Jeanette Biedermann

saksalainen laulaja

Jeanette Biedermann (s. 22. helmikuuta 1980 Berliini) on saksalainen laulaja ja näyttelijä. Hänestä käytetään usein pelkästään nimeä Jeanette.

Jeanette Biedermann, 2018

Jeanette esiintyi kuusivuotiaana Kinderzirkus Lilliputissa Berliinissä. Hän osallistui vuonna 1999 Bild-Schlagerwettbewerb -kilpailuun selviytyen voittajaksi 270 000 kilpailijan joukosta. Tämän jälkeen hän julkaisi ensisinglensä Das tut unheimlich weh mikä on hänen ainoa levytyksensä saksaksi tähän mennessä. Vuonna 1999 hän sai roolin suositusta saippuaoopperasta Gute Zeiten, schlechte Zeiten, jossa hän näytteli Marie Balzeria. Muutamaan kuukautta myöhemmin hän teki levytyssopimuksen Polydor-levy-yhtiön kanssa ja julkaisi syyskuussa 2000 ensimmäisen englanninkielisen singlensä Go Back, joka nousi Saksan singlelistan sijalle 8. Singleä seurasi debyyttialbumi Enjoy! sekä toinen single Will You Be There.

Jeanette julkaisi toisen albuminsa Delicious vuotta myöhemmin ja se myi kultaa Saksassa. Albumilta julkaistiin singlet How It's Got To Be/No Style, No More Tears sekä Sunny Day, joka oli mukana albumin uudella painoksella. Hän myös voitti vuoden naisartistin Echo-palkinnon. Vuonna 2002 hän julkaisi kolmannen albuminsa Rock My Life, joka myös myi kultaa. Albumin julkaisun jälkeen hän lähti menestyksekkäälle kiertueelle, josta julkaistiin myös dvd. Jeanette myös äänitti dueton yhdessä Ronan Keatingin kanssa kappaleesta We've Got Tonight, josta tuli top-10 hitti Saksan lisäksi myös Itävallassa.

Vuonna 2003 hän jätti levy-yhtiönsä ja solmi uuden sopimuksen Kuba/Universal Records yhtiön kanssa. Tulevan Break On Through albumin ensimmäinen single Rockin' On Heaven's Floor oli top-10 hitti sekä Saksassa, Itävallassa että Sveitsissä. Albumilta julkaistiin myös kaksi muuta singleä - No Eternity ja Hold The Line. Albumia seurasi Jeanetten suurin kiertue, josta myös julkaistiin dvd. Break On Through on tähän mennessä Jeanetten ainoa platinaa myynyt albumi. Menestyksen siivittämämä hän julkaisi marraskuussa 2004 Merry Christmas joulualbumin sekä The Infant Light singlen. Samana vuonna hän myös jätti roolinsa Gute Zeiten, schlechte Zeiten sarjassa.

Albumi Naked Truth julkaistiin keväällä 2006, mutta se ei ollut edellisten albumeiden kaltainen menestys. Siltä julkaistiin kuitenkin neljän singleä Run With Me, Bad Girls Club, Endless Love sekä Heat Of The Summer. Albumin julkaisun ja lyhyen kiertueen jälkeen Jeanette päätti pitää taukoa laulajanurastaan ja keskittyä näyttelemiseen. Vuonna 2008 hän saikin roolin uudesta Anna und die Liebe sarjasta, joka nousi suureen suosioon Saksassa.

Keväällä 2009 Jeanette palasi musiikin pariin Undress To The Beat singlellä ja samannimisellä albumilla. Albumilta julkaistiin vielä kaksi muuta singleä - Material Boy (Don't Look Back) sekä Solitary Rose, jota soitettiin myös Anna und die Liebe sarjassa. Hänen oli tarkoitus lähteä Solitary Rose Tour nimiselle kiertueelle, mutta joutui peruuttamaan sen, koska hänen isällään diagnosoitiin keuhkosyöpä. Jeanette jätti Anna und die Liebe sarjan vuoden 2010 alussa, mutta palasi takaisin vuonna 2011.

Levytykset muokkaa

Albumit

  • 2000: Enjoy!
  • 2001: Delicious
  • 2002: Delicious (Limited Spring Edition)
  • 2002: Rock My Life
  • 2003: Rock My Life (Gold Edition)
  • 2003: Break On Through
  • 2004: Break On Through (Platinum Edition)
  • 2004: Merry Christmas
  • 2006: Naked Truth
  • 2009: Undress To The Beat

DVD:t

  • 2002: Delicious Live
  • 2003: Rock My Life Tour
  • 2004: Break On Through Tour
  • 2006: Naked Truth Live At Bad Girls Club

Singlet

  • 1999: (Das Tut Unheimlich Weh)
  • 2000: Go Back
  • 2001: Will You Be There
  • 2001: How It’s Got To Be/No Style!
  • 2002: No More Tears
  • 2002: Sunny Day
  • 2002: Rock My Life
  • 2002: We’ve Got Tonight (Ronan Keatingin kanssa)
  • 2003: It’s Over Now
  • 2003: Right Now
  • 2003: Rockin’ On Heaven’s Floor
  • 2004: No Eternity
  • 2004: Hold The Line
  • 2004: Run With Me
  • 2004: The Infant Light
  • 2005: Bad Girls Club
  • 2006: Endless Love
  • 2006: Heat Of The Summer
  • 2009: Undress To The Beat
  • 2009: Material Boy (Don't Look Back)
  • 2009: Solitary Rose