Åkesoft

pelejä 1990-luvulla kehittänyt tiimi
(Ohjattu sivulta Invataxi)

Åkesoft oli suomalainen videopelejä kehittänyt tiimi, jonka jäsenet eivät ole julkistaneet henkilöllisyyttään. Ryhmä teki ilmaisjakeluun yksinkertaisia, amatöörimäisiä ja humoristisia pelejä PC-tietokoneille vuosina 1993−1996.[1] Pelit levisivät tuolloin vielä käytössä olleiden BBS-purkkien sekä myös internetin välityksellä.

Historia muokkaa

Åkesoft sai alkunsa keväällä 1993 nuorten poikien halusta julkaista huumoripitoisia ja omalaatuisia tietokoneohjelmia. Tiimin nimi perustui heidän ensimmäiseen graafiseen peliinsä, jossa uitiin Åke-nimisellä ankalla uima-altaassa. Alatyylinen huumori ja peli-ideat kumpusivat tiimin luonteesta kaveriporukkana. Pelit olivat pääasiassa vitsejä, sillä ohjelmointitaidot eivät riittäneet parempaan, eikä taitojen kehittämiseen myöskään ollut kiinnostusta. Ryhmän jäsenet toimivat alusta alkaen nimettömästi.[2]

Peleissä ja julkaisupaketeissa irvailtiin usein BBS- ja demoskene-kulttuurien ominaispiirteille. Niillä myös koeteltiin käyttäjäänsä, sillä osa peleistä ei varsinaisesti ollut edes pelejä: esimerkiksi Sokkomadossa oli musta ruutu, joka pian ilmoitti pelaajan kuolleen.[2]

 
Invataxissa pelaajan on valittava ruudulta oikea määränpää matkustajan epäselvän puheen perusteella.

Åkesoftin peleistä Invataksi on saanut kulttimaineen 1990-luvulla tietokoneita harrastaneiden keskuudessa.[1] Invataksissa pelaaja on taksikuski, jonka pitää viedä asiakkaita määränpäihinsä heidän epäselvän puheensa perusteella. Pelaaminen tapahtuu kohdetta klikkaamalla.[1] Tiimi sai idean peliin radiossa pyörineestä show’sta, jossa viikoittainen vitsi liittyi ”invataksilla”-sanan lausumiseen.[3] Peli esiteltiin lyhyesti Mikrobitti-lehdessä palstalla, jossa käytiin läpi lehden MBnet-purkkiin laitettuja uusia ohjelmia. Pelin sanottiin olevan ”sairas” ja ”lähinnä omituinen parodia tietokonepelistä”.[4] Tiimi arvelee MikroBitin mainoksen vaikuttaneen Invataxin suosioon.[3]

Åkesoftin into julkaisutoimintaan hiipui, kun heidän Bepa Quest -pelinsä johti oikeudenkäyntiin.[5] Ryhmän jäsenet olivat käyttäneet peliä henkilöön kohdistuvan kiusanteon välineenä.[1] Åkesoft lopetti toimintansa vuonna 1996.[1]

Tuotanto muokkaa

  • Invataxi[3]
  • Bepa Quest
  • Sokkomato[2]
  • Kuolinilmoitusgeneraattori[3]
  • Seksipuhelinsimulaattori
  • Iltapanomat-lehti[2]
  • Joulukalenteri
  • Åkesoft megademo
  • The Last Animal Action Hero[2]
  • Swedish Erotics -demo
  • Kehkeytyksen riemulähteet[2]
  • Tampere-Rovaniemi (junasimulaattori)[2]

Lähteet muokkaa

  • Kultima, Annakaisa & Peltokangas, Jouni: Ylistetyt, rakastetut, paheksutut, unohdetut. Mediamuseo Rupriikki, 2017. ISBN 978-951-609-853-4.

Viitteet muokkaa

  1. a b c d e Kultima, 83
  2. a b c d e f g Kultima, 84-85
  3. a b c d Kultima, 86.
  4. Mikrobitti, 1995, nro 9, s. 66–67.
  5. Kultima, 87.