Joel Berglund

ruotsalainen näyttelijä

Joel Berglund (4. kesäkuuta 1903 Torsåker, Gästrikland21. tammikuuta 1985 Tukholma) oli ruotsalainen oopperalaulaja, äänialaltaan bassobaritoni.[1][2][3]

Joel Berglund

Berglund teki debyyttinsä Ruotsin kuninkaallisessa oopperassa vuonna 1929[1] opiskeltuaan Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa Oscar Lejdströmin ja John Forsellin johdolla.[2] 1930–1940–luvuilla Berglund loi kansainvälisen uran etenkin Richard Wagnerin roolien tulkitsijana, mutta hänen ohjelmistoonsa kuului rooleja myös esimerkiksi Wolfgang Amadeus Mozartin, Gioacchino Rossinin ja Giuseppe Verdin oopperoissa.[1] Hän esiintyi esimerkiksi Berliinissä, Wienissä, Budapestissa, Zürichissä, Lontoossa, Teatro Colónissa (Buenos Aires), Chicagossa ja Metropolitan-oopperassa (New York).[2][1] Bayreuthin festivaalilla hän esiintyi Hans Sachsin roolissa (Nürnbergin mestarilaulajat) vuorotellen Rudolf Bockelmannin kanssa.[2] Vuonna 1943 Berglund sai hovsångaren arvonimen.[1] Metropolitan-oopperan esiintyjistöön hän kuului vuosina 1945–1949. Hän oli aktiivinen esiintyjä myös Ruotsin kuninkaallisessa oopperassa vuoteen 1949. Vuonna 1949 Berglund pääsi Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi, ja vuonna 1950 hänelle myönnettiin Litteris et Artibus -mitali.[3]

Vuosina 1949–1956 Berglund oli Ruotsin kuninkaallisen oopperan taiteellinen johtaja.[2] Hän esiintyi enää satunnaisesti, mutta esimerkiksi vuonna 1964 hänet nähtiin Filip II:n roolissa Verdin Don Carlosissa. Hän kuoli vuonna 1985 kärsittyään angina pectoris -oireista. Berglundin vaimo Gunhild oli kuollut vuonna 1983. Pariskunta oli lapseton.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f En mästersångare från Torsåker Gefle Dagblad
  2. a b c d e Joel Berglund Preiser Records
  3. a b Großes Sängerlexikon, nide 4 Karl-Josef Kutsch, Leo Riemens