Jan Philipp Albrecht

saksalainen poliitikko

Jan Philipp Albrecht (s. 20. joulukuuta 1982 Braunschweig) on saksalainen vihreitä edustava poliitikko. Hänet valittiin Euroopan parlamenttiin ensimmäisen kerran vuoden 2009 vaaleissa ja uudelleen vuonna 2014.

Jan Philipp Albrecht
Euroopan parlamentin jäsen
14.7.2009–2.7.2018
Henkilötiedot
Syntynyt20. joulukuuta 1982 (ikä 41)
Braunschweig, Saksa
Tiedot
Puolue Liittouma 90/Vihreät
Aiheesta muualla
www.janalbrecht.eu

Albrecht kuului vuodesta 2009 kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokuntaan. Lisäksi hän oli Irakin ja Israelin suhteista vastaavien valtuuskuntien jäsen. Vuosina 2012–2013 hän oli järjestäytynyttä rikollisuutta, korruptiota ja rahanpesua käsitelleen erityisvaliokunnan jäsen.[1]

Albrecht opiskeli vuosina 2003–2009 oikeustieteitä Bremenissä, Berliinissä ja Brysselissä. Hän erikoistui Hannoverin ja Oslon yliopistoissa tietotekniikan alan oikeuteen.[2] Albrecht on ottanut näkyvästi kantaa NSA-urkintaskandaaliin.[3]

Saksan vihreässä puolueessa Albrecht on toiminut vuodesta 1999. Vuosina 2006–2008 hän oli vihreiden nuorisojärjestön valtakunnallinen tiedottaja.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. Jan Philipp Albrecht Euroopan parlamentin jäsenet. Euroopan parlamentti. Viitattu 3.7.2014.
  2. a b Jan Philipp Albrecht: Ansioluettelo Euroopan parlamentti. Viitattu 3.7.2014.
  3. Jan Philipp Albrecht EFA. Arkistoitu 23.2.2014. Viitattu 9.2.2014.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.