Joan Prim
Joan Prim (koko nimeltään Juan Prim y Prats; 6. joulukuuta 1814 Reus – 30. joulukuuta 1870 Madrid) oli espanjalainen sotilasjohtaja ja poliitikko. Hänellä oli näkyvä rooli vuoden 1868 vallankumouksessa, joka syöksi kuningatar Isabella II:n vallasta.[1] Hän toimi Espanjan pääministerinä 1869–1870. Hänet salamurhattiin.
| Joan Prim | |
|---|---|
 |
|
| Espanjan pääministeri | |
| Edeltäjä | Francisco Serrano y Domínguez |
| Seuraaja | Juan Bautista Topete |
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Juan Prim y Prats |
| Syntynyt | 6. joulukuuta 1814 Reus, Espanja |
| Kuollut | 30. joulukuuta 1870 (56 vuotta) Madrid, Espanja |
| Tiedot | |
| Puolue | Edistyspuolue |
 Nimikirjoitus |
|
Prim liittyi armeijaan, joka suojeli kuningatar Isabellaa vanhoillisten karlistien vaatimuksilta vuosien 1833–1840 sodassa. Hänet ylennettiin everstiksi. Prim oli taipuvainen liberaaleihin ajatuksiin, ja hänestä tuli Tarragonan kansanedustaja 1843. Myöhemmin samana vuonna hän osallistui kansannoussuun, jolla valtionhoitaja Baldomero Espartero syöstiin vallasta. Prim nimitettiin ensin Madridin ja sitten Barcelonan sotilaskuvernööriksi. Hän osallistui salaliittoon Ramón María Narváezin hallitusta vastaan ja sai vuonna 1844 kuolemantuomion, mutta hänet armahdettiin. Vuosina 1847–1848 Prim oli Puerto Ricon kuvernööri ja Krimin sodan aikana 1853–1854 hän johti Turkin armeijan mukana kulkenutta espanjalaista sotilaskomissiota.[1][2] Hänet ylennettiin 1856 kenraaliluutnantiksi ja nimitettiin 1858 Espanjan senaattiin.[2]
Prim toimi komentajana Espanjan–Marokon sodassa (1859–1860) ja sai de los Castillejosin markiisin sekä Espanjan granden arvon. Hän komensi myös vuosina 1861–1862 espanjalaisia joukkoja Ranskan Meksikon-sotaretkellä. Palattuaan tältä retkeltä kotiin Prim palasi politiikkaan Isabellan hallintoa vastustaneiden edistyksellisten riveissä. Hän johti epäonnistuneita kapinayrityksiä vuosina 1864, 1866 ja 1867, ja joutui tämän vuoksi lähtemään maanpakoon.[2][1] Vuoden 1868 vallankumouksessa Prim toimi ensin Cadizissa, josta hän jatkoi Barcelonaan ja Valenciaan nostattamaan kansanjoukkoja mukaan vallankumoukseen. Lopuksi hän marssi lokakuussa voitokkaana Madridiin ja otti vastaan kuningattaren antautumisen.[3][2] Hänestä tuli aluksi Francisco Serranon hallituksen sotaministeri ja heinäkuussa 1869 pääministeri Serranon siirryttyä valtionhoitajaksi.[2]
Pääministerinä Prim johti komiteaa, joka valitsi Espanjalle uutta monarkkia. Ensimmäinen ehdokas oli Hohenzollern-Sigmaringenin Leopold. Hänen ehdokkuutensa johti Ranskan ja Preussin väliseen sotaan. Seuraava valinta oli Savoijin Amadeus I. Kun Prim oli matkalla vastaanottamaan kuningas Amadeusta, hän haavoittui tuntemattoman salamurhaajan luodeista ja kuoli kolme päivää myöhemmin.[1]