Jälleenmyyntikorvaus
Jälleenmyyntikorvaus (useissa kielissä ransk. droit de suite) on kuvataiteen teoksen tekijän tekijänoikeuslain mukainen oikeus saada korvaus teostensa jälleenmyynneistä. Oikeus korvaukseen koskee kaikkia sellaisia kuvataiteen teoksia, joiden tekijänoikeudellinen suoja-aika on edelleen voimassa. Suoja-aika on voimassa 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä.[1]
Kuvataiteen teosten taloudellisesti merkittävin käyttötapa on alkuperäisten taideteosten jälleenmyynti. Tässä kuvataiteen teosten tekijänoikeudellisesti merkityksellinen käyttö eroaa muista teoslajeista, joissa taloudellisesti keskeisin tekijänoikeuslain tarkoittama käyttö on toisintaminen ja toisinnettujen kappaleiden julkinen esittäminen.[2]
Suomessa jälleenmyyntikorvauksesta säädettiin tekijänoikeuslain muutoksella, joka tuli voimaan 1995.[2]
Korvauksen määrittely ja organisointi muokkaa
Jälleenmyyntikorvausta ei kerätä teosten ensimyynneistä, eli tekijän omistaman teoksen myynnistä tai välittämisestä, vaan ainoastaan tekijän jo omistuksestaan luovuttamien teosten jälleenmyynneistä.[1]
Jälleenmyyntikorvaus koskee kuvataiteen teoksia ja valokuvateoksia, mutta oikeutta ei ole valokuvilla, jotka eivät ylitä teoskynnystä.[3] Oikeutta korvaukseen ei ole rakennustaiteen tuotteiden jälleenmyynnistä.[4]
Korvauksen voi saada sellaisesta kuvataiteen teoksen jälleenmyynnistä, johon osallistuu taidemarkkinoiden ammattilainen myyjänä, ostajana tai välittäjänä. Oikeutta jälleenmyyntikorvaukseen ei kuitenkaan ole, jos museo ostaa teoksen yksityishenkilöltä.[4]
Jälleenmyyntikorvauksen kerää ja tilittää kuvataiteen teosten tekijöille Suomessa myytyjen teosten tekijöitä edustava järjestö.[5] Tällainen tekijänoikeusjärjestö on Suomessa Kuvasto. Kuvasto edustaa 1 900 kotimaista oikeudenhaltijaa asiakassopimuksen perusteella. Järjestö edustaa Suomessa myös kansainvälisten sisarjärjestöjen kanssa solmittujen sopimusten perusteella noin 50 000 ulkomaista taiteilijaa.[6]
Korvaukset muokkaa
Jälleenmyyntikorvaus on:
- 5 prosenttia siitä osasta kuvataiteen teoksen myyntihintaa, joka on enintään 50 000 euroa
- 3 prosenttia siitä osasta kuvataiteen teoksen myyntihintaa, joka on yli 50 000 euroa mutta enintään 200 000 euroa
- 1 prosentti siitä osasta kuvataiteen teoksen myyntihintaa, joka on yli 200 000 euroa mutta enintään 350 000 euroa
- 0,5 prosenttia siitä osasta kuvataiteen teoksen myyntihintaa, joka on yli 350 000 euroa mutta enintään 500 000 euroa
- 0,25 prosenttia siitä osasta kuvataiteen teoksen myyntihintaa, joka on yli 500 000 euroa[4]
Jälleenmyyntikorvaus lasketaan kuvataiteen teoksen arvonlisäverottomasta myyntihinnasta. Jälleenmyyntikorvausta ei peritä myyntihinnasta, joka arvonlisäverottomana on enintään 255 euroa. Pykälän 2 momentin mukaan laskettavan korvauksen kokonaismäärä on enintään 12 500 euroa.[4]
Kansainvälinen kehitys muokkaa
Kuvataiteen jälleenmyyntikorvaus on ollut Ranskassa vuodesta 1920 lähtien, jossa velvollisuus säädettiin alun perin vain julkisille taidehuutokaupoille, koska niiden valvonta oli yksinkertaisinta. Jälleenmyyntikorvauksesta lisättiin maininta Bernin yleissopimukseen 1948 (artikla 14 ter), jonka mukaan sopimuksen jäsenvaltiot voivat määrätä alkuperäisten taideteosten sekä kirjailijoiden ja säveltäjien alkuperäisten käsikirjoitusten jälleenmyyntikorvauksesta.lähde?
Kaikissa Pohjoismaissa on jälleenmyyntikorvauslainsäädäntö. Tanskan ja Suomen jälleenmyyntikorvauslainsäädäntö on hyvin samankaltaista. EU:n piirissä jälleenmyyntikorvaus yhtenäistettiin vuonna 2001 annetussa direktiivissä. (2001/84/EY). Iso-Britannia, jossa oli merkittäviä taidehuutokauppakamareita, kuten Sotheby ja Christie's tuli silloin myös jälleenmyyntikorvauksen piiriin.lähde?
Yhdysvalloissa tehtiin lakialoite jälleenmyyntikorvausten lainsäädännöstä 1990.[2]
Jälleenmyynti tänään muokkaa
Jälleenmyyntikorvaukseen oikeutettuja teoksia huutokaupattiin vuonna 2010 maailmassa noin 2,1 miljardin euron arvosta. EU:ssa tällaisten teosten osuus oli 50 prosenttia kuvataiteen huutokauppamyynnin arvosta vuonna 2010, kun vastaava osuus Yhdysvalloissa oli 35 prosenttia, Sveitsissä 25 prosenttia ja muualla maailmassa 3 prosenttia myynnistä.[7]
EU:n kymmenessä jäsenvaltiossa tuloutettiin vuonna 2010 noin 14 miljoonan euron arvosta jälleenmyyntikorvauksia yhteensä 6 631 taiteilijalle ja heidän oikeudenomistajilleen. Määrä oli jokseenkin sama kuin vuonna 2007, jolloin korvauksia tuloutettiin 14,4 miljoonaa euroa yhteensä 7 107 taiteilijalle ja heidän oikeudenomistajilleen. Noin puolet korvauksista perittiin pelkästään Ranskassa.[7]
Lähteet muokkaa
- Tekijänoikeuslaki 8.7.1961/404 Finlex. Helsinki: Edita. Arkistoitu 7.2.2006. Viitattu 15.3.2011.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Kuvan käyttö, Jälleenmyyntikorvaus Kuvasto. Viitattu 4.3.2022.
- ↑ a b c Maria E. Rehbinder: Taiteilija 5. Suomen taiteilijaseura, 2005.
- ↑ Kai Nordberg ja Tuomo-Juhani Vuorenmaa (toim.), Maria E. Rehbinder: ”Valokuvateoksen ja valokuvan suoja”, Valokuvaajan uusi tekijänoikeusopas 2006, s. 12. Finnfoto, Musta Taide, 2006. Teoksen verkkoversio (viitattu 15.3.2011).
- ↑ a b c d Tekijänoikeuslaki 26 i §.
- ↑ Tekijänoikeuslaki 26 j §.
- ↑ Kuvasto, Toiminta-ajatus Kuvasto. Viitattu 4.3.2022.
- ↑ a b Elävien taiteilijoiden teosten huutokauppamyynti (pdf) (Komission kertomus) Kertomus jälleenmyyntikorvausoikeutta koskevan direktiivin (2001/84/EY) soveltamisesta ja vaikutuksista. 19.12.2011. Bryssel: Euroopan komissio. Viitattu 2.2.2012.