Jan Procházka (s. 11. syyskuuta 1984 Praha) on tšekkiläinen suunnistuksen maailmanmestari. Hän edustaa seuratasolla suomalaista Kalevan Rastia.

Mitalit
Jan Procházka
Jan Procházka
Maa:  Tšekki
Miesten suunnistus
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Lausanne 2012 viesti
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Palmela 2014 viesti

Procházka oli ankkurina Tšekin viestijoukkueessa vuoden 2012 maailmanmestaruuskilpailuissa joukkueen yllättäen voittaessa ensimmäistä kertaa maan historiassa miesten viestin maailmanmestaruuden. Vuonna 2014 hän saavutti viestissä EM-hopeaa. Henkilökohtaisilla matkoilla hän on sijoittunut MM-kilpailuissa parhaimmillaan sprintissä seitsemänneksi vuonna 2008, kahdeksanneksi vuosina 2011 ja 2014 ja kymmenenneksi vuonna 2013 sekä keskimatkalla kymmenenneksi vuosina 2012, 2014 ja 2015. EM-kilpailuissa 2014 hän sijoittui keskimatkalla neljänneksi.

Lähteet

muokkaa