Itkuhälytin
Itkuhälytin on järjestelmä, jota käytetään lähinnä nukkuvan lapsen tarkkailuun toisesta huoneesta. Itkuhälytin koostuu vauvanyksiköstä, joka sisältää mikrofonin, sekä hoitajanyksiköstä, jossa on kaiutin. Yleensä ääniyhteys avautuu vasta vauvan äännellessä, eli kun mikrofoni vastaanottaa riittävän voimakkaan signaalin.
Ominaisuudet muokkaa
Useimmissa hälyttimissä on linkkiyhteyden tarkastus, joka varoittaa mahdollisista katkoksista lähettimen ja vastaanottimen välillä.
Monissa itkuhälyttimissä on erilaisia lisäominaisuuksia. Esimerkiksi uusimmissa kaksisuuntaisissa hälyttimissä vanhemmat voivat puhua lapselle takaisin. Edistyneimmissä malleissa lähetin välittää videokuvaa, jota voidaan katsoa vastaanottimen videonäytön tai pienen television avulla. On olemassa myös yhdistetty itkuhälytin ja liiketunnistin, jossa patjan alle asennetaan liikkeen tunnistava levy ja lähettimessä on liiketunnistintoiminnon hälytin.lähde?
Toimintaperiaatteet muokkaa
Useimmat itkuhälyttimet ovat langattomia, ja yhteys vauvan ja hoitajan välillä on toteutettu radioaalloilla.
On olemassa sekä analogisia että digitaalisia itkuhälyttimiä. Analogisissa hälyttimissä signaali on kenen tahansa kuunneltavissa sopivalla vastaanottimella. Jos samalla alueella on paljon vauvoja ja useita samanlaisia hälyttimiä, niiden signaalit saattavat sekoittua.
Itkuhälyttimissä voidaan käyttää useita eri taajuusalueita. Perushälyttimet toimivat usein VHF-kanavilla eli maasta riippuen 30–50 MHz taajuudella tai noin 860 MHz taajuudella, kun taas digitaaliset hälyttimet saattavat käyttää samanlaista DECT-yhteyttä kuin langattomissa puhelimissa.[1] Näissä signaali on suojattu, eikä se siis ole muiden kuultavissa. Videohälyttimet toimivat usein 2,4 GHz ISM-taajuusalueella (vapaa taajuus). Itkuhälyttimet voivat perustua myös PMR446-radiopuhelimiin.[1]
Yleensä itkuhälytintä voidaan käyttää 2–4 eri kanavalla muiden, samalla taajuudella toimivien laitteiden aiheuttamien häiriöiden välttämiseksi. DECT-hälyttimissä kanavan valinta on yleensä automaattinen. ISM-alueella toimivissa järjestelmissä häiriöitä voivat aiheuttaa muun muassa WLAN-verkot sekä mikroaaltouunit.
Laitteiden toimintaetäisyys vaihtelee 100 metristä (videohälyttimet) 250 metriin (perushälyttimet) tai useaan kilometriin (PMR446-laitteet).
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Tommi Toivonen: Väestön altistuminen radiotaajuisille kentille Suomessa (PDF) (ISBN 978-952-478-324-8) STUK-TR 5 sivu 13. Säteilyturvakeskus. Viitattu 7.12.2008. (suomeksi)