Juha Kylmänen (s. 20. tammikuuta 1981 Oulu) on suomalainen laulaja ja lauluntekijä. Hän on tullut tunnetuksi lähinnä Reflexion ja For My Pain... -yhtyeiden solistina. Hän on myös säveltänyt ja sanoittanut molemmille bändeille kappaleita.

Juha Kylmänen
Henkilötiedot
Syntynyt20. tammikuuta 1981
Muusikko
Taiteilijanimi Jay
Aktiivisena 1993 -
Tyylilajit Goottimetalli, Rockmetalli
Soittimet Akustinen kitara, Laulu
Yhtyeet Cvalda, Reflexion, For My Pain...

Kylmänen innostui musiikista veljensä Jarmo Kylmäsen avulla. Hän kuunteli veljensä CD-levyjä ja päätti, että haluaa itsekin tehdä musiikkia. Muutamaa vuotta myöhemmin Kylmänen sai ensimmäisen akustisen kitaransa ja alkoi tehdä lauluja. Kylmäsen ensimmäinen bändi oli nimeltään Predominance, joka perustettiin vuonna 1993. Hän oli aluksi rumpali, mutta alkoi pian laulaa rumpujen soittamisen sijasta.

Vuonna 1996 Juha Kylmänen ja neljä muuta muusikkoa perustivat aiemmin BarbarianZ-nimellä tunnetun Reflexion-yhtyeen ja alkoivat saman tien kirjoittaa lauluja yhtyeelle. Vuotta myöhemmin Reflexion julkaisi ensimmäisen demonsa.

Musiikki vie nykyään suurimman osan Kylmäsen ajasta. Hän harrastaa silti myös elokuvia, lukemista ja perhokalastusta. Kylmäsen suurimpia laulaja-idoleita ovat Marco Hietala, Geoff Tate ja David Coverdale. Reflexionin lisäksi Kylmänen on For My Pain... -yhtyeen laulaja ja on vieraillut monissa muissakin yhtyeissä, muun muassa Eternal Tears of Sorrow -yhtyeessä.

Reflexionin jäätyä määrittämättömän pituiselle tauolle vuonna 2010 Kylmänen perusti 2011 Cvalda-nimisen[1] yhtyeen jossa hän toimii laulajana. Yhtyeessä soittavat hänen lisäkseen Lauri Tuohimaa (kitara), Mikko Kylmänen (kitara) ja Ilkka Leskelä (rummut).

Omien projektien lisäksi Kylmänen on tehnyt kappaleita myös muutamille artisteille.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Facebook facebook.com. Viitattu 26.6.2012.
  2. Juha Kylmänen lauluntekijänä Fono.fi. Viitattu 11.9.2019.
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.