Jonas Baes (s. 1961 Los Baños, Laguna) on filippiiniläinen säveltäjä ja etnomusikologi. Hän opiskeli Filippiinien yliopistossa, Dilimanissa (Quezon City) sävellystä Ramón Pagayon Santosin johdolla vuosina 1977–82 ja sitten musiikkitiedettä José Macedan johdolla 1982–85. Hän sai opetusta myös Mathias Spahlingeriltä Hochschule für Musik Freiburgissa Saksassa (1992–94). Vuonna 2004 Baes sai Dilimanista filosofian tohtorin arvon Filippiinien tutkimuksessa väitöskirjallaan Modes of Appropriation in Philippine Indigenous Music: The Politics of the Production of 'Cultural Difference'.[1]

Baes on kirjoittanut Filippiinien musiikkiin liittyviä artikkeleita lukuisiin kansainvälisiin julkaisuihin. Hän on opettanut analyysiä ja sävellystä Dilimanissa sekä matkustanut lisäksi luennoimaan Saksaan, Indonesiaan, Japaniin, Malesiaan, Meksikoon, Taiwanille, Thaimaahan, Yhdysvaltoihin ja Vietnamiin.[1]

Baes on usein käyttänyt teoksissaan filippiiniläisiä ja myös muiden maiden kansanomaisissa musiikkiperinteissä hyödynnettyjä soittimia. Tämän lisäksi hänen musiikkinsa esittämiseen tarvitaan joskus esimerkiksi tyhjiä soodatölkkejä ja vesipulloja. Myös ihmiskehon tuottamia ääniä (kuten yskintää, itkua ja maiskausääniä) käytetään Baesin teosten esityksissä monipuolisesti. Hänen teoksiaan onkin hyvin vaikea luetteloida genreittäin.[1]

Lähteet muokkaa

Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.