Janne Väätäinen
Janne Henrik Väätäinen (s. 6. maaliskuuta 1975 Kuopio)[1] on suomalainen mäkihyppyvalmentaja ja entinen mäkihyppääjä. Hän kilpaili maailmancup-tasolla vuosina 1992–2000. Urheilu-uransa jälkeen hän on toiminut valmennustehtävissä ja oli kausina 2006–2007 ja 2007–2008 Suomen maajoukkueen kakkosvalmentaja. A-maajoukkueen päävalmentajana hän toimi vuosina 2008–2010[2] ja uudelleen vuosina 2020–2023.[3][4] Keväällä 2010 hän siirtyi valmentajaksi Japaniin ja on valmentanut muun muassa Noriaki Kasaita.[5][6]
Mäkihyppääjänä Väätäinen kuului Suomen joukkueeseen, joka sijoittui viidenneksi Lillehammerin olympialaisten 1994 joukkuemäen kilpailussa. Hän oli samoissa kisoissa lisäksi 30. normaalimäessä ja sijoittui myöhemmin samalla kaudella neljänneksitoista lentomäen MM-kilpailuissa Planicassa. Väätäinen sijoittui kolmanneksi maailmancupin osakilpailussa Kuopion normaalimäessä helmikuussa 1996. Hän oli maailmancupissa lisäksi kolmesti kymmenen parhaan joukossa kaudella 1993–1994.
Lähteet
muokkaa- Janne Väätäinen Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
Viitteet
muokkaa- ↑ Janne Väätäisestä ja Kimmo Savolaisesta päävalmentajat 28.4.2008. Ski Sport Finland. Viitattu 12.3.2014.
- ↑ Väätäinen ilmoitti lopettamisestaan ja avautui talouskurimuksesta 21.3.2010. MTV3. Viitattu 21.3.2010.
- ↑ Väätäinen palaa mäkihypyn päävalmentajaksi, Hakola jatkaa apuna yle.fi. Viitattu 26.4.2020.
- ↑ Asiantuntijalta suoraa puhetta Mika Kojonkosken paluusta Suomen mäkihyppyyn: ”Näytöt eivät ole olleet kauhean hyvät” Yle Urheilu. 27.3.2023. Viitattu 19.6.2024.
- ↑ Turunen, Tomi T.: Janne Väätäinen Hiroki Yamadan valmentajaksi Savon Sanomat. 25.5.2010. Arkistoitu 12.3.2014. Viitattu 12.3.2014.
- ↑ Holopainen, Pekka: Kurinalainen työn sankari Ilta-Sanomat. 15.2.2014. Arkistoitu 12.3.2014. Viitattu 12.3.2014.