James Bridges (3. helmikuuta 1936 Paris, Arkansas6. kesäkuuta 1993 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja.[1]

James Bridges
Henkilötiedot
Syntynyt3. helmikuuta 1936
Paris, Arkansas, Yhdysvallat
Kuollut6. kesäkuuta 1993 (57 vuotta)
Los Angeles, Kalifornia
Kansalaisuus  Yhdysvallat
Ammatti ohjaaja, käsikirjoittaja

Bridges teki televisiokäsikirjoituksia muun muassa Alfred Hitchcock esittää -sarjaan. Sen lisäksi hän näytteli televisiosarjoissa ja viidessä elokuvassa. Bridgesin ensimmäinen elokuvakäsikirjoitus oli vuonna 1966 valmistuneeseen elokuvaan Sonorasta lounaaseen.[1]

Bridges oli vuonna 1973 ehdolla parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscar-palkinnon saajaksi elokuvasta Arvosanametsästys. Parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta hän oli ehdolla vuonna 1979 elokuvasta Kiina-ilmiö.[2]

Bridgesin muihin töihin kuuluvat muun muassa elokuvan Urban Cowboy (1980) ohjaus ja käsikirjoitus. Hänen viimeiseksi elokuvatyökseen jäi vuonna 1990 valmistuneen elokuvan Valkoinen metsästäjä, musta sydän käsikirjoitus.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c David Shipman: Obituary: James Bridges 8.6.1993. The Independent. Viitattu 23.2.2010. (englanniksi)
  2. Lucia Bozzola: James Bridges allmovie. Viitattu 23.2.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.