Iltaruskon maa

Jack Vancen novellikokoelma

Iltaruskon maa (engl. The Dying Earth) on Jack Vancen fantasianovellien kokoelma, joka julkaistiin romaanina 1950. Löyhästi toisiinsa linkittyvät tarinat kuvaavat kuolevaa maapalloa ja sen dekadentteja asukkaita.[4] Englanninkielisessä maailmassa teoksen alkuperäinen nimi on omaksuttu yleiskäsitteeksi samankaltaista teemaa hyödyntävälle kirjallisuudelle.[2][5]

Iltaruskon maa
The Dying Earth
Iltaruskon maa.jpg
Alkuperäisteos
Kirjailija Jack Vance
Kieli englanti
Genre tieteisfantasia[1]
kuoleva maapallo[2]
veijariromaani[3]
Kustantaja Hillman
Julkaistu 1950
Ulkoasu nidottu
Sivumäärä 175
ISBN 951-26-3144-X
Suomennos
Suomentaja Juhani Koskinen
Kansitaiteilija Marjukka Sahakangas
Kustantaja Kirjayhtymä
Julkaistu 1988
Ulkoasu sidottu
Sivumäärä 187
ISBN 951-26-3144-X
Seuraava The Eyes of the Overworld
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Teosta on vaihtelevasti luonnehdittu romaaniksi tai novellikokoelmaksi.[6] Juri Nummelinin mukaan kyse on löyhästi toisiinsa liittyvien novellien kokoelmasta, joka on kirjoitettu tahallisen vanhahtavalla ja vaikeaselkoisella kielellä. Smith kirjoiti Iltaruskon maalle myös useita jatko-osia, joista on suomennettu vain yksittäisiä novelleja.[7] Novelleissa toistuva asetelman on veijarien ja pikkunilkkien edesottamusten seuraaminen ironian ja sympatian sekaisin tuntein.[8]

NovellitMuokkaa

”Turjan, Miirin valtias” (Turjan of Miir)Muokkaa

Turjan on taikuri ja tiedemies, joka haaveilee keinotekoisen elämän luomisesta. Hän matkustaa Embelyoniksi kutsuttuun ulottuvuuteen tapaamaan kaikki loitsut tuntevaa Pandelumea. Varastettuaan ruhtinas Kandive Kultaparralta tietäjän himoitseman amuletin Turjan saa jäädä Pandelumen luokse Embelyoniin. Siellä hän kohtaa opettajansa epäonnistuneen luomuksen T’saisin, uskomattoman kauniin naisen joka kuitenkin näkee ympärillään vain pahuutta ja rumuutta. Turjan käyttää samaa reseptiä ja luo T’saisille mieleltään terveen mutta ulkonäöltään identtisen kaksoissiskon T’sainin. Siskokset kohtaavat sattumalta ja T’sais päättää lähteä maapallolle etsimään kauneutta. Myös Turjan palaa kotiin luomuksensa mukanaan.

”Mazirian maagikko” (Mazirian the Magician)Muokkaa

Turjan joutuu pahan velhon Mazirianin vangiksi; Mazirian kiduttaa häntä oppiakseen elämän luomisen salaisuuden. T’sain houkuttelee Mazirianin hirviöiden kansoittamaan metsään ja surmaa tämän, mutta haavoittuu samalla itse kuolettavasti. Viimeisillä voimillaan hän palaa Mazirianin linnaan pelastamaan isäntänsä, jolloin Turjan vannoo luovansa täydellisen kopion T’sainista.

”T’sais” (T’sais)Muokkaa

T’sais tutkii iltaruskon maata ja kohtaa Etarr-nimisen miehen, joka on kasvoiltaan vastenmielisen ruma. Etarr kertoo olleensa aiemmin normaali mutta rakastuneensa pahaan noita-akkaan. T’saisin avustamana Etarr saa kostonsa ja palautuu entiselleen. Seikkailunsa päätteeksi myös T’sais oppii näkemään kauneutta ja löytää Etarrista rakkauden.

”Liane Maankiertäjä” (Liane the Wayfarer)Muokkaa

Aiemmissa novelleissa roistona esiintynyt Liane Maankiertäjää haluaa tehdä vaikutuksen kauniiseen noitanaiseen. Ylimielisenä ja häikäilemättömänä onnenonkijana Liane päättää viedä Chun Väistämättömänä tunnetun hirviön aarteet. Lianen suunnitelma kompastuu kuitenkin omaan nokkeluuteensa, ja Chun kaivaa häneltä silmät päästä.

”Ulan Dhor” (Ulan Dhor)Muokkaa

Ruhtinas Kandiven sukulaispoika Ulan Dhor lähtee etsimään vanhoja kirjoitustauluja, joiden on määrä kuvailla unohdettuja salaisuuksia. Hän päätyy Ampridatvirin kaupunkiin täynnä muinaista huipputeknologiaa ja rakastuu paikalliseen tyttöön. Yhdessä he pakenevat kaupungista ikivanhalla ilma-aluksella.

”Guyal Sfereläinen” (Guyal of Sfere)Muokkaa

Kirjan viimeinen novelli ”Guyal Sfereläinen” ei kytkeydy suoraan muihin tarinoihin. Sen nimihenkilöä riivaa sammumaton tiedonjano, ja kysymyksiin kyllästyneet omaiset häätävät hänet kotoaan. Hän lähtee etsimään Ihmismuseota, jonka Kuraattori kuulemma tietää vastaukset. Matkan varrella Guyal kohtaa monia ihmeitä, kuten taikahuilua soittavan miehen sekä jättiläisten hartioilla ratsastavia paimentolaisia. Hän jää lopulta Ihmismuseon lähellä asuvien saponidien vangiksi; saponidit pakottavat Guyalin ja paikallisen naisen tutkimaan demonin riivaamaksi joutuneen museon. He selviytyvät koettelemuksistaan ja löytävät toimivan avaruusaluksen. Kodittomina ja omaistensa hylkääminä he päättävät lähteä etsimään parempaa tulevaisuutta tähdistä.

Vastaanotto ja vaikutusMuokkaa

Amerikkalainen Locus-lehti valitsi Iltaruskon maan vuonna 1987 kaikkien aikojen 16. parhaaksi fantasiaromaaniksi. Vuonna 2001 se oli ehdolla parhaan romaanin Retro Hugo -palkinnon saajaksi.[6] Brian Stablefordin (2009) mukaan Iltaruskon maa on Clark Ashton Smithin Zothiquen ohella kuoleva maapallo -genren tärkein edustaja.[3]

Juri Nummelinin (2003) mukaan Iltaruskon maan ”kieli on runollista ja kauniisti adjektiivipitoista, ja siinä huomaa selvästi Clark Ashton Smithin vaikutuksen. Vance on tarkoituksella valinnut outoja ja arkaaisia sanoja, joita keskivertolukija ei ymmärrä ilman sanakirjaa”, mikä lisää ”houreista univaikutelmaa”. Kokonaisuutta voi pitää lempeänä parodiana 1930-luvun yhdysvaltalaisesta fantasiakirjallisuudesta, kuten Smithin ja Robert E. Howardin tuotannosta. Huumoria tarinaan tuovat esimerkiksi taistelevien velhojen käyttämät hupaisannimiset loitsut. Juhani Koskisen suomennos tavoittaa alkutekstin hengen hyvin.[7] Myös Markku Sadelehto (1991) on ylistänyt käännöstä: ”Jack Vance on mestari. Häntä ei voi kääntää. Siitä huolimatta Juhani Koskinen teki nautittavan suomennoksen [Iltaruskon maasta]. – – Se on lähes ainoa suomennettu tieteis- tai fantasiakirja jossa kieli nousee merkittävälle tasolle ja jossa tekstin funktio ei ole lukijan kiduttaminen.”[9]

Iltaruskon maalla on ollut merkittävä vaikutus roolipeleihin ja erityisesti niissä esiintyvään taikuuteen. Romaanin maailmassa velhot eivät osaa loitsuja ulkoa, vaan joutuvat pänttäämään ne kirjoista mieleensä suurella vaivalla; taikoessaan velho jälleen unohtaa käyttämänsä loitsun. Dungeons & Dragons (1974) omaksui ”vancelaisen” (”vancian”) taikuuden pohjaksi omille magiasäännöilleen.[10] Vuonna 2001 ilmestyi Iltaruskon maan ja sen jatko-osien maailmaan sijoittuva, Robin D. Lawsin suunnittelema lisenssipeli The Dying Earth Roleplaying Game. Peli sai harrastajien keskuudessa myönteisiä arvioita.[11]

LähteetMuokkaa

  • Sisättö, Vesa (toim.): Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 2003. ISBN 951-692-539-1.
  • Stableford, Brian: The A to Z of Fantasy Literature. Lanham – Toronto – Plymouth, UK: Scarecrow Press, 2009. ISBN 9780810863453. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. Iltaruskon maa. Risingshadow. Viitattu 71.2021.
  2. a b Stableford, Brian: Dying Earth (Clute, John ja Grant, John (toim.)) Encyclopedia of Fantasy. 1.6.1997. Viitattu 4.10.2018. (englanniksi)
  3. a b Stableford 2009, s. 415.
  4. Vance, Jack: Iltaruskon maa. (The dying earth, 1950.) Suomentanut Juhani Koskinen. Helsinki: Kirjayhtymä, 1988. ISBN 951-26-3144-X.
  5. Clute, John & Langford, David: Dying Earth The Encyclopedia of Science Fiction. 17.9.2013. Viitattu 4.10.2018. (englanniksi)
  6. a b Title: The Dying Earth Internet Speculative Fiction Database. Viitattu 4.10.2018. (englanniksi)
  7. a b Juri Nummelin teoksessa Ulkomaisia fantasiakirjailijoita (2003), s. 185, 194–200.
  8. Stableford 2009, s. 317, 415.
  9. Sadelehto, Markku (toim.): ”Esipuhe”, Pimeyden linnake, s. 9. Sadelehdon esipuhe. Helsinki: Kustannus OY Jalava, 1991. ISBN 951-8954-63-1.
  10. Gygax, Gary: ”The Dungeons & Dragons Magic System”, The Strategic Review Vol. 2, s. 3. TSR Hobbies, Inc., 1976. Archive (viitattu 4.10.2018). (englanniksi)
  11. Antonios S.: Review of The Dying Earth Roleplaying Game RPG.net. 2012. Viitattu 4.10.2018. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa