James Burke (s. 22. joulukuuta 1936 Londonderry, Pohjois-Irlanti) on brittiläinen tieteen historioitsija, televisiojuontaja, -tuottaja ja -toimittaja sekä tietokirjailija. Hän tuli 1970-luvun lopulta alkaen kansainvälisesti tunnetuksi tiedeaiheisista televisiosarjoistaan, joista tunnetuin on Kytkentöjä (Connections, BBC 1978).

James Burke vuonna 2007.

Elämä ja ura

muokkaa

Pohjois-Irlannissa varttunut Burke palveli Britannian ilmavoimissa vuosina 1955–1957 ja pääsi sitten opiskelemaan englantilaista filologiaa Oxfordin yliopiston Jesus Collegeen. Valmistuttuaan hän työskenteli Italiassa Bolognan englantilaisen koulun englanninopettajana ja opinto-ohjaajana ja luennoi myös Urbinon yliopistossa. Vuosina 1963–1966 hän toimi Rooman englantilaisen koulun rehtorina ja toimitti englantilais-italialaista sanakirjaa.[1]

Burke sattui näkemään Granada Televisionin työpaikkailmoituksen, jossa haettiin yhtiölle avustajaa Italiaan. Hän sai paikan, ja ensimmäinen toimeksianto liittyi Sisilian mafiaan. Vuonna 1966 Burke siirtyi Lontooseen BBC:n tiedetoimitukseen ja työskenteli aluksi Tomorrow’s World -sarjan reportterina huolimatta puhtaasti humanistisesta koulutuksestaan. Hän toimi muun muassa Yhdysvaltojen Apollo-kuulennoista brittiyleisölle tehtyjen tv-lähetysten pääjuontajana.[1][2]

1970-luvulla Burke muun muassa juonsi omaa viikoittaista tiedeohjelmaansa The Burke Special (1972–1976)[2]. Televisio-ohjelmien ja tietokirjojen lisäksi Burke on laatinut artikkeleita muun muassa Encyclopædia Britannicaan[3] ja moniin aikakauslehtiin (mm. Scientific American, Time, The Atlantic, New Scientist)[1] sekä tehnyt podcast-ohjelmia. Royal Television Society on myöntänyt hänelle kultaisen ja hopeisen ansiomerkkinsä.

Televisio-ohjelmia

muokkaa
  • Tomorrow's World (BBC:n tiedeohjelma, 1966–1971)
  • Paid Off (3-osainen sarja työelämästä, 1967)
  • Intimate Relations (3-osainen sarja potilaan ja lääkärin suhteesta, 1968)
  • The End of the Beginning (Apollo-avaruusohjelman loppuvaiheista, 1972)
  • The Burke Special (viikoittainen tiedesarja, 1972–1976)
  • Stump the Scientist (lasten tiedeohjelma, 1974)
  • The Inventing of America (BBC:n ja NBC:n yhteistuotanto amerikkalaiskeksinnöistä USA:n 200-vuotisjuhliin 1976, toisena juontajana näyttelijä Raymond Burr)[4]
  • Kytkentöjä (Connections, 10 jaksoa, 1978)
  • The Men Who Walked on the Moon (Apollo-kuulentojen 10-vuotisohjelma, 1979)
  • The Other Side of the Moon (Apollo-kuulentojen 10-vuotisohjelma, 1979)
  • The Real Thing (ihmisen havaintokyvystä, 1980)
  • The Neuron Suite (ihmisaivoista, 1982)
  • The Day the Universe Changed (1985, 1995)
  • After the Warming (kasvihuoneilmiöstä, 1989)
  • Masters of Illusion (renessanssimaalareista, 1993)
  • James Burken yhteyksiä (Connections2 1994 ja Connections3 1997)
  • ReConnections (2004)[5]
  • Connections with James Burke (6 jaksoa, 2023)

Tietokirjoja

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c James Burke, Jules Bergman & Isaac Asimov: The Impact of Science on Society NASA. 1985. Viitattu 25.5.2024.
  2. a b Connections/The Real Thing/The Day The Universe Changed/The Burke Special TV Cream. 30.6.2010. Viitattu 26.5.2024.
  3. James Burke, contributor britannica.com. Viitattu 25.5.2024.
  4. 'Inventing of America' poses, answers queries TV Week. June 27-July 3, 1976. Viitattu 25.5.2024.
  5. ReConnections from KCSM, Internet Archive.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:James Burke

Aiheesta muualla

muokkaa