John Hyams on yhdysvaltalainen ohjaaja ja tuottaja. Hänen isänsä on elokuvaohjaaja Peter Hyams.

John Hyams
Henkilötiedot
Ammatti televisio- ja elokuvaohjaaja
Ohjaaja
Aktiivisena 1992–
Tunnetuimmat ohjaukset Universal Soldier: Regeneration
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ura muokkaa

Hyams valmistui Syracusen yliopistosta visuaalisen taiteen alalle. Hän työskenteli aluksi Los Angelesissa ja New Yorkissa, kunnes siirtyi elokuva-alalle. Aluksi hän työskenteli taustatöissä isänsä ohjaamassa elokuvassa Lähellä kuolemaa (1990), kunnes päätyi ohjaajaksi ja tuottajaksi.

Hyams ohjasi dokumenttisarjaa America Undercover vuonna 1992. Viisi vuotta myöhemmin hän ohjasi ja käsikirjoitti elokuvan One Dog Day, josta hän sai Taos Land Grant -palkinnon ehdokkuuden vuonna 1997. Hyams jatkoi elokuvan jälkeen dokumenttien ohjaamista, kunnes hänet palkattiin ohjaamaan muutaman jakson verran televisiosarjaa NYPD Blue. Hän ohjasi vielä yhden jakson verran Sokea oikeus -televisiosarjaa, kunnes palasi elokuvien pariin. Vuonna 2009 hän ohjasi teoksen Universal Soldier: Regeneration, joka julkaistiin DVD:nä vuonna 2010. Hyams oli myös tuottamassa elokuvaa Beyond a Reasonable Doubt.

Elokuvat muokkaa

Ohjaajana muokkaa

Tuottajana muokkaa

Käsikirjoittajana muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

  • John Hyams Internet Movie Databasessa. (englanniksi)