Jäävuoren varjoon
Jäävuoren varjoon on vuonna 2009 valmistunut, Antti Seppäsen ohjaama suomalainen dokumenttielokuva[1]. Elokuva perustuu pääosin ohjaaja Seppäsen helsinkiläiseltä kirpputorilta löytämään 8 mm kaitafilmimateriaaleihin. Kaitafilmit paljastuivat osaksi kotkalaisen laivakonemestari Oiva Kovasen (1911–2001) jäämistöä. Elokuvaa tehtiin lähes seitsemän vuotta. Elokuvan televisioensi-ilta oli 8. huhtikuuta 2012 Yle Teemalla.
Jäävuoren varjoon | |
---|---|
Elokuvan juliste |
|
Ohjaaja | Antti Seppänen |
Käsikirjoittaja | Antti Seppänen |
Tuottaja | Pertti Veijalainen |
Säveltäjä | Antti Kokkola, Kimmo Mustonen |
Leikkaaja | Antti Seppänen, Samu Heikkilä |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | Illume Oy |
Ensi-ilta | 3. syyskuuta 2009 |
Kesto | 57 minuuttia |
Alkuperäiskieli | suomi |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Synopsis
muokkaaElokuvan kertoja löytää kirpputorilta kaitafilmeillä täytetyn pahvilaatikon. Kotonaan hän tutustuu filmien sisältöön ja huomaa niiden sisältävän värikästä ja taidokkaasti tallennettua kuvamateriaalia Maan jokaiselta mantereelta. Pehmeät ja menneiden vuosikymmenten mystiikkaa huokuvat kuvat johdattavat kertojan ottamaan selvää kuvien tallentajan identiteetistä.
Tuotantoryhmä
muokkaa- Kaitafilmit, kortit ja kirjeet: Oiva Kovanen
- Käsikirjoitus: Antti Seppänen
- Ohjaus: Antti Seppänen
- Still-kuvaus: Antti Seppänen, Teemu Liakka
- Leikkaus: Antti Seppänen, Samu Heikkilä
- Äänisuunnittelu: Kimmo Vänttinen
- Musiikki: Antti Kokkola, Kimmo Mustonen
- Oivan ääni: Aarno Mansikkamäki
- Värimäärittely: Ilmo Lintonen / Minus Movie Oy
- Tuottaja: Pertti Veijalainen
- Tuotantoyhtiö: Illume Oy
Lähteet
muokkaa- ↑ Jäävuoren varjoon Elonet. Viitattu 21.7.2022.