Ida Lien (s. 5. huhtikuuta 1997 Drammen) on norjalainen ampumahiihtäjä.[1] Hän voitti kultaa maailmanmestaruuskilpailuissa 2021 naisten viestissä.[2] Normaalimatkalla hän oli yhdestoista. Minskin EM-kilpailuissa 2020 hän saavutti hopeaa pikakilpailussa ja pronssia sekaviestissä.[3]

Ida Lien
Henkilötiedot
Syntynyt5. huhtikuuta 1997 (ikä 27)
Drammen, Norja
Kansalaisuus  Norja
Ampumahiihtäjä
Aktiivisena 2006–
Pituus 1,71 m
Ammattilaistiedot
Maailmancup-
debyytti
2020

Tietolaatikko päivitetty 2. helmikuuta 2022

Aiheesta muualla
IBU
Mitalit
Maa:  Norja
Naisten ampumahiihto
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Pokljuka 2021 viesti
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Minsk 2020 pikakilpailu
Pronssia Pronssia Minsk 2020 sekaviesti

Lien kilpaili maailmancupissa ensimmäisen kerran Nové Městossa kaudella 2019–2020. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti oltuaan seuraavalla kaudella 30:s Kontiolahden normaalimatkalla. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan yhdeksäs Östersundin pikakilpailussa maaliskuussa 2021. Hän oli neljäs Hochfilzenin pikakilpailussa joulukuussa 2021. Hän saavutti ensimmäisen palkintopallisijansa sijoittuessaan kolmanneksi Oslon normaalimatkalla maaliskuussa 2024.[3]


Lähteet muokkaa

  1. Ida Lien International Biathlon Union. Viitattu 23.2.2021. (englanniksi)
  2. Marte Olsbu Roeiseland Anchors Norway to IBU World Championships Relay Gold IBU. 20.2.2021. Viitattu 23.2.2021. (englanniksi)
  3. a b Ida Lien IBU. Viitattu 1.2.2022. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.