Irakin hyökkäys 1988
Irakin hyökkäys 1988 oli Irakin tekemä hyökkäys Irakin–Iranin sodassa pitkälle Iraniin. Tämä johti tulitaukoon ja rauhanneuvotteluihin maiden välillä elokuussa 1988.
Irak saa aloitteen käsiinsä
muokkaaKun Iran oli hävinnyt irakilaisille taistelussa huhtikuussa 1987, iranilaiset halusivat jatkaa sotaa hinnalla millä hyvänsä, vaikka se pitkittyisi. Kevään 1987 Iranin suorittama epäonnistunut Karbala 5 -hyökkäys tuhosi suuren osan Iranin nyt jo koulutetuista Pasdaran-joukoista. Iranin oli vuonna 1988 vaikea saada aseita[1].
Iran menestyi parhaiten pohjoisessa, missä se liittoutui irakilaisvastaisten kurdien kanssa.[2] Irak käytti kaasua Halabjan ja Dojlan kurdikaupungeissa sekä rangaistakseen niiden asukkaita vihollisen kanssa veljeilystä että pelotellakseen kurdialueen muita asukkaita.[3] 16. maaliskuuta 1988 myös Halabjan kaasuhyökkäyksessä ainakin 3 500 asukasta kuoli ja 7 000 sairastui.[4]
Irakilaiset kuivattivat Kalajärven ”vallihaudan”, jolloin he pääsivät lähestymään Basraa raskailla sotilasajoneuvoilla. Iran yritti turhaan saada järven tulvimaan uudelleen.[5]
Irakilaiset pommittivat Iranin tärkeitä öljykohteita 23. kesäkuuta alkaen. 25. kesäkuuta 1988 he valtasivat Majnoonin saaret. Iskussa käytettiin kemiallisia aseita.[6]
Iranin luhistuminen
muokkaaHuhtikuun ja elokuun välillä Irakin joukot tekivät neljä hyökkäystä käyttäen suuria määriä kemiallisia aseita iranilaisten lyömiseksi. Ensimmäinen hyökkäys, operaatio ”Siunattu Ramadan”, johti Faon (Al-Fawin) niemimaan takaisinvaltaukseen 36 tunnissa. Hyökkäyksessä käytettiin maihinnousuamfibioajoneuvoja, helikoptereita ja lentokoneita sekä kemiallisia aseita kohdistetusti komentokeskuksia, tykistöasemia ja huoltopisteitä vastaan. Kolme muuta hyökkäystä noudatti samaa kaavaa ollen toteutukseltaan alkuhyökkäystä yksinkertaisempia.[7]
Tulitauko
muokkaaIran hyväksyi YK:n päätöslauselman numero 598 18. heinäkuuta 1988 hyväksyen tulitauon. Tämä ei kelvannut Irakin johtajalle Saddam Husseinille, joka vaati ajatollah Khomeinia hyväksymään päätöslauselma julkisesti[8]. Niinpä Irak hyökkäsi samana päivänä vaatimustaan vahvistaakseen ilmasta käsin Iranin teollisuuslaitoksiin ja Bushehrin ydinvoimalaan[8] mihin Iran vastasi omalla iskullaan, joka oli irakilaisten tekemää heikompi. 20. heinäkuuta 1988 Khomeini antoi radioon kuulutettavaksi ilmoituksen, jossa hän ilmoitti taipuvansa YK:n päätöslauselmaan, vaikka se olikin myrkkyä katkerampi[8]. Mutta Irak halusi ensin rauhansopimuksen sitten tulitauon ja sota jatkui yhä[9]. Irak hyökkäsi 22.–24. heinäkuuta 1988 edeten 25 kilometrin päähän Ahvazista. Pohjoisempana irakilaisten hyökkäys avasi rintamalinjat NLA:n (Iranilainen kansallinen vapautusrintama National Liberation Army) etenemiselle Kermanshahiin 65 kilometrin päähän rajasta. Irakin tukemat Mujaheddin e-Klalq-sissit ajoivat 145 kilometrin päähän rajasta Iraniin ennen kuin Iranin vallankumouskaarti tuhosi heidät perusteellisesti[9] Pohjoisen Qasr-e-Shirin ja Sar-e Zahad joutuivat irakilaisten valtaamiksi. Kermanshah ja Ahvaz kuitenkin pitivät pintansa. Irakia tukevat maat painostivat nyt tätä lopettamaan sodan[9]. Saddam myöntyikin tulitaukoon 6. elokuuta 1988[9], mutta tulitauko näytti YK:n turvallisuusneuvoston mukaan pitävän vasta 20. elokuuta 1988[9]. Iranin ja Irakin edustajat alkoivat neuvotella 24. elokuuta 1988[9].
Lähteet
muokkaa- Vihervuori, Marita & Schreiberhuber, Hermine: Iran, maa mullahin varjossa Allahin nimeen. Helsingissä: Otava, 1989. ISBN 951-1-10387-3.
- Edward Willett: The Iran-Iraq War, sarja War and Conflict in the Middle East, Publisher: The Rosen Publishing Group Inc., New York 2004, First Edition 2004, ISBN 0-8239-4547-2
- Cordesman A. H.: X. The combination of Iraqi offensives and western intervention force Iran to accept a cease-fire: September 1987 to March 1989 Iran-Iraq War. 2003. Arkistoitu 7.6.2013. Viitattu 18.3.2013. (englanniksi)
Viitteet
muokkaa- ↑ Vihervuori 1989, s. 215
- ↑ Cosrdesman s. 6
- ↑ Cordesman s.19-20
- ↑ Iraqi Kurds recall chemical attack BBC News. 17.3.2002. BBC. Viitattu 29.1.2012. (englanniksi)
- ↑ Cordesman s.31
- ↑ Cordesman s. 38–39
- ↑ War Termination Iran Chamber Society. Viitattu 9.2.2013.
- ↑ a b c Willett 2004, s. 55
- ↑ a b c d e f Willett 2004, s. 56