Ilmaisen Kirjan Päivä

Ilmaisen Kirjan Päivä on antikvariaatti Finlandia Kirjan vuosittain Päijät-Hämeessä järjestämä hyväntekeväisyystapahtuma, jossa jaetaan kävijöille tuhansia kirjoja ilmaiseksi.[1]

Tapahtumakävijöitä Ilmaisen Kirjan Päivässä Lahden Messukeskuksessa 5.11.2022.

Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2014 vuoteen 2019 Orimattilassa, ja ensimmäistä vuotta lukuun ottamatta se on ajoittunut jollekin joulukuun lauantaille.[2] Antikvaari Matti Pietilän mukaan tavoitteena on löytää kirjoille uusi koti mielekkäällä tavalla sekä saada paikkakunnalle eloa.[3] Samalla pyritään toimimaan hyväntekeväisyyshengessä kierrätysajatuksen mukaisesti.[2]

Ilmaisen Kirjan Päivän jakopöydille päätyviä kirjoja lajitellaan koko kuluva vuosi. Vain hyväkuntoiset ja laadukkaat kirjat läpäisevät seulan, jotta mahdollisimman suuri osa kirjallisuudesta olisi kävijöitä kiinnostavaa. Joukossa on sekä käytettyjä että uusia kirjoja eri genreistä. Edustettuina ovat niin tietokirjat, romaanit kuin lastenkirjatkin.[3] Välillä tarjolla on ollut myös LP-levyjä sekä lasten leluja. Kävijöille ei aseteta minkäänlaisia rajoituksia kirjojen ottamisen suhteen, ja välillä niitä on lähtenyt suuria määriä myös jälleenmyyntiin, sillä myös alan ammattikauppiailla on tapana saapua paikalle.[2]

Niin jaettavien kirjojen määrä kuin tapahtuman kävijämääräkin ovat kasvanut vuosi vuodelta, ja vuonna 2018 jaossa oli jo 15 000 kirjaa sekä 2 000 LP-levyä. Finlandia Kirjan toimitilat täyttyivät hetkessä ennennäkemättömästä väenpaljoudesta aina tungokseen asti, kun jo pitkäksi jonoksi muodostunut kävijäjoukko päästettiin sisään. Kokonaiskävijämäärän arveltiin tuona vuonna ylittäneen 2 000 henkeä.[1]

Vuonna 2019 Ilmaisen Kirjan Päivä järjestettiin Orimattilan Jymylinnassa tilantarpeen lisääntymisen vuoksi. Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa yhteistyössä Orimattilan toimintakeskus Laukkalinnan kanssa. Valmistelutyöt tarjosivat toimintakeskuksen erityistä tukea tarvitseville pidempiaikaistakin mielekästä tekemistä kirjojen lajittelussa, esillepanossa sekä vieraiden kahvituksessa.[4]tarvitaan parempi lähde Joulukuussa 2019 järjestetyssä tapahtumassa oli jaossa n. 25 tuhatta teosta. Suurin osa kirjoista on käytettyjä ja tulevat Finlandia Kirjan varastosta, mutta osa kirjoista on uusia. Ensimmäistä kertaa tapahtumassa on mukana myös isompi kustantamo. Kävijöitä tapahtumassa oli 5 000 ja kirjoja tapahtuman aikana meni n. 15 000 kappaletta.[5][6]

Vuoden 2022 tapahtuma muokkaa

Vuoden 2022 tapahtuma järjestettiin Lahden Messukeskuksessa 5.-6.11.2022. Tapahtuma oli mittasuhteiltaan aiempia suurempi, sillä jaossa oli yli 50 000 käytettyä kirjaa sekä kustantajien tapahtumaan lahjoittamia uusia kirjoja. Samanaikaisesti Ilmaisen Kirjan Päivän kanssa järjestettiin Kätevä&Tekevä-messut, Hetki-hyvinvointitapahtuma, Kivi- ja korumessut sekä Nukketalo- ja nukkemessut. Kaikkiin näihin tapahtumiin pääsi samalla lipulla. [7] Tarjolla olleista 100 000 kirjasta jaettiin noin 55 000.

Vuoden 2023 tapahtuma muokkaa

Vuoden 2023 tapahtuma järjestettiin Lahden Messukeskuksessa 4.-5.11.2023. Jaossa oli yli 100 000 tuotetta, ja tapahtuma kasvoi edellisen vuoden suosion myötä lähes kaksinkertaiseksi. Finlandia Kirjan lisäksi kirjoja toimittivat muun muassa WSOY, Otava ja Gummerus. Lisäksi Suomalainen Kirjakauppa osallistui tapahtumaan kirjakauppatuotteillaan.[8]

Lähteet muokkaa

  1. a b Anna Hakama: Ilmaisen kirjan päivä rohkaisee tekemään uusia aluevaltauksia lukurintamalla. Orimattilan Sanomat, 4.12.2018. Pitäjäsanomat.
  2. a b c Ville Hakala: Ilmaiset kirjat löysivät uusia koteja. Orimattilan aluelehti, 20.12.2017. Mediatalo ESA.
  3. a b Stiina Ikonen: Pohjoismaiden suurin nettidivari kukoistaa vanhalla suksitehtaalla Seutuneloset. 7.12.2016. Viitattu 20.10.2019.
  4. Ilmaisen Kirjan päivä facebook.com. Viitattu 20.10.2019.
  5. Orimattilassa jaetaan lauantaina kasoittain ilmaisia kirjoja, Etelä-Suomen Sanomat 13.12.2019
  6. Jopa 5 000 lukutoukkaa rohmusi ilmaiskirjoja, Seutu4 16.12.2019
  7. Ilmaisen Kirjan Päivä www.finlandiakirja.fi. Viitattu 29.9.2022.
  8. Ilmaisen Kirjan Päivää vietetään jälleen ensi viikonloppuna Orimattilan Aluelehti. 28.10.2023. Hämeen Media Oy. Viitattu 1.11.2023.

Aiheesta muualla muokkaa