Ivan Panin

numerologi

Ivan Panin (12. joulukuuta 185530. lokakuuta 1942) oli venäläissyntyinen Yhdysvalloissa asunut raamatuntutkija, joka vuonna 1890 huomasi Raamatun tekstiin liittyvän erikoisia matemaattisia yhteyksiä, kun käytetään heprean ja kreikan aakkosia numeroina (näissä kielissä kullakin kirjaimella on lukuarvo). Esim. Raamatun alkujakeessa 1. Moos. 1:1 on kätketty numero 7 monessa mielessä: sanojen Jumala, taivas ja maa yhteenlaskettu lukuarvo on 777 ja muutenkin jakeeseen, kuten moniin muihinkin jakeisiin, on kätketty luku seitsemän siten, että kun lasketaan yhteen vaikkapa ainoan verbin, kaikkien sanojen ensimmäisten ja viimeisten kirjainten lukuarvo, saadaan tulos, joka on jaollinen seitsemällä. D. B. Turnen antoi 26 latinalaiselle aakkoselle lukuarvot ja yritti niillä aikaansaada englannin kielellä tekstin, jossa esiintyisi edes muutamia tällaisia lukuerikoisuuksia. Päiviä kestäneen työn jälkeen hän myönsi epäonnistuneensa. Tällaisia lukuerikoisuuksia ei ole todistettavasti löydetty mistään muualta kuin Raamatusta, ei edes apokryfikirjoista.[1]

Ivan Paninin rintakuva.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Martti Päivänsalo:Taistelu Raamatusta