John Austin (oikeustieteilijä)
John Austin (3. maaliskuuta 1790 Creeting Mill, Suffolk, Englanti – 1. joulukuuta 1859 Weybridge, Surrey) oli englantilainen oikeusteoreetikko, jota pidetään yhtenä oikeuspositivismin perustajista[1].
Palveltuaan Britannian armeijassa Austinista tuli asianajaja vuonna 1818. Hän kieltäytyi harjoittamasta ammattiaan ja suosi sen sijaan oikeuden tutkimista ja toimi Lontoon yliopiston oikeustieteen professorina vuosina 1829–1833. Hänen julkaisuihinsa kuuluvat The Province of Jurisprudence Determined (1832) ja Lectures on Jurisprudence.
Oikeusteoria muokkaa
Austin kehitteli analyyttisen oikeusteorian[2] eli analyyttisen oikeuspositivismin, jossa yhtäältä pyrittiin määrittelemään oikeus mahdollisimman tarkkarajaisesti ja erottamaan se kaikesta "ei-oikeudesta" ja toisaalta kiinnitettiin erityistä huomiota oikeudellisen kielenkäytön ja oikeudellisten käsitteiden täsmällisyyteen.[3] Austinin mukaan oikeuden olemassaolo eli voimassaolo ja oikeuden sisällöllinen hyväksyttävyys tai moitattavuus tuli pitää tarkoin erillään.[4] Oikeustieteen kohteena oli positiivinen oikeus sellaisenaan ilman sen sisällöllistä arviointia.[5] Austin seurasi filosofi ja oikeusteoreetikko Jeremy Benthamia[2], jolta hän omaksui runsaasti käsityksiä[1].
Austinin mukaan voimassa oleva oikeus koostui suvereenin vallanpitäjän antamista käskyistä, joiden noudattamisen takeena on sanktio- eli rangaistusuhka.[6] Oikeudelliset käskyt ovat yleisiä, niihin on aina yhdistetty sanktio, ja niistä seuraa velvollisuuksia.[7] Suvereenin Austin määritteli tahoksi, jota suurin osa yhteisön jäsenistä tavanomaisesti tottelee, mutta joka ei itse tottele ketään, ja jolla on siten yhteiskunnassa korkein, oikeudellisesti rajoittamaton valta. Suvereeni saattaa olla yksilö tai useista henkilöistä koostuva elin, mutta sen valta ei voi olla hajautettua.[8]
Austinin näkemys oikeudesta oli aikanaan uraanuurtava ja muodostui erittäin vaikutusvaltaiseksi teoriaksi.[9] Sitä on kehitellyt edelleen etenkin oikeusteoreetikko H. L. A. Hart. Hart vertasi Austinin käsitystä oikeudesta pankkiryöstäjän pankin kassalla esittämiin, väkivallan uhalla vahvennettuihin määräyksiin. Vaikka tällainen pankkiryöstäjämalli oikeudesta ehkä tavoittaa jotain olennaista rikos- ja vero-oikeudellisesta sääntelystä, se ei Hartin mukaan tavoita lukuisia muita oikeudellisen sääntelyn aloja.[10] Hartin mukaan Austinin metodi ei onnistunut myöskään siksi, koska hän yritti löytää yleispätevää määritelmää oikeudelle, vaikka oikeus on todellisuudessa monimerkityksinen asia.[11]
Lähteet muokkaa
- Laakso, Seppo: Lainopin teoreettiset lähtökohdat. Tampere: Tampereen yliopisto, 2012.
- Lindroos-Hovinheimo, Susanna: Oikeuden rajoilla. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2014.
- Siltala, Raimo: Oikeudellisen ajattelun perusteet - Pääsykoekirja 2/2010. Turku: Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2010.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 46
- ↑ a b Laakso 2012, s. 33
- ↑ Siltala 2010, s. 34-35
- ↑ Siltala 2010, s. 36
- ↑ Laakso 2012, s. 38
- ↑ Siltala 2010, s. 35
- ↑ Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 46–47
- ↑ Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 48
- ↑ Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 49
- ↑ Siltala 2010, s. 37
- ↑ Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 50