Jefferson Lerma

Jefferson Andrés Lerma Solís (s. 25. lokakuuta 1994 Cerrito) on kolumbialainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustava keskikenttäpelaaja. Hän edustaa Englannin Valioliigassa pelaavaa Bournemouthia.[1]

Jefferson Lerma vuonna 2018.

Lerma pelasi kotimaassaan Atlético Huilan junioreissa ja nousi edustusjoukkueeseen vuonna 2013. Kauden 2015–2016 hän pelasi lainalla espanjalaisseura Levantessa ja siirtyi kesällä 2016 seuraan pysyvästi. Hän pelasi Espanjan pääsarjassa kahtena kautena yhteensä 59 ottelua ja teki yhden maalin. Kaudella 2016–2017 Levante pelasi kakkostasolla Segunda Divisiónissa ja tuolla kaudella Lerma pelasi 30 liigaottelua ja teki niissä kaksi maalia. Kesällä 2018 hän siirtyi Bournemouthiin. Hän pelasi kaudella 2018–2019 Valioliigassa 30 ottelua ja teki niissä kaksi maalia.[1]

Lerma on pelannut Kolumbian maajoukkueessa vuoden 2019 loppuun mennessä 18 ottelua. Ensimmäisen A-maaottelunsa hän pelasi marraskuussa 2017. Hän pelasi MM-kilpailuissa 2018 neljä ottelua ja vuoden 2019 Copa Américassa kaksi ottelua.[1]

LähteetMuokkaa


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.