Jaakko Mikkola (urheiluvalmentaja)

Jaakko Joakim Mikkola (15. tammikuuta 1886 Helsinki – 30. toukokuuta 1952 Cambridge, Massachusetts) oli suomalainen yleisurheiluvalmentaja, joka toimi aluksi yleisurheilu- ja myöhemmin urheilun päävalmentajana Harvardin yliopistossa. Hän toimi vuosien 1920 ja 1924 kesäolympialaisissa Suomen yleisurheilijoiden valmentajana.

Jaakko Mikkola kilpaili 1910-luvulla Helsingin Kisa-Veikkojen (HKV) väreissä ja saavutti vuoden 1912 SM-kisoissa seiväshypyn mestaruuden. Edellisen vuoden kisoissa hän oli sijoittunut kolmanneksi, kuten myös kaksi vuotta myöhemmin 1914. Aktiivisen urheilu-uran hän lopetti vuonna 1916, mutta sen jälkeen hänen uransa suuntautui valmennustyöhön, josta tulikin hänen elämänuransa. 1910-luvulla hän suoritti insinööritutkinnon Tampereella.

Jaakko Mikkolan yleisurheiluvalmennusura ajoittui ajankohtaan, jolloin itsenäistyneessä Suomessa koettiin urheilussa menestyminen erityisesti olympiakisoissa tärkeäksi. Yleisurheilu oli aikakauden suomalaisia pääurheilulajeja. Mikkola oli ollut SVUL:n kiertävän urheilukonsulentin Lauri ”Tahko” Pihkalan apuohjaajana Suomen ensimmäisellä merkittävällä ohjaajakurssilla Jyväskylässä vuonna 1914. Kokeneena ja tunnettuna ohjaajana Mikkola oli siten selvä valinta Pihkalan seuraajaksi valmentajan tehtävään olympiakisojen lähestyessä. Esimerkin Mikkolan merkityksestä valmistauduttaessa Antverpenin kisoihin 1920 antaa kisojen moukarinheiton mestari Ville Pörhölä (Suomen Urheilulehti 9.11.1920, ”Olympialaismiehet kertovat. Ville Pörhölä selostaa olympialaisharjoitteluaan”:

»Samoihin aikoihin syksyllä alkoi varsinaisen treenari-Jaakon vaiheet valmistustyössämme. Kyllä siihen mieheen oli hauska tutustua. Innostusta ei näkynyt puuttuvan ja kyllä sitä piisasi ja aina vaan lisääntyi viimeiseen päivään saakka. Olisiko tarvittu parempaa, sillä touhua oli miehellä enemmän kuin monella muulla, eikä milloinkaan mies vaivojaan valittanut. Ja sovussa hra Mikkolan kanssa pysyi joka mies viimeiseen saakka, koskapa ei meikäläisten urheilijoitten ja treenarin välillä sattunut minkäänlaista kahnausta, kuten esim. saatiin nähdä ruotsalaisten treenarien ja urheilijoitten kesken Antwerpenissa. Kaartin maneesissa kaupungilla alkoi harjoituksen kolmena päivänä viikossa eikä sitä kertaa ettei Jaakko ollut mukana punnitsemassa joka työntöä ja heittoa ja pieninkin virhe silloin oli koitettava korjata; tai silloin –. Hieronta järjestettiin vuoden vaihteessa jokaiselle mitä mukavimmin. Treenarimme järjesti kaikki tarvittavat välineet, kuten varrelliset, hyvin reilutekoiset piikkikengät, pesurukkaset ja koska talvi oli vastassa, niin lämpöiset tallukat saatiin ja minulla kun oli vielä 7 km. matka hiihdettävänä Santahaminasta Helsinkiin, niin sain käytettäväksi oikein poromiehen sukset. ... Kiitollisuuden velassa maailmanmestaruudestani olen Sotaväen Päällystölle, ... Samoin myös treenarillemme Jaakko Mikkolalle, hänen yrityksestään saada miehestä mestari millä hintaa hyvänsä. Santahaminassa 8.10.20 Ville Pörhölä.»

Ville Ritola saapui vaimonsa kanssa tammikuussa 1924 Suomeen. Kuvassa vastaanottajina Turun satamassa suomalaisyleisurheilijoiden olympiavalmentaja Jaakko Mikkola (vas.), Ritoloiden oikealla puolella Hannes Kolehmainen ja tamperelainen liikemies ja urheilumesenaatti Yrjö Salminen.

Mikkola siirtyi Antwerpenin kisojen jälkeen syksyllä 1920 Yhdysvaltoihin, jossa hän päätyi töihin Harvardin yliopiston urheilujaostoon vuoden 1921 aikana, ja jakoi erityisesti yleisurheilulajien suoritustekniikkaan liittyviä näkemyksiä myös Suomeen sekä välitti tietoja muiden maiden valmistautumisesta Pariisin vuoden 1924 olympiakisoihin. Mikkolan rooli oli lähinnä tiettyjen lajien urheilijoiden valmentamista ja ilmeisesti myös hieromista. Lisäksi hän oli aktiivisesti mukana amerikansuomalaisten urheilijoiden valmennuksessa vieraillen usein Worcesterissa, jossa oli useita urheilevia maanmiehiä. Aktiivi yhteydenpito Suomeen Suomen Urheilulehden artikkelien kautta piti hänet ja hänen osaamisensa esillä Suomessakin, joten hänen valintansa vuoden 1924 Pariisin olympialaisten Suomen yleisurheiluvalmentajaksi oli odotettua. Valinnassa keskeinen taustavaikuttaja oli silloinen Urheilulehden päätoimittaja ”Tahko” Pihkala. Päätös palkkauksesta tehtävään tapahtui maaliskuussa 1923. Sen jälkeen ennen Suomeen tuloaan Mikkola kartoitti amerikansuomalaiset urheilijat houkutellen Ville Ritolan mukaan Suomen olympiajoukkueeseen.

Pariisin olympialaiset 1924 ovat edelleen Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäimmät olympialaiset. Tuloksena oli 37 mitalia ja mitalitilaston toinen sija. Yleisurheilusta Suomi sai 13 mitalia. Mikkolan aikaisen valmennuksen eli vuosien 1920 ja 1924 kisojen mitalisaldo yleisurheilun olympiavalmentajana oli yhteensä 28 mitalia.

Pariisin olympialaisten jälkeen Mikkola palasi vakinaisen työnsä pariin Harvardin yliopistossa. Hänen halukkuuttaan ottaa entinen rooli Suomen yleisurheilujoukkueen valmentajana Amsterdamin vuoden 1928 kisoihin tiedusteltiin SVUL:n urheilujaostosta. Mikkola kuitenkin kieltäytyi, ja valmmennustehtävän otti hoitaakseen tamperelainen Hugo Lahtinen. Arvioita suomalaisten menestymismahdollisuuksista hän kuitenkin kirjoitti suomalaislehtiin heinäkuun alussa 1928. Niissä hän luotti edelleen Nurmen ja Ritolan menestykseen.

Vuonna 1936 hänet valittiin yliopiston urheilun päävalmentajaksi, jossa tehtävässä hän oli kuolemaansa toukokuuhun 1952 asti juuri ennen eläköitymistään. Tunnustuksena menestyksellisestä työstä yliopistolla hänelle ja hänen vaimolleen kerättiin varat matkaan seuraamaan Helsingin vuoden 1952 olympialaisia, mutta äkillinen kuolema esti heidän matkansa kotimaahan.

Julkaisut

• Mikkola, Jaakko 1923: Rata- ja kenttäurheilun käsikirja
• Mikkola, Jaakko 1924. Yleisurheilijoitten valmennus Parisin kisoihin. Teoksessa Pihkala, Lauri & Jukola, Martti (toim.) Olympialaiskisat II. Porvoo: WSOY, 16–42.

Aiheesta muualla

• Rantala, Kalle: Jaakko Mikkola ammattivalmentajana 1924 Kasvatus & Aika. 1.6.2017.