Jashodaben

Intian pääministeri Narendra Modin vaimo

Jashodaben (s. 1951) on intialainen eläkkeelle jäänyt opettaja, joka on saanut julkisuutta olemalla pääministeri Narendra Modin vaimo.

Jashodabenia esittävä maalaus

Avioliitto sai alkunsa 13-vuotiaan Modin vanhempien järjestämänä osana heidän kastinsa perinnettä. Avioliitto toteutettiin Modin aikuistuttua hänen kotikaupungissaan Vadnagarissa.[1] Jashodaben oli itse avioliiton solmimisen aikana 17-vuotias.[2] Modi jätti hänet kolmen kuukauden jälkeen avioitumisesta[1], koska hän osallistui selibaattia ihannoivan hindunationalistisen Rashtriya Swayamsevak Sangh -järjestön toimintaan.[3]

Jashodabenin mukaan he eivät ole olleet tekemisissä lähdön jälkeen, mutta hän lähti sovussa, eikä hän ole ajatellut eroamista.[2] Modin veli Sombhai Modi kertoi medialle, että veljensä avioliitto oli pakotettu järjestetty avioliitto jota ei koskaan varsinaisesti pantu täytäntöön. Sombhain mukaan Modi lähti Vivekanandan esimerkin innoittamana vaeltamaan.[4] Kohti Himalajaa vaeltanut Modi harkitsi uskonnollista elämää, joka ei avioituneelle miehelle soveltunut.[5]

Narendra Modi on poliitikkona useasti väittänyt olevansa naimaton ja jättänyt Gujaratin osavaltiovaaleissa avioliittonsa ilmoittamatta. Modi tunnusti avioliittonsa vasta vuonna 2014 pyrkiessään maansa pääministeriksi. Sitä ennen kongressipuolue oli kampanjoinut häntä vastaan väittämällä, että hylätty Jashodaben oli Modin hyväksikäytön uhri.[4] Vuonna 2014 Assamin osavaltion kongressipuoluetta edustava pääministeri Tarun Gogoi kritisoi Modia sanomalla, että Jashodaben ansaitsee Intian korkeimman siviilikunniamerkin Bharat Ratnan. Gogoin mukaan Jashodaben on uhrauksen symboli, joka ansaitsee kunnioitusta elämänsä askeettisen (sanyasin) elämän vuoksi.[6] Modin tultua pääministeriksi Jashodaben on saanut ympärilleen henkivartijajoukon, joka seuraa häntä jatkuvasti.[5]

Vuonna 2016 Jashodaben esiintyi hyväntekeväisyystapahtumassa, jonka tavoitteena oli vastustaa slummien purkamista monsuunikauden aikana, jotta köyhät eivät päädy kodittomiksi ja altistu sairauksille.[7]

Lähteet muokkaa

  1. a b D'cruz, Aletta: All that you need to know about Jashodaben, wife of PM Narendra Modi Business-Standard. 26.11.2014. Viitattu 14.12.2019.
  2. a b Ajay, Lakshmi: ‘I like to read about him (Modi)… I know he will become PM’ Indian Express. 1.2.2014. Viitattu 14.12.2019.
  3. Narendra Modi: From tea vendor to PM candidate India Today. 13.9.2013. Viitattu 14.12.2019.
  4. a b Mahurkar, Uday: Revealed: Why Narendra Modi walked out of his marriage with Jashodaben India Today. 10.4.2014. Viitattu 14.12.2019.
  5. a b Gowen, Annie: Abandoned as a child bride, wife of Narendra Modi hopes he calls The Washington Post. 25.1.2015. Viitattu 14.12.2019.
  6. Jashodaben should get Bharat Ratna for her sacrifice: Gogoi The Hindu. 13.4.2014. Viitattu 14.12.2019.
  7. Jashodaben raises hands for local charity The Hindu. 12.2.2016. Viitattu 14.12.2019.