Johnny Solinger

yhdysvaltalainen laulaja

Johnny Solinger (7. elokuuta 196526. kesäkuuta 2021[1]) oli yhdysvaltalainen laulaja. Hän liittyi Skid Row -yhtyeeseen vuonna 1999 ja levytti sen kanssa studioalbumit Thickskin (2003) ja Revolutions per Minute (2006). Solinger lauloi myös Solinger-yhtyeessä ja teki yhden albumin The (Party) Dolls -yhtyeen kanssa.

Johnny Solinger
Johnny Solinger Wackenissa vuonna 2014.
Johnny Solinger Wackenissa vuonna 2014.
Henkilötiedot
Syntynyt7. elokuuta 1965
Kuollut26. kesäkuuta 2021 (55 vuotta)
Ammatti muusikko
säveltäjä
Muusikko
Aktiivisena 1999
Tyylilajit hard rock
heavy metal
glam metal
punk rock
country
Soittimet laulu
Yhtyeet Skid Row
Solinger
Levy-yhtiöt SPV Records
Skid Row Records
Aiheesta muualla
www.johnnysolinger.com

Skid Row

muokkaa

Skid Row hajosi vuonna 1996 laulaja Sebastian Bach erottua yhtyeestä. Yhtye perustettiin uudelleen 1999, ja se etsi uutta laulajaa. Solingerin valitseminen perustui koe-esiintymiseen, jossa hän lauloi yhtyeen kappaleet ”Monkey Business” ja ”Beat Yourself Blind”. Vuonna 2000 Skid Row lähti kiertueelle Kissin kanssa. Se kesti vuoteen 2002 saakka. Sen jälkeen yhtye aloitti uuden, neljännen studioalbumin Thickskinin äänitykset. Se julkaistiin 5. elokuuta 2003 ja sai hyvät arvostelut. Yhtye aloitti uuden kiertueen "Thickskin on the Roadin", jolla se kiersi esimerkiksi Poisonin ja Mötley Crüen laulajan Vince Neilin kanssa. Kiertueen päätyttyä vuonna 2005 yhtye palasi studioon. 24. lokakuuta 2006 julkaistu Revolutions per Minute -albumi sai myös hyviä arvioita, mutta jäi kuitenkin myynniltään edeltäjänsä varjoon. Yhtye aloitti sitten kiertueen, joka kantoi nimeä "Revolutions Per Tour.

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa