Jangal-liike oli Mīrzā Kūchik Khānin johtama kapinaliike Persiassa vuosina 1917−1921. Ideologiselta taustaltaan liike yhdisti vasemmistolaisia ja islamisteja. Qajarit kukistivat kapinan vuonna 1921.

Historia muokkaa

 
Mīrzā Kūchik Khān.

Mīrzā Kūchik Khān, oikealta nimeltään Mirza Yunus, aloitti taistelun hallintoa vastaan vuonna 1908 kuningasmielisten vallankaappauksen jälkeen. Vuonna 1917 hän perusti Gīlānissa oman kapinallisjoukkonsa. Jangal-nimen liike sai alueen metsien mukaan. Kapina oli tähdätty paitsi Qajarien hallintoa, myös brittejä ja venäläisiä vastaan. Liikkeen julkaiseman Jangal-lehden mukaan kapinan tarkoitus oli iranilaisten oikeuksien suojeleminen ja muslimien valistus. Liikkeen ideologinen tausta ei ole täysin selvä. Siinä yhdistyivät kommunismi ja islamilaisuus. Liikkeeseen kuuluikin monia Persian ensimmäisen sukupolven marxisteista. Kapinan huippuaikoina liike hallitsi Gīlānin ohella myös osia Māzandarānista, ja sen muodostama hallinto sai de facto tunnustuksen briteiltä. Aseistautuneita kapinallisia oli enimmillään noin 6 000, ja liike sai tukea Venäjän bolševikeilta. Kesäkuussa 1920 kapinoitsijat julistivat Gīlānin neuvostotasavallan perustetuksi. Kapina kukistettiin kuitenkin lopullisesti vuoden 1921 lokakuussa, kun aiemmin vallankaappauksella valtaan noussut Ahmad Shah Qajar valloitti kasakoiden tukemana Raštin.[1]

Lähteet muokkaa

  1. Peter Avery, Gavin Hambly ja Charles Melville: The Cambridge History of Iran – Volume 7, s. 738–739. Cambridge University Press, 1991. ISBN 978-0-521-20095-0. (englanniksi)