Avaa päävalikko

Joonas Riku Kullervo Hytönen[1] (s. 12. tammikuuta 1975) on suomalainen juontaja ja televisiotuottaja, joka on tullut tunnetuksi muun muassa televisio-ohjelmista Jyrki, Joonas Hytönen Show, Pelastakaa sotamies Hytönen ja Ruben & Joonas. Hän on toiminut myös radiojuontajana ja käsikirjoittajana. Hytönen kilpaili vuoden 2008 Tanssii tähtien kanssa -televisiosarjassa. Nuorena hän on harrastanut balettitanssia[2].

Joonas Hytönen on Mattiesko Hytösen adoptiopoika[2]. Hänet on valittu Suomen turhimmaksi julkkikseksi vuonna 2002.[3]. Hän on opiskellut elokuvaohjausta Moskovassa[4] mutta jätti koulun kesken.[2] Hytönen suoritti 2003–2004 asepalveluksensa, jota seurattiin tosi-tv-sarjassa Pelastakaa sotamies Hytönen. Sittemmin hänet hyväksyttiin opiskelemaan valtio-oppia Helsingin yliopistoon. Hytönen oli kihloissa vuoden 1997 Miss Suomen Karita Tuomolan kanssa useita vuosia 2000-luvun alkupuolella.

Hytönen on ollut vuodesta 2017 FremantleMedia Finlandin toimitusjohtaja.[5] Hytönen nimitettiin tuotantoyhtiö Banijay Finlandin eli entisen Solar Television Oy:n toimitusjohtajaksi elokuussa 2013.[6] Sitä ennen hän oli työskennellyt vuodesta 2008 tuottajana Moskito Television Oy:ssä. Aiemmin 2000-luvulla hän toimi tuottajana yhdessä Antti ”Pizza” Pekkarisen kanssa perustamassaan tuotantoyhtiö Illusioni Oy:ssä.[7][8]

Hytönen harrastaa tennistä ja golfia.[9]

Esiintymiset televisiossaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Kauppalehti.fi: Banijay Finland Oy
  2. a b c Puhto, Sanna: Joonas ja Mattiesko Hytönen (Arkistoitu sivu Internet Archivessa) HS.fi. 3.4.2008 (artikkeli julkaistu Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä 4/2005). Viitattu 21.2.2015.
  3. Voittajahistoriaa Turhat julkkikset ry. Viitattu 29.7.2011.
  4. Sommers, Sanna: Päivä päivältä tyhmempi mies Ylioppilaslehti. 2.2.2001. Viitattu 21.2.2015.
  5. Joonas Hytönen aloittaa vasta vuoden päästä - FremantleMedia nimitti väliaikaisen johdon Marmai. 4.2.2016. Viitattu 9.11.2018.
  6. Jauhiainen, Ilkka: Joonas Hytösestä Solar Televisionin toimitusjohtaja Markkinointi & Mainonta. 26.8.2013. Viitattu 30.10.2013.
  7. Joonas Hytönen LinkedIn. Viitattu 21.2.2015.
  8. Karisto, Ilkka: Missä on nyt Jyrkin juontaja Pizza Pekkarinen? Espanjalaisessa pitseriassa, tietenkin HS.fi. 7.2.2015 (artikkeli julkaistu Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä 2/2015). Viitattu 21.2.2015.
  9. Muistatko takavuosien ylimielisen talk show -isännän Joonas Hytösen? Tältä 44-vuotias toimitusjohtaja näyttää nyt! www.iltalehti.fi. Viitattu 11.1.2019.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.