Avaa päävalikko

Mittarilaskeutumisjärjestelmä

lentokoneiden mittarilähestymisjärjestelmä
(Ohjattu sivulta Instrument Landing System)

Mittarilaskeutumisjärjestelmä (engl. instrument landing system, lyh. ILS) on ilmailun mittarilähestymisjärjestelmä, jonka avulla lentokoneet voivat lähestyä kiitotietä ilman näköhavaintoja lentokentästä. Se opastaa laskeutuvat lentokoneet tarkasti liukupolkua pitkin kiitotien kynnykselle, joissain tapauksissa myös kiitotietä pitkin (automaattilaskeutumisen yhteydessä, vaaditaan vain CAT III-menetelmissä).

YleistäMuokkaa

ILS koostuu kahdesta alijärjestelmästä, joista toinen opastaa sivu- ja toinen korkeussuuntaisesti. Laitteisto perustuu radiolähettimiin. 1970-luvulta alkaen on ollut myös mikroaaltotaajuuksilla toimivia mittarilähestymisjärjestelmiä (MLS, Microwave Landing System), mutta sotilaskäyttöä lukuun ottamatta ne eivät ole yleistyneet.

SuuntasädeMuokkaa

 
LLZ

Suuntasäde (localizer eli LLZ) opastaa lentokonetta sivusuunnassa. Yleensä suuntasäde on kiitotien suuntainen, mutta joskus, esimerkiksi tiheään asutulla kaupunkialueella, sen suunta voi poiketa kiitotiestä.

LiukupolkuMuokkaa

 
GP

Järjestelmän toinen osa opastaa lentokoneita liukupolulla (glideslope eli GS). Yleensä liukupolun kaltevuus on 3°, mutta esimerkiksi vuoristoisilla alueilla saatetaan joutua käyttämään jyrkempää liukupolkua.

ILS-kategoriatMuokkaa

ILS-laitteistot jaetaan kategorioihin toimintatarkkuuden perusteella seuraavasti. Kategorioiden II ja III laitteita käytetään huonon sään vallitessa lähinnä liikennekoneiden mittarilähestymisiin. Huomaa, että kategorian III c laitteistoja ei ole operatiivisessa käytössä. Ylin saatavissa oleva kategoria riippuu sekä ilma-aluksen että lentopaikan laitteista. Kaikkia ILS-laitteistoja voidaan käyttää myös ylintä sallittua kategoriaa vähemmän rajoittavassa toiminnassa, esim. kategorian III B laitteistolla voidaan tehdä CAT I-lähestyminen. Hyvässä säässä toimitaan yleensä näin, sillä CAT II/III-lähestymiset edellyttävät mm. ILS-antennien lähistön tyhjentämistä ajoneuvoista ja muista sähkömagneettisista häiriölähteistä, mikä edellyttää liikennerajoituksia niin ajoneuvoille kuin ilma-aluksillekin suhteessa hyvän sään toimintaan. Nykymääräykset sallivat käsinlaskeutumisen suorittamisen enimmillään CAT II-lähestymisestä, mutta edellyttävät CAT III-lähestymisen yhteydessä melko harvinaisin poikkeuksin (esim. tietyt HUD-järjestelmät) automaattilaskeutumista. Lisäksi muut kuin kategorian I ILS-lähestymiset edellyttävät miehistön erityiskoulutusta. Käytännössä laite- ja koulutusvaatimukset rajaavat CAT II/III-lähestymiset vain liikenne- sekä joidenkin liikeilmailun toimijoiden käyttöön.

Kategoria Ratkaisukorkeus Kiitotienäkyvyys
I >200 jalkaa (60m) 550m (1800 jalkaa) tai meteorologinen näkyvyys yli 800 m (2600 jalkaa)
II 100-200 jalkaa (30-60m) ICAO: > 350m (1200ft)
FAA: 1200-2400 jalkaa (350-800m)
JAA(EASA): > 300m (1000 jalkaa)
III A < 100 jalkaa (30m) > 700 jalkaa (200m)
III B < 50 jalkaa (15m) ICAO/FAA: 150-700 jalkaa (50-200m)
JAA(EASA): 250-700 jalkaa (75-200m)
III C ei rajoitusta ei rajoitusta


EtäisyysMuokkaa

Suunta- ja liukusäteen lisäksi ILS:n yhteydessä on yleensä jonkinlainen etäisyydenmittausjärjestelmä.

MerkkimajakatMuokkaa

Perinteisesti tarkoitukseen on käytetty merkkimajakoita (engl. marker), jotka ovat suoraan ylöspäin säteileviä radiomajakoita. Lentokoneen lentäessä merkkilähettimen yli, vastaanottaa koneessa oleva vastaanotin majakan signaalin.

Merkkimajakoita on sijoitettu lähestymislinjalle yleensä kaksi (keski- ja ulkomerkki), ja niiden avulla lentäjien on mahdollista tietää lentokoneen hetkellinen sijainti kiitotien kynnyksestä, mikä mahdollistaa mm. korkeuden ja siten liukukulman tarkistamisen loppulähestymisen aikana. Ulkomerkki sijoitetaan yleensä loppulähestymisrastin yhteyteen, mikäli sellainen on julkaistu, ja keskimerkki kategorian I ratkaisukorkeutta vastaavaan lähestymisprofiilin kohtaan.

ILS-järjestelmä mahdollistaa myös sisämerkin, mutta niitä on ollut hyvin harvoin käytössä, Suomessa ei 1950-luvun jälkeen. Sisämerkkiä on käytetty lähinnä huonon näkyvyyden CAT 2-ILS-laitteistossa ilmaisemaan ratkaisukorkeutta vastaavaa loppulähestymislinjan pistettä tapauksissa, joissa paikallismääräykset sallivat CAT 2-menetelmän lentämisen käyttämättä radiokorkeusmittaria (mm. Yhdysvallat). Alun perin sisämerkkiä vastaavia merkkimajakoita käytettiin itsenäisinä lentoväylillä ja mm. lähestymisalueilla (ns. fan-marker/airways marker) ilmaisemaan erilaisia merkitseviä pisteitä, mistä syystä joidenkin merkkimajakkavastaanottimien valotauluissa on edelleen merkit O/M/A merkintöjen O/M/I sijaan. Itsenäisiä merkkimajakoita on jäljellä enää yksittäisiä, lähinnä Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa.lähde?

Esimerkiksi ilmailukartoissa käytetään markkereista lyhenteitä, ulkomerkki OM (engl. Outer Marker), keskimerkki MM (engl. Middle Marker) ja sisämerkin IM (engl. Inner Marker).

Markkerit käyttävät 75 MHz:n taajuutta. Vastaanotossa ne erottaa toisistaan modulaatiotaajuuden ja jatkuvan Morse-koodisarjan perusteella, OM 400 Hz viiva-viiva- jne., MM 1 300 Hz viiva-piste-viiva-piste- jne., IM 3 000 Hz piste-piste- jne.

OM ja MM on yleensä sijoitettu sisä- ja ulkolokaattoreiden (kts. NDB) yhteyteen, jos sellainen on käytössä.

DMEMuokkaa

Nykyisin käytetään kuitenkin yhä enemmän liukusädeantennin yhteyteen sijoitettua DME-majakkaa, jonka avulla on mahdollista määrittää lentokoneen etäisyys jatkuvasti.

Aiheesta muuallaMuokkaa