Jere Haavisto (s. 16. helmikuuta 1999 Ylöjärvi) on suomalainen motocross-kuljettaja. Haavisto kilpailee Suomessa MX1-luokassa. Hän sijoittui vuonna 2014 toiseksi EM-kilpailussa EMX150-luokassa ja hävisi niukasti Englannin Albie Wilkielle. Vuonna 2015 Haavisto voitti SM-pronssia MX2- luokassa ja oli vuoden nuorin pisteille ajanut kuljettaja EMX250- luokassa. Vuonna 2017 Haavisto voitti SM-Kultaa MX2-luokassa.

Jere Haavisto
Henkilötiedot
Syntynyt16. helmikuuta 1999 (ikä 25)
Ylöjärvi
Kansalaisuus  Suomi

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa