Josef Lefko (17. tammikuuta 190428. syyskuuta 2001) oli suomalainen jääpallomaalivahti ja Suomen juutalaisyhteisön vaikuttaja.[1]

Lefko pelasi jääpalloa helsinkiläisseura Kiffenissä, jonka edustusjoukkueen maalivahtina hän aloitti vuonna 1926 oltuaan sitä ennen seuran juniori. Hän pelasi kahdentoista kauden ajan lajin SM-sarjassa ja oli voittamassa kolmea SM-hopeaa, vuosina 1922, 1926 ja 1930 sekä yhtä SM-pronssia, vuonna 1931. Lefko edusti Suomen jääpallomaajoukkuetta seitsemässä ottelussa aikana, jolloin maaotteluita pelattiin harvoin. Häntä on pidetty myöhemmin yhtenä Suomen kaikkien aikojen parhaista jääpallomaalivahdeista.[1]

Lefko toimi lähes kuudenkymmenen vuoden ajan Helsingin juutalaisen seurakunnan luottamus- ja johtotehtävissä, muun muassa seurakunnan puheenjohtajana. Hän oli mukana myös sotaveteraanitoiminnassa. Hän oli perustamassa toisen maailmansodan aikana juutalaisten aseveliyhdistystä ja myöhemmin, 1970-luvulla, hän oli yksi Suomen juutalaiset sotaveteraanit -yhdistyksen perustajista.[2]

Lefko oli koulutukseltaan diplomi-insinööri ja hän työskenteli turkisteollisuuden parissa. Hän toimi Helsingin Turkisteollisuus -yrityksen toiminnanjohtajana ja vaikutti alan etujärjestöissä.[1][2]

Lefkon puoliso oli näyttelijä Hanna Taini, jonka kanssa hänellä oli kolme tytärtä.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Jääpalloilija myi turkiksia. Helsingin Sanomat, 1.10.2001.
  2. a b Josef Lefko Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. Elokuvanäyttelijä Hanna Taini-Lefko. Helsingin Sanomat, 2.2.1996.