissodan jälkeen vangittuna Tampereen vankileirillä vain 15 vuoden ikäisenä.[2]

Hietasen päätyö, vuonna 1918 kuolleiden punaisten muistomerkki Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla.

Ura kuvanveistäjänäMuokkaa

Sisällissodan jälkeen juoksupoikana työskennellyt Hietanen opiskeli kuvanveistoa vuodesta 1923 Väinö Richard Rautalinin ja 1924–1926 Evert Porilan johdolla. Hänen teoksiaan oli ensi kertaa esillä näyttelyssä vuonna 1923 Tampereella. Vuosina 1934–1935 hän opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa.[3]

Syksyllä 1940 Tampereen työväenjärjestöjen muistomerkkitoimikunta tilasi Hietaselta suunnitelmat Kalevankankaalle pystytettävään punaisten muistomerkkiin, joka paljastettiin helatorstaina toukokuussa 1941. Hänen muita töitään ovat Ikaalisten sankaripatsas sekä Messukylän vuonna 1918 kaatuneiden muistomerkki, jonka Viljo Savikurki valmisti 1945 Hietasen luonnosten pohjalta.[3]

Hietanen kaatui jatkosodan hyökkäysvaiheessa Kiestingissä, ja hänet on myös itse haudattu Kalevankankaan hautausmaalle.[1] Jussi Hietasen poika oli useita patsaita Tampereelle toteuttanut kuvanveistäjä Unto Hietanen.[4]

LähteetMuokkaa

  1. a b HIETANEN, ELIS JOHANNES Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneet. Arkistoitu 7.12.2019. Viitattu 8.5.2016.
  2. Pekkalainen, Tuulikki: Lapset sodassa 1918, s. 69. Helsinki: Tammi, 2014. ISBN 978-951-31693-9-8.
  3. a b Jussi Hietanen Tampereen taidemuseon Julkiset veistokset ja monumentit -tietokanta. Viitattu 4.5.2013.
  4. Unto Hietanen Tampereen taidemuseon Julkiset veistokset ja monumentit -tietokanta. Viitattu 4.5.2013.

Aiheesta muuallaMuokkaa