Huvisatama

Huvisatama oli Lappeenrannassa sijaitseva huvialue, joka myötäili koko satamatorin rantaa Kasinopuistosta Rapasaareen. Huvisatamaa rahoitti noin 70 yritystä ja yhteisöä sekä Lappeenrannan kaupunki. Huvisatama oli Euroopan ainoa huvipuisto, joka ei perinyt pääsymaksua ja jonka melkein kaikki laitteet olivat käyttäjilleen ilmaisia. Puisto perustettiin vuonna 2004. Huvisatamassa oli kesällä 2008 kaksitoista ilmaislaitetta ja erikseen kaksi maksullista. Pelkkiä laitekäyttökertoja tuli kesässä 120 000–130 000. Huvisatamaan kuului myös Euroopan suurin Hiekkalinna, joka rakennetaan eri teemalla vuosittain aina alusta alkaen. Rakentamiseen käytetään runsaat kolme miljoonaa kiloa hiekkaa, ja sitä on rakentamassa noin 20 taiteilijaa runsaan kahden viikon ajan.

Huvisataman toimintoja päätettiin yhdistää Hiekkalinnan yhteyteen, ja markkinointi Huvisatama nimellä lopetettiin kesän 2009 jälkeen. Huvisataman idea jatkuu kuitenkin hieman eri muodossa Hiekkalinnan ympäristössä. Suurin osa laitteista on myyty, muun muassa maailmanpyörä.

LaiteluetteloMuokkaa

  • Polkuautoja lapsille
  • Katujuna- höyryville sataman tuntumassa.
  • Polkuveneet
    • Perhepolkuautoja neljälle henkilölle
    • Polku-choppereita kahdelle
    • Kaupunkipyöriä
  • Minigolf hiekkalinnan kupeessa
  • Vaihtuvateemainen pomppulinna (Apina, Merirosvo, Valas)
  • Miniville (possujunan korvannut samanlainen juna)
  • Ketjukaruselli (korvasi energiapyörän)

Poistuneet laitteetMuokkaa

  • Energiapyörä- maailmanpyörä joka on nykyään purettu ja poistettu. Maailmanpyörä oli vuoteen 1997 asti Suomen Tivolissa.
  • Wanhanajan karuselli- hevoskaruselli. Poistettu nykyään.
  • leppäkerttukaruselli lapsille. Poistettu nykyään
  • UFO-ukot (saapui tykkimäeltä, poistettu)
  • Lasten akkukäyttöiset formula-autot
  • Avo-minit lapsille
  • Possurata- possujuna lapsille.

Aiheesta muuallaMuokkaa