Jäätuulen laakso (kirjasarja)

Jäätuulen laakso -sarja (The Icewind Dale Trilogy) on R. A. Salvatoren ensimmäinen Drizzt Do'Urdenista, drow-mannunvartijasta kertova trilogia. Sarjaan kuuluvat Salvatoren esikoisromaani Kristallisauva sekä Hopeavirrat ja Puolituisen kivi.

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Kristallisauva muokkaa

Drizzt on kotiutunut Jäätuulen laaksoon ja saanut ystäviä Kelvinin paaden alla asuvista kääpiöistä, erityisesti kääpiöiden johtaja, Bruenor Sotavasara pitää Drizztiä suuressa arvossa. Myös Bruenorin hoivissa kasvanut ihmistyttö, Catti-brie on Drizztille läheinen samoin kuin läheisessä kylässä asuva puolituinen, Regis.

Jäätuulen laakson rauhaisa elämä kuitenkin rikkoutuu, kun tundran barbaarit päättävät tehdä valloitusretken Kelvin paaden varjossa oleviin kaupunkeihin. Drizztin ja hänen ystäviensä avulla barbaareiden uhka torjutaan, mutta kaupunkien välit kiristyvät taisteluiden seurauksena. Taistelun kuluessa Bruenor kiinnittää huomiota nuoreen barbaarisoturiin, jonka hän taistelun päätyttyä pelastaa haavoittuneena taistelukentältä ja ottaa kasvatikseen Catti-brien rinnalle. Barbaarinuorukainen, Wulfgar, oppii arvostamaan Kymmenen kaupungin väkeä ja Bruenorin kääpiöitä uudella tavalla joutuessaan asumaan näiden keskuudessa. Wulfgar tutustuu myös Drizztiin ja saa tältä hyödyllisiä opetuksia aseiden käytössä.

Vapautuessaan kiitollisuudenvelastaan Wulfgar valmistautuu kohtaamaan tundralla elävän mahtavan valkoisen lohikäärmeen, Jääsurman. Hölmöyteen asti ulottuvassa ritarillisuudessaan Wulfgar ei kuitenkaan surmaa nukkuvaa lohikäärmettä, mutta paikalle saapuvien Drizztin ja Guenhwyvar-pantterin avulla nuorukainen kuitenkin vie voiton taistelussa. Lohikäärmeen surmaaminen antaa Wulfgarille oikeuden haastaa heimonsa päällikkö taisteluun, minkä nuorukainen tekeekin, sillä vanha päällikkö on johdattamassa tundran heimoja tuhon tielle liittoutumalla ilkeän velhon, Akar Kesselin ja tätä seuraavien vuoriston petojen kanssa Kymmentä kaupunkia vastaan.

Jälleen Drizzt ystävineen joutuu laittamaan henkensä alttiiksi Kymmenen kaupungin puolustamiseksi, kun Akar Kessel, Kristallisauva-nimisen, mahtavan taikaesineen haltija koettaa vallata koko Jäätuulen laaksoa.

Hopeavirrat muokkaa

Kun taistelu Akar Kesseliä ja Kristallisauvaa vastaan on voitettu, Drizzt, Bruenor, Regis ja Wulfgar lähtevät yhdessä etsimään Bruenorin vanhaa kotia Mithralsaleja. Regisin kannoilla on kuitenkin vaarallinen salamurhaaja Artemis Entreri, joka on seurannut puolituista Calimportin kaupungista asti. Tietäessään ystäviään uhkaavasta vaarasta Catti-brie lähtee vuorostaan Entrerin perään, mutta joutuu pian tämän vangitsemaksi, sillä ovela salamurhaaja suunnittelee käyttävänsä tyttöä panttivankina saadakseen puolituisen kiinni.

Matkallaan Drizzt tovereineen joutuu mitä omituisimpiin paikkoihin, kuten Harpel-nimisen velhosuvun taloon, kuuluisaan Hopeakuun kaupunkiin ja pahamaineiseen Luskaniin. Juuri kun he ovat löytäneet Bruenorin esi-isien mahtavan asumuksen Catti-brie pääsee pakenemaan Entreriltä ja varoittaa ystävyksiä. Regis kuitenkin joutuu Entrerin käsiin ja samoin Drizztin maaginen Guenhwyvar-pantteri. Lisäksi Bruenor syöksyy pohjattomaan kuiluun palavan varjolohikäärmeen selässä.

Puolituisen kivi muokkaa

Drizzt ja Wulfgar lähtevät seuraamaan Artemis Entreriä kohti kaukana etelässä olevaa Calimportin kaupunkia raskain sydämin, sillä he uskovat ystävänsä Bruenorin kuolleen Mithralsalissa varjolohikäärmettä vastaan käydyssä taistelussa. Bruenor on kuitenkin selviytynyt, kiitos sen, että hänellä oli mukanaan toinen Drizztin sapeleista, Jääsurma, lohikäärmeen luolasta löytynyt tulta hylkivä ase. Yhdessä Catti-brien kanssa Bruenor seuraa Drizztiä ja Wulfgaria onnistuen ajoittamaan saapumisensa mitä parhaimpaan hetkeen.

Entreri vie epäonnisen Regisin Calimportin alamaailmaa hallitsevalle julmalle pasha Pookille, jolle myös antaa lahjana maagisen Guenhwyvar-pantterin. Guenhwyvar kuitenkin pakenee omalle maailmantasolleen vieden Regisin mukanaan turvaan.

Drizzt tovereineen onnistuu selviytymään pashan palatsia vartioivista ihmisrotista ja pelastamaan lopulta Regisin. Entreri onnistuu silti pakenemaan ja salamurhaajan sydämessä syttyy kateus ja viha sankarillista mustaa haltiaa kohtaan, joka uskomattomista asetaidoistaan huolimatta on myös kykenevä tuntemaan todellista ystävyyttä ja läheisyyttä, joita kylmä salamurhaaja ei ole milloinkaan pystynyt ymmärtämään.

Bruenor, Catti-brie, Drizzt ja Wulfgar palaavat yhdessä pohjoiseen ja Mithralsaliin Regisin jäädessä Calimportiin hallitsemaan levottoman kaupungin rikollisjärjestöjä taikarubiininsa avulla.

Lähteet muokkaa

  • Salvatore, R. A.: Kristallisauva. (The Crystal Shard, 1988.) Käännös: Mika Renvall. Jäätuulen laakso -trilogia 1. Forgotten realms. Helsinki: Jalava, 1995. ISBN 951-887-057-8.
  • Salvatore, R. A.: Hopeavirrat. (Streams of silver, 1989.) Käännös: Petri Neuvonen. Jäätuulen laakso -trilogia 2. Forgotten realms. Helsinki: Jalava, 1997. ISBN 951-887-102-7.
  • Salvatore, R. A.: Puolituisen kivi. (The halfling’s gem, 1990.) Käännös: Mika Renvall. Jäätuulen laakso -trilogia 3. Forgotten realms. Helsinki: Jalava, 1997. ISBN 951-887-105-1.