Avaa päävalikko

Lippo Jaarli Pirkkiö (s. 12. helmikuuta 1967 Rovaniemi) on entinen suomalainen painonnostaja.

Pirkkiö sijoittui Soulin 1988 olympialaisissa alle 75 kilogramman sarjassa 12:nneksi. MM-kilpailuissa hän sijoittui yhteistuloksissa 17:nneksi vuonna 1985, 14:nneksi vuosina 1986 ja 1987, 11:nneksi vuonna 1989 ja 23:nneksi vuonna 1998. EM-kilpailuissa hän oli yhteistuloksissa kahdeksas vuonna 1988, seitsemäs vuonna 1989, kuudes vuonna 1990, kymmenes vuonna 1992, 11:s vuonna 1995, 15:s vuonna 1996, sekä kymmenes vuonna 1998. Nuorten MM-kilpailuissa hän oli parhaimmillaan viides vuosina 1986 ja 1987 sekä nuorten EM-kilpailuissa viides vuonna 1986 ja neljäs vuonna 1987. Hän voitti Pohjoismaiden mestaruuden vuosina 1986, 1987, 1989, 1990, 1995 ja 1997.

Seuratasolla Pirkkiö edusti Rovaniemen Reipasta. Hän voitti Suomen mestaruuden vuosina 1986–1989, 1992, 1994, 1995, 1997, 1998 ja 2000. Hänen parhaat tuloksensa ovat vuodelta 1989 alle 82,5 kilogramman sarjasta: 155,5 kg tempauksessa, 195 kg työnnössä ja 347,5 kg yhteistuloksessa. Hän teki maaliskuussa 1998 alle 85 kilogramman sarjassa yhteistuloksen Suomen ennätyksen 332 kg, joka on yhä joulukuussa 2009 voimassa oleva Suomen ennätys.[1]

Jaarli Pirkkiö on toiminut Lapin Kansan urheilutoimittajana vuodesta 1995. Hänen isänsä Martti Pirkkiö on Rovaniemen Reippaan painonnostojaoston perustaja vuodelta 1969. Hänen veljensä Samuli ja Benjamin Pirkkiö ovat painonnoston Suomen mestareita ja arvokisaedustajia.

LähteetMuokkaa

  • Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 251. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7.

ViitteetMuokkaa