Joku (sarjakuvahahmo)

sarjakuvahahmo

Joku (engl. Nobody) on Mirage Studios -kustantamon sarjakuvissa esiintyvä sankari. Kevin Eastmanin luoma hahmo esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1987 Tales of the Teenage Mutant Ninja Turtles -sarjakuvalehden toisessa numerossa. Joku oli poliisi, joka päätti ottaa rikosten torjumisen omiin käsiinsä huomattuaan laillisen toiminnan olleen liian tehotonta pysäyttämään rikollisia.

Joku
Luoja(t) Kevin Eastman
Kustantamo Mirage Studios
Ensiesiintyminen Tales of the Teenage Mutant Ninja Turtles nro 2 (heinäkuu 1987)
Henkilötiedot
Status aktiivinen
Voimat ei omaa yli-inhimillisiä kykyjä

SarjakuvaMuokkaa

Joku oli seuraamassa erästä roistojengiä Springfieldissä, ja tutki erään yhtiön tiloja, kunnes joutui vetäytymään piiloon jouduttuaan käteen ammutuksi erään vartijan vuoksi. Samalla paikalle ilmestyvät Turtlesit, joita hän pyytää seuraamaan pakenevaa rekkaa, sillä välin kun Joku yrittää hoitaa saamaansa haavaa. Turtlesit ovat aluksi epäileviä miehen käskemisestä, mutta näytettyään poliisimerkkinsä Turtlesit suostuvat auttamaan naamioitunutta miestä. Lisäksi Joku käskee Turtleseita tapaamaan hänet myöhemmin auringonnousun aikaan lähistöllä olevan sillan alla. Myöhemmin Turtlesit saapuvat sovittuun paikkaan, mutta Raphael ei edelleen luota naamioituun poliisiin. Joku ilmestyy paikalle Turtlesien huomaamatta, jotka kertovat rekan kulkureitin. Raphael suuttuu entisestään ja vaatii selitystä miksi heidän pitäisi luottaa mustaan asuun pukeutuneeseen mieheen. Joku on samoilla linjoilla että hänkin ottaa suuren riskin luottaessaan Turtleseihin ja kertoo heille lisää mikäli ryhmä haluaa tavata hänet toisen sillan allan myöhemmin yöllä.

Myöhemmin samana iltana Leonardo saapuu paikalle, jossa Joku odottaa häntä ja selittää mitä oli tekemässä ennen kuin tapasi Turtlesit. Hän sai myös selville Turtlesien avulla BFR autonkuljetuksen olevan yksi Ruffington Armsin asiakkaista. Yhtiö joka on erikoistunut sotatarvikkeisiin ja omaa useita sopimuksia hallituksen kanssa. Joku haluaa Turtlesien tulevan mukaansa tutkimaan mitä rekkoihin oli lastattu ja ryhmä matkaa kohti varastotaloa. Paikalla ollessa he hiipivät katolle ja köyden avulla nostavat yhden laatikoista ylös, jossa paljastuu olevan aseita. Hetkeä myöhemmin paikalle saapuu kaksi limusiinia ja Joku yrittää kutsua paikalle poliisit, mutta paikalle ilmestyykin joukko pikkurikollisia aseistettuna. Joku käskee Turtlesien hoitaa ne, samalla kun hän huomaa helikopterin ilmassa ja yrittää viittoa sille. Aluksi Joku olettaa sen olevan poliisit, mutta lähestyessään hän tajuaa sen olevan vihollinen, joka yrittää lastata aseita kyytiinsä. Noustessaan ilmaan ja karkuteitä Joku kaappaa vieressä olevan korkeateknisen aseen ja ampuu kahdesti joista jälkimmäinen osuu helikopteriin pudottaen sen lähellä olevaan järveen. Tilanteen päätteeksi hän katoaa paikalta, jolloin Turtlesit eivät ehdi edes kiittää tuntematonta sankaria. Tämän myötä Leonardo nimeää sankarin Jokuksi.[1]

Seuraavan kerran Turtlesit tapaavat naamioidun sankarin tämän huomatessa Casey Jonesin olettaen sen olevan joku rikollinen. Yrittäessään laittaa Jonesia käsirautoihin Turtlesit ilmaantuvat paikalle ja kertovat, että Jones on heidän ystävänsä. Joku palaa myöhemmin hätiin Donatellon pyynnöstä, kun Baxter Stockman uhkaa Turtleseita uudella robottikehollaan. Taistelun aikana Stockman saa Raphaelin kiinni ja käskee Jokua pudottamaan aseensa mikäli haluaa nähdä Raphaelin hengissä. Vaikka hän pudottaa aseensa Stockman pudottaa myös Raphaelin alas katolta ja samalla ampuu Jokua päin. Myös paikalla olevat poliisit aloittavat ammuskelun helikoptereista, jonka seurauksena koko rakennus sortuu ja Stockmanin robotti jää raunioiden alle. Hän kuitenkin selviää tapahtumasta, mutta suurin vahingoin. Sillä välin kun Leonardo, Michelangelo ja Jones palaavat takaisin asunnolleen. Donatello lähtee etsimään Jokua, jolle hän on vihainen oltuaan kykenemätön suojelemaan Raphaelia. Löydettyään Jokun hän selittää ettei voinut tehdä mitään eikä hän löytänyt Raphaelista jälkeäkään. Myöhemmin Turtlesit kokoontuvat Jonesin ja O'Neilin asunnolle, jonne Joku soittaa ettei poliisitkaan ole löytäneet Raphaelista mitään tietoa.[2] Leonardo kuitenkin epäilee hänen soittoaan. Myöhemmin Braunze niminen liittoagentti selittää Stockmanin robotin olleen O'Neilin perässä ja tietää missä Raphaelia pidetään vankina. Braunze laatii suunnitelman jolla Turtlesit, Jones ja Joku murtautuvat DARPA:n linnoitukseen. Ennen murtautumista Braunze hypnotisoi Jonesin luulemaan itseään toimintasankariksi ja ottaa aseen käteensä hyökäten kohti DARPA:n vartioitua porttia. Sisälle päästyään ryhmä suuntaa kohti rakennusta, jolloin kaksi helikoperia alkavat ammuskella heitä. He onnistuvat kuitenkin selviämään ammuskelusta ja tunkeutuvat rakennuksen sisälle, jossa he pitkän etsinnän päätteeksi löytävät Raphaelin. Samaan aikaan maaplaneetalle saapuu Triceratopsien alus, joka seurasi erään laitoksessa vankina olleen hälytysmerkkiä. Leonardon löydettyä pakoreitin he suuntaavat kohti luolan tunnelia, jossa vastaan tulee jyrkänne. Jyrkänteen pohjalla on ison meritähden näköinen olento, joka yhtäkkiä ampuu kidastaan lonkeroita, joista yksi lävistää Jonkun rintakehästä läpi. Samalla Triceratopsit ammuskelevat, jonka seurauksena olento vetäytyy suojaan ja ahmii Jonkun suihinsa. Jones nappaa vielä pommin Jonkun jääneestä laukusta ja heittää sen olennon perään, joka vammautuu räjähdyksestä.[3]

Joku palasi elävien kirjoihin 14 vuoden jälkeen kun hän ilmestyi New Yorkiin pelastaessaan humalassa katolta tippuneen Casey Jonesin. Paikalla oli myös Raphael joka ihmettelee Jonkun ilmestymistä. Joku kertoo Raphaelille todellisen tapahtuman DARPAn laitoksessa, jossa meritähden näköinen olento olikin Overlord, joka päätti valita hänet suojelemaan Overlordia Triceratorien valloitusta vastaan. Joku laitettiin valekuolemaan, mutta paraneminen kesti odotettua kauemmin, kun Jones heitti tuolloin saman tien pommin perään. Valekuoleman aikana Joku sai supervoimia; kyvyn lentää, olla yli-inhimillisen vahva ja lähes haavoittumaton. Samalla Joku kertoo saaneen tehtäväkseen suojella Overlordia, jota Raphael ihmettelee koska Overlord asustaa Nevadassa ja Joku on New Yorkissa. Samassa maaplaneetalle syöksyy kyborgiolento Coleoan, joka yrittää syödä Jonkun aivot ja käyttää tietoa hyväkseen murhatakseen Overlordin. Joku käyttää uusia supervoimiaan hyväkseen taistellakseen Coleoania vastaan, mutta ei tunnu pärjäävän olennolle. Casey Jones anoaa armoa olennolta jolloin Raphael heittää heittotähden olennon hengityslaitteeseen, jonka seurauksena se tukehtuu maaplaneetan ilmakehän vaikutuksesta. Joku kiittää kaksikon avusta, jolloin Casey ehdottaa hänelle asun vaihtoa. Joku suostuu ehdotukseen ja vaihtaa mustan värityksen valkoiseksi. Hän ottaa Coleoanin haltuunsa ja katoaa taivaalle.[4]

Muissa medioissaMuokkaa

 
Joku vuoden 2003 Turtles-sarjassa.

AnimaatioMuokkaa

Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnatMuokkaa

Vuoden 2003 sarjassa Joku tekee ensi esiintymisensä jaksossa "Näkeekö Kukaan?", vuonna 2004. Jakso perustui hahmon ensi tarinaan sarjakuvissa, mutta pienillä muutoksilla. Muun muassa Räyhärssönin (engl. Ruffington) kanssa asekauppaa tehnyt jengi oli sarjassa Hunnin johtama purppuralohikäärmeiden jengi. Lisäksi Jonkun asuun oli tehty kosmeettisia muutoksia lisäämällä saappaat ja hanskat punaisiksi. Hahmon äänenä toimi Sean Schemmel.

Hahmoa näytelleitäMuokkaa

Vuodet Näyttelijät Sarjat Elokuvat Konsolipelit
2004–2008 Sean Schemmel Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat

LähteetMuokkaa

  1. Tales of the Teenage Mutant Ninja Turtles #2 heinäkuu 1987 Viitattu 16.7.2009
  2. Teenage Mutant Ninja Turtles #9 joulukuu 1994 Viitattu 16.7.2009
  3. Teenage Mutant Ninja Turtles #12 syyskuu 1995 Viitattu 16.7.2009
  4. Tales of the TMNT (vol 2) #60 heinäkuu 2009 5.8.2009