Johannes Dürr

itävaltalainen maastohiihtäjä

Johannes Dürr (s. 12. maaliskuuta 1987 Melk) on itävaltalainen uransa lopettanut maastohiihtäjä. Hän edusti SC Göstling-Hochkar -seuraa.[1] Hän jäi Sotšin olympialaisissa 2014 kiinni dopingin käytöstä ja sai kahden vuoden kilpailukiellon.

Johannes Dürr

27. tammikuuta 2020 Dürr tuomittiin 15 kuukauden ehdolliseen vankeuteen dopingrikoksesta, sillä Itävallassa doping on rikos. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.[2]

Arvokisat

muokkaa

Oslon MM-kilpailuissa 2011 Dürr sijoittui 50 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailussa 64:nneksi. Val di Fiemmen MM-kilpailuissa 2013 hän oli yhdistelmäkilpailussa 15:s.

Sotšin olympialaisissa 2014 Dürr sijoittui yhdistelmäkilpailussa alun perin kahdeksanneksi. Hänen oli määrä kilpailla myös 50 kilometrillä, mutta hän antoi kilpailujen välillä epoa sisältäneen dopingnäytteen.[3] Itävallan hiihtoliitto erotti Dürrin hiihtoliitosta tapauksen vuoksi.[4] Hän sai kahden vuoden kilpailukiellon ja kaikki hänen henkilökohtaiset tuloksensa syyskuusta 2013 lähtien hylättiin takautuvasti.[5]

Maailmancup

muokkaa

Maailmancupissa Dürr kilpaili ensimmäisen kerran Rybinskissä helmikuussa 2011. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti Tour de Skillä 2012–2013, jossa hänen paras sijoituksensa oli kahdeksas Val di Fiemmen 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa. Kiertueen lopputuloksissa hän sijoittui 24:nneksi. Helmikuussa 2013 hän sijoittui kahdeksanneksi Davosin 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa.

Joulukuussa 2013 Dürr oli neljänneksi nopein Rukan avaustapahtumaan kuuluneessa 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa. Davosin 30 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa hän oli seitsemäs. Dürr sijoittui kolmanneksi Tour de Skillä 2013–2014. Hän oli kiertueella nopein 35 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa sekä viimeisellä etapilla, 9 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa. Nämä kaikki kauden 2013–2014 tulokset kuitenkin hylättiin dopingkäryn vuoksi.[1]

Paluu ladulle

muokkaa

Kilpailukielto päättyi helmikuussa 2016 ja Dürr palasi kilpaladuille maaliskuussa 2016. Hän toimi kilpailukieltonsa aikana tullimiehenä.[6]

Dürr lopetti uransa maastohiihtäjänä helmikuussa 2019.lähde?

Lähteet

muokkaa
  1. a b Johannes Dürr Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  2. Itävaltalaishiihtäjä sai muita kärynneitä kovemman tuomion dopingrikoksesta – uskomaton lausunto oikeudessa www.iltalehti.fi. Viitattu 28.1.2020.
  3. Olympialaisissa viides dopingkäry HS.fi. 23.2.2014. Viitattu 23.2.2014.
  4. Dopingista kärähtäneen itävaltalaishiihtäjän ura käytännössä ohi sportti.com. Viitattu 24.2.2014.
  5. FIS Council decisions - FIS-SKI FIS-SKI. 12.6.2014. Arkistoitu 2.11.2017. Viitattu 24.6.2014.
  6. Eposta kärynnyt hiihtäjä palaamassa kilpaladuille – ”Emme voi valitettavasti vaikuttaa siihen” Ilta-Sanomat. 30.3.2016. Arkistoitu 31.3.2016. Viitattu 31.3.2016.