Hyytelösienet
Hyytelösienet on kantasienten muotoryhmä, jonka lajeilla on hyytelömäinen itiöemä.[1] Hyytelösienet ovat loisia tai lahottajia. Suomessa kasvavat hyytelösienet eivät juurikaan kelpaa ruokasieniksi. Orahyty (Pseudohydnum gelatinosum) on kuitenkin syötävä laji. Kiinalaisessa keittiössä hyytelösieniin kuuluvat puunkorvat (Auricularia) ovat suosittuja ruokasieniä. Niitä ei kasva Suomen luonnossa.[2]
Lähes samansisältöinen ryhmä hyytelösienten kanssa on jakokantaiset sienet (Heterobasidiomycetes).[3][4] Jakokantaisilla itiökanta on ainakin jossain kasvuvaiheessa jakautunut väliseinillä useiksi soluiksi. Jakokantaisia voi pitää lepokantaisten (nokisienet ja ruostesienet) ja kokokantaisten (helttasienet, tatit, kupusienet ja useimmat kääväkkäät) välimuotoina.[3][5] Hyytelösieniä ja muita jakokantaisia voi pitää myös kääväkkäinä, mutta joissakin lähteissä kääväkkäiksi lasketaan vain kokokantaisia sieniä.[6][4]
Hyytelösieniä sisältäviä sukuja Muokkaa
Hyytelösieniä on ainakin seuraavissa suvuissa:[7]
- Achroomyces
- Rustikat (Aporpium)
- Puunkorvat (Auricularia)
- Liekotalit (Basidiodendron)
- Keltasarvikat (Calocera)
- Keritalit (Ceratosebacina)
- Kaarnakat (Cerinomyces)
- Napikat (Colacogloea)
- Tipakat (Dacrymyces)
- Riukutipakat (Dacryonaema)
- Tippahytykät (Ditangium)
- Rustotapikat (Ditiola)
- Oratalit (Eichleriella)
- Oksahytykät (Exidia)
- Puuntalit (Exidiopsis)
- Femsjonia
- Suppilohytykät (Guepinia)
- Guepiniopsis
- Hyalodon
- Mycostilla
- Myhkyt (Myxarium)
- Liuskahytykät (Phaeotremella)
- Savutalit (Proterochaete)
- Protoacia
- Protomerulius
- Orahytyt (Pseudohydnum)
- Loistalit (Pseudostypella)
- Renatobasidium
- Stypellopsis
- Hyyrykät (Syzygospora)
- Pahkakalvot (Tetragoniomyces)
- Poimuhytykät (Tremella)
Lähteet Muokkaa
- Valste, Juha (päätoim.): Suomen luontotieto. 1. A–Kar. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-29428-4.
Viitteet Muokkaa
- ↑ Sienitiede:hyytelösienet Tieteen termipankki. Viitattu 27.11.2022.
- ↑ Korhonen, Jarkko: Sieniopas. Taskukirja sienten tunnistukseen, s. 252. Helsinki: Readme.fi, 2015. ISBN 978-952-321-012-7.
- ↑ a b Valste (päätoim.) 2005, s. 246–247
- ↑ a b Kotiranta, Heikki et al.: Kääväkkäät. Teoksessa Rassi, Pertti et al. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010, s. 249. Helsinki: Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-11-3806-5. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 20.12.2022).
- ↑ Valste (päätoim.) 2005, s. 303
- ↑ Valste, Juha (päätoim.): Suomen luontotieto. 2. Kas–Mam, s. 167. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-29429-2.
- ↑ Selaa havaintoja Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 17.12.2022.