Avaa päävalikko

James Gunn (ohjaaja)

yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja

James Gunn (s. 5. elokuuta 1970)[1] on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja, jonka ohjauksia ovat Slither (2006), Super (2010), Guardians of the Galaxy (2014) ja Guardians of the Galaxy Vol. 2 (2017).

James Gunn
James Gunn Comic-Conissa 2016.
James Gunn Comic-Conissa 2016.
Henkilötiedot
Syntynyt 5. elokuuta 1970 (ikä 49)
Saint Louis, Missouri, Yhdysvallat
Ammatti elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

UraMuokkaa

Gunnin ura alkoi 1990-luvulla b-elokuviin erikoistuneessa Troma Entertainment -yrityksessä, jolle hän laati käsikirjoituksen elokuvaan Tromeo and Juliet (1996). Käsikirjoitus vuoden 2002 Scooby-Doo-elokuvaan nosti hänen tunnettuuttaan, ja vuonna 2004 ilmestyi kaksikin hänen käsikirjoittamaansa hittielokuvaa, Scooby-Doon jatko-osa Scooby-Doo 2: Monsterit vapaalla ja zombielokuva Kuolleiden aamunkoitto,[2] uudelleenfilmatisointi George A. Romeron kauhuklassikosta.

Gunnin esikoisohjaus oli hänen itse käsikirjoittamansa kauhukomedia Slither (2006), joka sai kriitikoilta suopean vastaanoton mutta tuotti teatterilevityksessä reilusti alle budjettinsa verran lipputuloja. Käsikirjoittajien lakon aikana 2007–2008 Gunn teki muun muassa Spike TV:lle internetiin sarjan James Gunn’s PG Porn ja toimi tuomarina VH-1:n tositelevisiokilpailussa Scream Queens.[3]

Vuonna 2010 sai ensi-iltansa Gunnin toinen täyspitkä ohjaustyö Super, mustan humoristinen tulkinta supersankareista.

Elo-syyskuussa 2012 Marvel Studios palkkasi Gunnin käsikirjoittamaan ja ohjaamaan Marvelin sarjakuviin perustuvan avaruusseikkailun Guardians of the Galaxy (2014).[4][5] Se sai hyvän vastaanoton sekä yleisöltä että kriitikoilta ja nousi yhdeksi vuoden 2014 eniten tuottaneista elokuvista.

Jo ennen Guardians of the Galaxyn elokuista ensi-iltaa Marvel paljasti San Diegon Comic-Conissa Gunnin käsikirjoittavan ja ohjaavan elokuvan jatko-osan Guardians of the Galaxy Vol. 2.[6] Se sai ensi-iltansa huhti-toukokuussa 2017 ja oli taloudellisesti ensimmäistä osaa tuottoisampi.[7] Gunnin oli tarkoitus tehdä sarjaan myös kolmas elokuva,[8] mutta hänet erotettiin 20. heinäkuuta 2018 eräiden hänen vanhojen Twitter-viestiensä saatua jälleen huomiota; viesteissä Gunn oli vitsaillut esimerkiksi seksuaalisesta väkivallasta ja holokaustista.[9][10] Maaliskuussa 2019 Disney ja Marvel kuitenkin peruivat päätöksensä ja palkkasivat Gunnin uudelleen.[11]

Vuonna 2016 Toronton elokuvajuhlilla ensiesitettiin Greg McLeanin ohjaama kauhuelokuva The Belko Experiment,[12][13] jonka Gunn on käsikirjoittanut ja jonka toisena tuottajana hän toimi.[14] Teattereihin elokuva tuli Yhdysvalloissa maaliskuussa 2017.

YksityiselämäMuokkaa

Gunn ja näyttelijä Jenna Fischer erosivat kuuden avioliittovuoden jälkeen vuonna 2007.[15]

LähteetMuokkaa

  1. James Gunn Biography (1970-) Filmreference.com. Viitattu 29.6.2014. (englanniksi)
  2. Tobey, Matthew: James Gunn Allmovie.com. Viitattu 29.6.2014. (englanniksi)
  3. Strike let St. Louisan James Gunn widen his horizons St. Louis Post-Dispatch. 24.10.2008. Viitattu 29.6.2014. (englanniksi)
  4. Kit, Borys: James Gunn In Talks to Direct Marvel's 'Guardians of the Galaxy' (Exclusive) The Hollywood Reporter. 18.8.2012. Viitattu 16.3.2014. (englanniksi)
  5. Lesnick, Silas: James Gunn Confirmed to Direct and Rewrite Guardians of the Galaxy Superherohype.com. 18.9.2012. Viitattu 16.3.2014. (englanniksi)
  6. Graser, Marc: James Gunn to Write, Direct ‘Guardians of the Galaxy’ Sequel Variety. 25.7.2014. Viitattu 5.9.2015. (englanniksi)
  7. McNary, Dave: ‘Guardians of the Galaxy Vol. 2’ Rockets to $800 Million at Worldwide Box Office Variety. 31.5.2017. Viitattu 3.6.2017. (englanniksi)
  8. Couch, Aaron: 'Guardians of the Galaxy 3': James Gunn Returning to Write and Direct The Hollywood Reporter. 17.4.2017. Viitattu 3.6.2017. (englanniksi)
  9. Kit, Borys & Couch, Aaron: James Gunn Fired as Director of 'Guardians of the Galaxy Vol. 3' The Hollywood Reporter. 20.7.2018. Viitattu 21.7.2018. (englanniksi)
  10. Lee, Benjamin: Disney fires Guardians of the Galaxy franchise director after offensive tweets The Guardian. 20.7.2018. Viitattu 21.7.2018. (englanniksi)
  11. Disney Reinstates Director James Gunn For ‘Guardians Of The Galaxy 3’ Deadline. 15.3.2019. Viitattu 15.3.2019. (englanniksi)
  12. Fleming, Mike Jr: Finally! A Toronto Deal! BH Tilt Lands Orion’s ‘The Belko Experiment’ Deadline. 11.9.2016. Viitattu 3.6.2017. (englanniksi)
  13. Harvey, Dennis: Film Review: ‘The Belko Experiment’ Variety. 11.9.2016. Viitattu 3.6.2017. (englanniksi)
  14. McNary, Dave: James Gunn, MGM Moving Forward on ‘Belco Experiment’ Variety. 31.3.2015. Viitattu 5.9.2015. (englanniksi)
  15. ”Office” actress Fischer, husband separate Reuters.com. 5.9.2007. Viitattu 29.6.2014. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa