Jan Pelkonen (s. 1997[1]) on suomalainen pöytäjääkiekkoilija, joka pelaa Turun Seudun PJK-nimisessä seurassa.[2] Hän on voittanut Norway Openin vuonna 2016.[3] Pelkonen kuuluu yleensä Suomen maajoukkueeseen MM- ja EM-kilpailuissa. Pelkonen on tällä hetkellä ITHF:n maailmanrankingissa sijalla 36.[4] Pelkonen on myös junioreiden euroopanmestari vuodelta 2014.[5]

Jan Pelkonen
Henkilötiedot
Syntynyt1997
Kansalaisuus Suomi Suomi
Uran tiedot
Laji pöytäjääkiekko
Seura Turun Seudun PJK
Saavutukset
Paras sijoitus maailmanrankingissa 9.

Alkuvuodet

muokkaa

Pelkonen aloitti pelaamisen vuonna 2009 ollessaan 12 vuoden ikäinen.[1] Vuotta myöhemmin hän voitti ensimmäisen turnauksensa, alle 13-vuotiaiden suomenmestaruuden. Finaaleissa hän kukisti Justus Erälaukon luvuin 3-0.[6] Vuonna 2013 hän pääsi ensimmäisen kerran 10 parhaan joukkoon avoimen sarjan SM-kilpailuissa.

Nousu huipulle

muokkaa

Vuonna 2014 Pelkonen voitti junioreiden euroopanmestaruuden, kun finaaleissa kaatui ruotsalainen Oscar Henriksson.[5] Vuoden 2015 lokakuussa Pelkonen nousi ensimmäisen kerran Kansainvälisen pöytäjääkiekkoliiton virallisen maailmanrankingin 10 parhaan joukkoon pudottaen venäläisen Dimitri Koshmanin sijalle 11.[7][8] Vuonna 2016 Pelkonen ylsi uransa kovimpaan saavutukseen, Norway Openin voittoon. Samana vuonna Pelkonen voitti myös Canada Cupin.[9]

Saavutukset

muokkaa
Järjestysmaa Saavutus Vuosi
  Norja Norway Openin voitto 2016
  Latvia Junioreiden maailmanmestaruus 2014
  Kanada Canada Cupin voitto 2016

Lähteet

muokkaa
  1. a b Selected player stiga.trefik.cz. Viitattu 4.3.2019.
  2. Selected club stiga.trefik.cz. Viitattu 4.3.2019.
  3. Selected series stiga.trefik.cz. Viitattu 3.3.2019.
  4. World ranking stiga.trefik.cz. Viitattu 4.3.2019.
  5. a b Selected tournament stiga.trefik.cz. Viitattu 4.3.2019.
  6. 115_nappulat.tnmt poytajaakiekko.net. Viitattu 4.3.2019.
  7. World ranking - history of players rank stiga.trefik.cz. Viitattu 4.3.2019.
  8. World ranking - archive stiga.trefik.cz. Viitattu 4.3.2019.
  9. Selected tournament stiga.trefik.cz. Viitattu 4.3.2019.