Avaa päävalikko

Inio Asano (jap. 浅野 いにお, Asano Inio, s. 22. syyskuuta 1980[1]) on japanilainen mangaka. Asano aloitti mangan parissa 17-vuotiaana neliruutuisilla huumoripätkillä (yonkoma). Hänen myöhemmät työnsä tunnetaan painostavuudestaan, mutta myös inhimillisyydestään ja ironisuudestaan. Asano kuvaa mangoissaan realistisesti nuoruutta ja erilaisia elämäntilanteita sekä ihmissuhteiden monimutkaisuutta. Asano on kertonut olleensa lapsena epävarma itsestään, koska hänen rintakehänsä on vääristynyt sisäänpäin. Hän pelkäsi kuolevansa nuorena ja tämä kuolemanpelko on vaikuttanut hänen maailmankuvaansa.

Inio Asano
浅野 いにお
Inio Asano vuonna 2018.
Inio Asano vuonna 2018.
Henkilötiedot
Syntynyt 22. syyskuuta 1980 (ikä 39)
Namegata

Asanon tarinoissa käsitellään muun muassa epätoivoa, seksiä, kuolemaa ja työttömyyttä. Hän on kertonut ottaneensa vaikutteita mangaka Kyoko Okazakilta, joka on myös käsitellyt synkkiä ja vaiettuja aiheita töissään. Osa Asanon tarinoista on kevyempiä, toiset taas painostavia. Synkkyyden keskellä annetaan kuitenkin välähdyksiä toivosta. Asanon teoksissa korostuu samanaikaisesti elämän yllätyksellisyys, järjenvastaisuus, kamaluus, naurettavuus, kauneus ja turhuus. Hänen mangansa ovat täynnä suuria tunteita ja hänen hahmonsa huokuvat elämää. Tarinoiden ei ole tarkoitus itkettää vaan enemmänkin ahdistaa psykologisella lähestymistavallaan. Asano on taitava tutustuttamaan lukijansa hahmoihin minimalistisesti heidän puhetapojensa ja ilmeidensä kautta. Asanon piirrosjälki on omaleimainen ja realistinen, joten se on vaikeasti verrattavissa kehenkään toiseen. Asanoa on kuvailtu "sukupolvensa ääneksi" ja hänen työnsä ovat löytäneet paikkansa nuorten aikuisten sydämissä.

Asanon lukuisista töistä viisi on käännetty englanniksi. Niistä tunnetuin on Solanin, josta on tehty myös näytelty elokuva vuonna 2010. Solanin kertoo kahdesta nuoresta, joista kumpikin irtisanoutuu työstään ja päätyy ajelehtimaan päämäärättömästi hetkessä. Rahattomuus ja epävarma tulevaisuus alkavat hiertää kaksikon välejä. Lyhyistä töistään tunnetun Asanon toistaiseksi pisin sarja on 13-osainen Oyasumi Punpun (Goodnight Punpun), jossa päähenkilö on piirretty surrealistiseksi lintuhahmoksi muiden hahmojen ollessa realistisia. Synkkä manga kertoo Punpun-pojan kasvutarinan. Muut Asanon englanniksi käännetyt teokset ovat nimeltään Subarashii Sekai (What a Wonderful World!), Nijigahara Holograph ja Umibe no Onnanoko (A Girl on the Shore).

Asano toimi hahmosuunnittelijana syksyllä 2015 noitaminA-paikalla esitetyssä Subete ga F ni Naru: The Perfect Insider -animessa.

TeoksiaMuokkaa

  • Futsuu no Hi (普通の日) (2000)
  • Sotsugyoushiki Jigoku (卒業式地獄) (2000)
  • Uchuu kara Konnichiwa (宇宙からコンニチハ) (April 19, 2001)
  • Subarashii Sekai (素晴らしい世界, What a Wonderful World!) (January 19, 2002 – March 19, 2004)
  • Nijigahara Holograph (虹ヶ原ホログラフ) (November 14, 2003 – December 9, 2005)
  • Hikari no Machi (ひかりのまち) (April 19, 2004 – January 19, 2005)
  • Sekai no Owari to Yoake Mae (世界の終わりと夜明け前) (June 18, 2005 – September 1, 2008)
  • Solanin (ソラニン) (June 30, 2005 – April 6, 2006)
  • Oyasumi Punpun (おやすみプンプン, Goodnight Punpun) (March 15, 2007 – November 2, 2013)
  • Ozanari-kun (おざなり君) (May 19, 2008 – April 19, 2011)
  • Umibe no Onnanoko (うみべの女の子, A Girl on the Shore) (July 7, 2009 – January 8, 2013)
  • Ctrl+T Asano Inio Works (Ctrl+T 浅野いにおWORKS) (March 27, 2010 – March 29, 2010)
  • Planet (July 19, 2010)
  • Toshi no Se (としのせ) (December 25, 2012)
  • Kinoko Takenoko (きのこたけのこ) (December 27, 2013)
  • Dead Dead Demon's De De De De Destruction (デッドデッドデーモンズデデデデデストラクション) (April 28, 2014 – )
  • Bakemono Recchan (ばけものれっちゃん) (February 6, 2015)

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa