Jacques-Émile Blanche

Jacques-Émile Blanche (31. tammikuuta 1861 Pariisi – 30. syyskuuta 1942 Offranville-en-Caux) oli ranskalainen taidemaalari, kirjailija ja taidekeräilijä. Taidemaalarina hän oli enimmäkseen itseoppinut.

Jacques-Émile Blanche
Jacques-Émile Blanche, Lucien Simonin maalaus vuodelta 1903.
Henkilötiedot
Syntynyt	31. tammikuuta 1861 Pariisi
Kuollut	30. syyskuuta 1942 (81 vuotta) Offranville-en-Caux
Kansalaisuus	Ranska
Ammatti	taidemaalari ja kirjailija
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Elämänvaiheita

Varhaisvaiheet

Blanchen isä oli lääkäri ja hänen isoisänsä oli erikoistunut mielisairaiden hoitoon. Isoisä oli saanut kuuluisuutta ja arvostusta sillä, että oli yrittänyt hoitaa mielisairaita lempeydellä eikä rangaistuksilla. Varhaisimmat vuotensa Blanche vietti isänsä johtamaksi siirtyneen mielisairaalan ympäristössä.

Isän johtamana sairaalasta oli tullut kallis yksityissairaala, jossa oli valikoitunut potilaskunta, joiden joukossa oli taidemaalareita, muusikoita ja kirjailijoita. Perheessä oli myös omia tragedioita: neljästä lapsesta kolme kuoli nuorina ja äiti käytti aikansa Jacques-Émilen terveydestä huolehtimiseen ja suoranaiseen vartiointiin. Henkireikänä olivat vierailut Dieppessä oman ikäisen serkun luona.

Lapsuudessaan ja nuoruudessaan Blanche tapasi useita merkittäviä kulttuurihenkilöitä joko siksi, että he olivat hoidettavina isän sairaalassa tai heidän omaisensa ja ystävänsä olivat siellä potilaina. Hän tapasi Camille Corot’n, Edgar Degas´n, Pierre Puvis de Chavannesin ja George Sandin monien muiden ohella. Tieteilijöistä hän tapasi Louis Pasteurin, ja Franz Liszt kävi sunnuntaina soittamassa perheen kodissa. Tämä antoi Blanchelle valtavan kulttuuripääoman.

Saksan-Ranskan sota puhkesi vuonna 1870 ja Blanche lähetettiin turvaan Lontooseen. Lontoo oli nuorelle miehelle suuri elämys ja kaupungista tuli hänelle aikuisena toinen koti. Sodan jälkeen isälle selvisi, että poika ei jatka hänen jäljissään ja myi sairaalan.

Vuosi 1873 oli Blanchen elämässä merkittävä. Tuona vuonna hän aloitti kerätä taidekokoelmaansa ja tapasi Edouard Manet’n. Myöhemmin Manet halusi vakuuttua Blanchen taiteellisista kyvyistä ja pyysi häntä maalaamaan briossin. Blanche teki mitä käskettiin, ja Manet oli vaikuttunut lopputuloksesta.

Kesällä vuonna 1879 Blanchen äiti halusi rakentaa uuden kesäasunnon Dieppeen ja tilasi sinne maalauksia Pierre-Auguste Renoirilta. Äidin suureksi pettymykseksi poika ystävystyi taiteilijan kanssa ja vietti tämän kanssa tunteja keskustellen maalaustaiteesta. Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen vuonna 1881 Blanche ilmoitti, että ryhtyy taiteilijaksi Renoirin oppilaana. Äidin mielestä impressionismi oli liian rahvaanomaista ja hänen opettajakseen hankittiin Henri Gervex.

Taiteilijana

1880-luku merkitsi Blanchelle taiteellisen uran alkua, että pettymyksiä. Hän maalasi muotokuvan äidistään jota tarjosi Pariisin salonkiin, mutta työtä ei hyväksytty. Hän kävi usein Lontoossa, missä ystävystyi taiteilijoiden, kuten Paul César Helleun, James McNeill Whistlerin, Auguste Rodinin ja Walter Sickertin kanssa. Hänen ystäviinsä kuului myös Oscar Wilde.

Blanche aloitti uransa kirjoittajana 1880-luvulla. George Seurat tutustutti hänet La Revue Indépendanten perustajiin ja Blanche ryhtyi tekemään lehteen artikkeleita ja kuvituksia. Lehteen hän kirjoitti esseitä, taidehistoriallisia artikkeleita, kritiikkejä ja novelleja. Vaikka Blanche teki paljon kirjoitustöitä hän piti itseään enemmän taidemaalarina. Vuonna 1881 hän sai menestystä taiteilijana kun hänen työnsä Femme à bord d'un Yacht hyväksyttiin Pariisin salonkiin.

Vuonna 1887 Blanche hyväksyttiin New English Art Clubin jäseneksi. Tuolloin hän oli ystävystynyt Robert Montesquioun kanssa ja he matkustivat yhdessä Itävaltaan ja Romaniaan. Näinä aikoina Blanche oli mukana taiteilijaryhmässä nimeltä Trente-trois ja piti säännöllisesti näyttelyitä muun ryhmän jäsenten kanssa. Hänellä oli näyttelyitä myös Belgiassa, missä kuului itsenäiseen taiteilijaryhmään nimeltä XX. Näinä vuosina hänen elämässään oli paljon matkailua; hän matkusteli Sveitsissä, välillä hän kävi ystävineen Bayreuthissa kuuntelemassa Richard Straussin oopperoita. Lontoolaisia taiteilijaystäviään hän tapasi lähes joka vuosi.

Suvantovaihe

1890-luku oli Blanchen elämän suvantovaihe. Vuosikymmenen alkupuolella syntyi merkittävä ystävyyssuhde Marcel Proustin kanssa. Hänen isänsä kuoli vuonna 1893 ja tämän jälkeen hän joutui pitämään huolta jo hauraaksi käyneestä äidistään. Tuolloin hän alkoi seurustella lapsuudenystävänsä, Rose Lemoinen kanssa. He solmivat avioliiton vuonna 1895. Avioliiton jälkeen he viettivät vuoden mittaisen kuherruskuukauden Italiassa. Avioliiton luonne on herättänyt keskusteluja, sillä vaikutti siltä, että Blanche vietti paljon aikaa miesystäviensä kanssa tehden heidän kanssaan paljon yhteisiä matkoja. Blanche palkittiin ansioistaan kunnialegioonan mitalilla vuonna 1897.

Uusi luovuuskausi

1900-luvun alku oli Blanchelle uusi luovuuskausi. Hän alkoi opettaa kahdessa taidekoulussa ja otti yksityisoppilaita kotiinsa. Hän piti ateljeeta Lontoossa vuodet 1906- 1910 ja osti vaimonsa kanssa huvilan Normandiesta. Hän kävi katsomassa Pariisissa modernia venäläistä balettia ja ryhtyi ryhmän sponsoriksi. Hänellä oli maine eräänlaisena Ranskan taide-elämän keskushahmona, joka maalasi ja opetti ja teki paljon ulkomaanmatkoja aikana jolloin ei vielä ollut massaturismia. Hänellä oli suuri näyttely Venetsia biennaalissa vuonna 1912. Hän kävi Saksassa hoidattamassa silmäsairauttaa vuonna 1914 ja pääsi kotiin vain vähän ennen kuin ensimmäinen maailmansota alkoi.

Suursodan oloissa oli vaikeaa jatkaa taiteilijan uraa. Rintama kulki yhdessä vaiheessa läheltä Blanchen Normandien asuntoa, missä hän oleskeli. Vaimo pestautui vapaaehtoiseksi sairaanhoitajaksi sotasairaalaan. Blanche kirjoitti tuolloin omaelämäkerrallista romaaniaan Aymeris ja teki vähän maalauksia. Muutama taiteilijaystävä vieraili hänen luonaan. Niukoissa oloissa oli taiteilijan työn jatkaminen vaikeaa.

Rauhan palattua Blanche osallistui taide-elämään entisellä tarmollaan. Hän osallistui vuonna 1920 Pariisin dada-tapahtumaan ja ystävystyi surrealisti André Bretonin kanssa. Iltariennoissa hänen seurassaan oli useimmiten runoilija François Mauriac, jonka muotokuvan hän maalasi monena eri versioina. Häneltä ilmestyi romaani vuonna 1920 ja hänen retrospektiivinen näyttelynsä pidettiin vuonna 1924. Hänellä oli näyttelyssä 150 työtä, maalauksia, akvarelleja sekä grafiikkaa. Näyttely antoi hänelle energiaa mennä jälleen Lontooseen, missä hän maalasi uusia teoksia. Ensimmäisen taidelahjoituksensa Rouenin museolle hän teki vuonna 1921.

Vanhuus

Vuonna 1931 Blanche ylennettiin kunnialegioonan komentajaksi ja hän piti taidenäyttelyn. Omaelämäkerrallinen romaani Aymeris ilmestyi sen lopullisena versiona.Merkittävä kunnianosoitus tuli vuonna 1935 kun hänet valittiin Académie des Beaux-Artsin jäseneksi ja myös kansalliseen museoneuvostoon. Englanninkielisten muistelmien tekemisen hän aloitti vuonna 1936.

Blanche halusi ostaa vaimonsa kanssa pienemmän asunnon Offranvillesta vanhuudenasunnokseen. He löysivät uuden talon, mutta kesken remontin Blanchen vaimo kuoli kesäkuussa 1939. Toinen maailmansota oli alkamassa ja Blanchen talo takavarikoitiin brittijoukkojen sotilassairaalaksi. Blanchen piti muuttaa Les Clos Bernardiin, missä hän jatkoi muistelmateoksensa kirjoittamista. Toukokuussa 1940 vanha taiteilija joutui muuttamaan jälleen, nyt pakoon pommituksia. Blanche kuoli 81-vuotiaana ja hänet on haudattu sukuhautaan.

Valikoituja maalauksia

• 
  Aubrey Beardsley
• 
  James Joyce
• 
  Julia Stephen
• 
  Marcel Proust 21-vuotiaana
• 
  Les Six
• 
  Violet Trefusis

Lähteet

• Georges-Paul Collet, Jacques-Emile Blanche, Bartillat, 2006. ISBN 284100385X

Aiheesta muualla

• Jacques-Émile Blanchen maalauksia (Arkistoitu – Internet Archive) (ranskaksi)
• Jacques-Émile Blanche Artcyclopediassa (englanniksi)