Johnny Rapid (oik. Hylan Anthony Taylor; s. 24. elokuuta 1992, Conyers, Georgia, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen aikuisviihdenäyttelijä.

Johnny Rapid
Henkilötiedot
Syntynyt [1]
Aiheesta muualla
IMDb

Ura muokkaa

Rapid aloitti uransa vuonna 2011 ollessaan 19-vuotias, ja vuoteen 2016 mennessä hän oli esiintynyt yhteensä 150 eri kohtauksessa. Hän kuvaa ainoastaan homopornoa, ja hänen työnantajansa on men.com. Rapid tunnetaan sekä todella dominoivista että erittäin alistuvista rooleistaan.

Näyttelijä sai julkisuutta vuonna 2015, kun men.com tarjosi Justin Bieberille kahta miljoonaa dollaria kohtauksesta Rapidin kanssa.[2]

Aikuisviihde-elokuvien lisäksi Rapid on esiintynyt dokumenteissa I Am A Porn Star (2013) ja Outspoken (2013).

Yksityiselämä muokkaa

Rapid identifioituu biseksuaaliksi, mutta hän on kertonut pitävänsä enemmän naisista. Hän on ollut naimisissa Angie Lynn Blankenfieldin kanssa vuodesta 2010, ja parilla on yksi lapsi. Vapaa-ajallaan Rapid harrastaa painia ja autojen rukkausta.

Vuonna 2015 Rapid pidätettiin vaimonsa pahoinpitelystä epäiltynä. Pink Newsin mukaan parinvaihtoa harrastava pariskunta oli tavannut keilahallilla itseään 18-vuotiaaksi väittäneen tytön. Kun tytön oikea ikä, 14 vuotta, oli paljastunut, Rapid oli käynyt Blankenfieldin kimppuun tämän kieltäydyttyä ryhmäseksistä.[3]

Lähteet muokkaa

  1. (en) Internet Movie Database  . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. Lynch, Joe: Justin Bieber Offered $2 Million to Do Gay Porn Billboard. 15.1.2015. Viitattu 4.5.2016. (englanniksi)
  3. Jeffries, Gabby: Gay porn star Johnny Rapid arrested after alleged fight with girlfriend over threesome PinkNews. 21.1.2015. Viitattu 4.5.2016. (englanniksi)