Joe Meek
Robert George "Joe" Meek (5. huhtikuuta 1929 – 3. helmikuuta 1967) oli englantilainen tuottaja ja lauluntekijä. Hänen tunnetuimpia teoksiaan on The Tornadosin esittämä "Telstar" (1962), joka nousi Billboard Hot 100 -listan ykkössijalle ja pysyi Britannian singlelistan kärjessä viisi viikkoa.
Meek julkaisi myös oman konseptialbuminsa I Hear a New Worldin. Hänelle myönnettiin Ivor Novello -palkinto.
Meek kieltäytyi yhteistyöstä David Bowien ja The Beatlesin kanssa. Jälkimmäisen tuotantoa hän kuvasi "meteliksi" ja "toisten esittäjien jäljittelyksi". Hän ei myöskään sietänyt Rod Stewartia. Tom Jonesin kanssa hän oli yhteistyössä jo ennen tämän nousemista maailmanmaineeseen.
Sairaus ja itsemurha muokkaa
Meekin elämän loppua varjostivat mielenterveysongelmat. Hän kärsi pahenevista psykoottisista oireista, päihteiden ongelmakäytöstä ja masennuksesta. Hän oli vakuuttunut siitä, että Decca Records kätki hänen tapettiensa taakse mikrofoneja varastaakseen hänen ideansa. Hänelle kehittyi myös pakkomielle kuolemaa ja kuoleman jälkeistä elämää kohtaan. Hän vei esimerkiksi nauhoja hautausmaalle voidakseen kuulla ääniä "haudan takaa". Erityisesti häntä kiehtoivat edesmenneet rock'n'roll-muusikot, kuten Buddy Holly, jonka kanssa hän oletti voivansa kommunikoida. Lisäpaineita hänelle toi hänen häpeälliseksi kokemansa homoseksuaalisuus.[1]
Meek ampui vuokraemäntänsä Violet Shentonin ja itsensä Buddy Hollyn kuoleman 8-vuotispäivänä 1967. Teossa käytetyn kertalaukaushaulikon omisti muusikko Heinz Burt, jolla ei kuitenkaan ollut osuutta veritekoon.