Hyalinoecia tubicola

Hyalinoecia tubicola on Eunicida-lahkoon kuuluva, läpinäkyvässä putkessä elävä monisukasmato, jota esiintyy maailman kaikilla merialueilla.[1]

Hyalinoecia tubicola
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Nivelmadot Annelida
Luokka: Monisukasmadot Polychaeta
Lahko: Eunicida
Heimo: Onuphidae
Suku: Hyalinoecia
Laji: tubicola
Kaksiosainen nimi

Hyalinoecia tubicola
O. F. Müller, 1776 [1]

Koko ja ulkonäkö muokkaa

H. tubicolalla on enintään 21,5 senttimetrin pituinen, ohut ruumis, joka on jakaantunut 180 jaokkeeseen. Eläin on väriltään kellertävä ja helmiäishohtoinen ja sitä ympäröi tiivis, läpinäkyvä putki, jonka pinnalla on himmeitä renkaita. Pään etuosassa on lyhyt ja kartiomainen huuliliuska eli prostotium, jossa on kolme tuntosarvea sekä kaksi soikeaa palpia edessä ja kaksi suurta, pyöreää palpia alapuolella. Mato pystyy työntämään esiin ruoansulatuskanavastaan teräväleukaisen kärsän eli probosciksen. Pään takaosa eli peristomi on samankokoinen tai pienempi kuin ensimmäinen jaoke.[1]

Jokaisessa jaokkeessa on lihaksikas jalakepari, jossa on kimppu kullankeltaisia kitiinisukasia sekä terävä neulamainen aciculum. Kolmessa ensimmäisessä jaokkeessa jalakkeet ovat erityisen suuret ja suuntautuneet eteen- ja alaspäin. Jaokkeiden selkä- ja vatsapuolella on hengitys- ja kosketuseliminä toimivia lisäkkeitä, joiden muoto vaihtelee neulamaisesta tylppään tai tyynymäiseen. Takimmaisissa jaokkeissa lisäkkeiden tyveen on kiinnittynyt myös pitkiä kiduslankoja.[1]

Levinneisyys muokkaa

H. tubicolaa tavataan maailman kaikilla merialueilla.[1]

Elinympäristö muokkaa

H. tubicola elää kaikenlaisilla pohjilla vuorovesivyöhykkeeltä yli 4 kilometrin syvyyteen asti.[1]

Ravinto muokkaa

H. tubicola on kaikkiruokainen haaskaeläin.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Hyalinoecia tubicola Marine Species Identification Portal. ETI BioInformatics. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 13. elokuuta 2010. (englanniksi)
  2. Hyalinoecia tubicola World Register of Marine Species. Viitattu 13. elokuuta 2010. (englanniksi)