Intianlentäväkoira

Intianlentäväkoira[3] eli intianlenkko[4] (Pteropus giganteus) on hedelmälepakkojen heimoon kuuluva lepakko. Sen siipien kärkiväli on yli metrin. Intianlentäväkoira on kasvinsyöjä, joka syö mm. hedelmämehuja. Nisäkäsnimistötoimikunnan ehdotus lajin uudeksi suomenkieliseksi nimeksi on kaljulenkko.[3]

Intianlentäväkoira
Pteropus giganteus fg01.JPG
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Lepakot Chiroptera
Heimo: Hedelmälepakot Pteropodidae
Alaheimo: Pteropodinae
Suku: Lentävätkoirat Pteropus
Laji: giganteus
Kaksiosainen nimi

Pteropus giganteus
(Brünnich, 1782)[2]

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Intianlentäväkoira Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Intianlentäväkoira Commonsissa

ElinympäristöMuokkaa

Intianlentäväkoira on trooppisten soiden ja metsien asukas, joka suosii erityisesti rannikkoseutuja. Sisämaassa sitä tavataan suurten järvien liepeiltä. Se on levinnyt laajalti muun muassa Intiaan. Sitä tavataan myös Malediiveilla Intian valtamerellä.

Intianlentävätkoirat lepäävät päivisin suurina parvina roikkuen pää alaspäin puista. Lepopaikat ovat pysyviä, ja vuosien mittaan puut menettävät kuorensa lepakoiden takia. Paikoilla tuntuu vahvana eläimelle ominainen myskintuoksu. Lepakot hyppivät oksalta toiselle ja kinastelevat keskenään parhaista nukkumapaikoista. Lepopaikassa vallitsee tiukka arvojärjestys, jonka mukaisesti vanhimmat koiraat valtaavat itselleen keskeiset, parhaat paikat. Parvissa voi olla satoja yksilöitä.lähde?

RavintoMuokkaa

 
Luuranko

Intianlentävätkoirat käyvät ruoanhakumatkaan iltahämärässä. Puissa roikkuvat lentävätkoirat alkavat heittäytyvät yhtaikaa lentoon. Niiden ruokapaikalle voi olla matkaa yli 50 km. Hajuaistinsa avulla lentävätkoirat suunnistavat suoraan kypsyneiden hedelmien luokse. Trooppisessa metsässä puut ovat kukassa eri aikoina. Mikäli hedelmiä on niukasti, parven yksilöt hajaantuvat kauas toisistaan. Iso joukkio lepakoita puhdistaa muutaman runsassatoisen puun yössä.lähde?

Näillä lepakoilla on isot, litteät poskihampaat, joilla ne jauhavat monenlajista hedelmälihaa ja imevät mehut. Ne sylkevät pois kiinteän aineksen, ellei se ole pehmeää kuten banaaneissa.

LisääntyminenMuokkaa

Intianlentävänkoiran pariutumisaika on heinäkuusta lokakuuhun. Lepakot parittelevat yhdyskunnan lepopaikalla. Sitä edeltää koiraan lyhyt ja yksinkertainen kosiskelu. Parisiteet ovat löyhiä, ja koiraat pyrkivät parittelemaan useiden naaraiden kanssa. Noin viiden kuukauden kuluttua naaras synnyttää yhden poikasen. Se syntyy päiväsaikaan jalat edellä. Intianlentäväkoira on syntyessään paljon kehittyneempi kuin useimmat lepakot. Sen silmät ovat auki, sen turkki on tiheä ja paino jopa 250 g, miltei kolmannes emon painosta. Naaras huolehtii siitä yksin, koiras ei osallistu poikasen hoitoon.

Pari ensimmäistä viikkoa poikanen roikkuu emon rinnassa sen lentäessäkin, mutta käy sitten liian painavaksi, joten emo jättää sen lepopaikkaan lähtiessään syömään. Poikasta hoidetaan viitisen kuukautta, ja se pysyy emonsa seurassa 8 kuukauden ikäiseksi. Se on täysikasvuinen vuoden vanhana mutta sukukypsä vasta kaksivuotiaana.

Intianlentäväkoira ja ihminenMuokkaa

Suuresta koostaan huolimatta intianlentäväkoira ei ole kovin pelätty lepakkolaji koiramaisen naamansa ja ruokavalionsa ansiosta. Luonnonvaraisista hedelmistä laji on paikoin siirtynyt tuholaiseksi viljelmille, mikä on johtanut torjuntatoimiin. Joillakin seuduilla lentäviäkoiria on voimaperäisesti myrkytetty.

Pakistanissa intianlentäväkoiraa ammutaan sen rasvan vuoksi, jolla on paikallista lääkekäyttöä. Kuitenkin lähinnä Pteropus-suvun pienillä saarilla elävät lajit ovat uhanalaisia. Viimeisen 50 vuoden aikana monet valtamerten pikkusaaret on jokseenkin kokonaan raivattu viljelykseen, minkä seurauksena hedelmiä syövien lepakoiden kannat ovat romahtaneet.

LähteetMuokkaa

  1. Molur, S., Srinivasulu, C., Bates, P. & Francis, C.: Pteropus giganteus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 10.7.2014. (englanniksi)
  2. Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Pteropus giganteus Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Johns Hopkins University Press. Viitattu 20.5.2012. (englanniksi)
  3. a b Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Viitattu 22.6.2018.
  4. McGhee, Karen & McKay, George: Maailmamme eläimet, s. 38. Suomentanut Marja-Leena & Pertti Hiltunen. Helsinki: Gummerus, 2007. ISBN 978-951-20-7373-3.