Jooseppi Aleksander (Santeri) Sajaniemi, sukunimi aik. Dahl (21. maaliskuuta 1872 Loppi10. helmikuuta 1945 Mikkeli) oli suomalainen yhteiskoulun rehtori ja toimittaja.[1]

Sajaniemen vanhemmat olivat seppä Heikki (Henrik) Dahl (s. 1834) ja Heta Maria Åkman (s. 1830). Hän pääsi ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta 1893 ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi 1899 ja maisteriksi 1900. [1][2]

Sajaniemi toimi Forssan suomalaisen yhteiskoulun johtajana ja opettajana 1902–1907 ja sen jälkeen hän oli Mikkelin suomalaisen yhteiskoulun opettajana ja rehtorina vuodesta 1907 alkaen.[1] Sajaniemi perusti yhdessä opettaja Santeri Nuortevan kanssa vuonna 1904 Forssan Sanomat-lehden. Hän oli Mikkelin kansalaisopiston johtajana vuodesta 1921 alkaen ja toimi kaunokirjallisen viikkolehden Vipusen päätoimittajana 1910–1916. Sajaniemi oli Mikkelin kaupunginvaltuuston jäsenenä vuodesta 1928. Mikkelissä sijaitsee vuonna 1993 nimetty Jooseppi Sajaniemen katu. [3][4]

Sajaniemi kirjoitti lehtikirjoitusten ohella myös runoja ja lauluja joista tunnetuimmat olivat Lounais-Hämeen laulu ja Suur-Savon laulu. Hän kirjoitti myös kirjasen Suomen sodan aikaisia sotatietoja Tammelan pitäjästä.[3][4]

Jooseppi Sajaniemi oli naimisissa 1902–1926 Lyyli Amanda Tenlénin (k. 1926) kanssa ja vuodesta 1930 Helvi Kääriäisen kanssa.[1] Kuvataiteilija Antti Sajaniemi (s. 1931) on Jooseppi Sajaniemen pojanpoika.[5]

JulkaisujaMuokkaa

Nimellä Joos. Sajaniemi:

  • Julkaisu Forssan Suom. Yhteiskoulutalon vihkiäisiin 19 19/5 07 ; toim. Joos. Sajaniemi. Hämeenlinna 1907
  • Puhe oppilaille päästötodistuksia jaettaessa 26/5 1915 teoksessa Mikkelin suomalainen yhteiskoulu. V. 1914-1915. Mikkeli 1915
  • Runo Lopen Heikkilän kansakoulun 60-vuotisjuhlaan 9.10.27. Lopen Heikkilän kansakoulu, Mikkeli 1927
  • Mikkelin yhteiskoulu : kertomus lukuvuodesta 1929-1930 : katsaus koulun 25-vuotistoimintaan. Mikkelin yhteiskoulu, Mikkeli 1930
  • Mikkelin kansalaisopiston 10-vuotiskertomus 1921-1931 : kertomus toiminnasta lukuvuonna 1930-1931. Mikkelin kansalaisopisto, Mikkeli 1931
  • Suomen heimolaulu : Suomen nuorisoseuraliikkeen 50-vuotisjuhlaan Mikkelissä 26-28. 6. 1931. Mikkeli 1931
  • Laulu sukupolvien yhteistyölle : juhlaruno Suur-Savon maakuntajuhliin 23.6.1935. Mikkeli 1935
  • Juhlakantaatti Forssan yhteiskoulun 40-vuotisjuhlaan 27.8.1939 ; säv. Lauri Ikonen. Forssan yhteiskoulu, Forssa 1939
  • Mikkelin kansalaisopiston 20-vuotiskertomus 1921-1941. Mikkelin kansalaisopisto, Mikkeli 1941

SuomennoksiaMuokkaa

  • Ernst Eckstein : Rakkauden lahja : romaani ; saksankielestä suom. Joos. Sajaniemi. Karisto 1923

LähteetMuokkaa