Ison Omenan kuolemantapaus

(Ohjattu sivulta Ison Omenan välikohtaus)

Ison Omenan kuolemantapaus tapahtui 7. tammikuuta 2023 kauppakeskus Isossa Omenassa Espoossa, kun kuusi turvallisuusalan työntekijää otti kiinni häiriköineen naisen, joka kuoli kiinniottotilanteen yhteydessä.[1]

Välikohtaus tapahtui Ison Omenan käytävillä.

Tapaus herätti laajalti huomiota ja keskustelua vartijoiden voimankäytöstä ja sen tarpeellisuudesta. Turvallisuusalaan erikoistuneen tutkijan mukaan vartijoiden otteet näyttivät perustelluilta.[2]

Tapahtumat

muokkaa

Nainen oli käyttäytynyt aiemmin häiriköivästi, mistä eräs mies oli maininnut järjestyksenvalvojille. He yrittivät saattaa naisen ulos kauppakeskuksesta, mutta joutuivat käsirysyyn naisen vastustellessa.[2]

Tutkinta

muokkaa

Poliisi alkoi tutkia tapahtunutta.[3] Myöhemmin elokuussa poliisi ilmoitti epäilevänsä kaikkia kuutta järjestyksenvalvojaa kuolemantuottamuksesta. Kaikki he kiistivät syyllistyneensä rikokseen. Poliisi sai esitutkinnan valmiiksi ja tapaus siirtyi syyteharkintaan.[1]

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus hylkäsi syytteet kesäkuussa 2024, koska sen mukaan syy-yhteyttä turvallisuusalan työntekijöiden menettelyn ja naisen kuoleman välillä ei voitu todeta. Kuolemansyylausunnon perusteella kuoleman aiheutti tarkemmin määrittämätön sydämenpysähdys, johon myötävaikutti naisen lääkitys. Tuomio ei ole lainvoimainen.[4]

Lähteet

muokkaa