Wikipedia

Hugsvinnsmál

Hugsvinnsmál (suom. ”Viisaan laulu”) on keskiaikainen islantilainen 148 säkeistöä käsittävä runo. Se on hyvin vapaa käännös 100–300-luvulta peräisin olevasta latinankielisestä Caton opetuksia (Dicta Catonis tai Disticha Catonis) -teoksesta, joka sisältää lyhyitä opetusrunoja. Kyseinen teos, jonka kirjoittajaksi on joskus virheellisesti ilmoitettu Cato vanhempi, oli suosittu oppikirja keskiajalla. Se käännettiin usealle länsieurooppalaiselle kansankielelle.

Hugsvinnsmál
Kirjailija tuntematon
Kieli islanti
Genre opetusrunous
Julkaistu 1200-luku
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Teoksen synty muokkaa

Caton opetuksia on tunnettu Islannissa ainakin 1100-luvun puolivälissä, sillä teos mainitaan ja sitä siteerataan tuolloin kirjoitetussa ensimmäisessä islannin kieliopissa (isl. Fyrsta málfræðiritgerðin). Caton opetusten käännöksen lisäksi Hugsvinnsmálin islantilainen kirjoittaja on kuitenkin lisännyt runoon osioita myös joistain muistakin lähteistä. Runo on todennäköisesti laadittu 1200-luvulla, mutta tutkijoiden näkemykset siitä, tehtiinkö Caton opetusten käännös vuosisadan ensimmäisellä vai jälkipuoliskolla, vaihtelevat.[1] Hugsvinnsmál on Caton opetusten varhaisin tunnettu käännös.[2] Hugsvinnsmália ei ole suomennettu.

Hugsvinnsmálin kääntäjää ei tunneta. Esimerkiksi Björn M. Ólsen (1915) on esittänyt, että kääntäjä olisi ollut sama henkilö, joka kirjoitti myös uskonnollisen runon nimeltä Sólarljóð (suom. ”Aurinkolaulu”). Kyseisessä runossa edesmennyt isä opastaa uninäyssä poikaansa, ja aurinko symboloi todennäköisesti Kristusta. Myös Hugsvinnsmál on luonteeltaan kristillinen, vaikka sen esikuvana ollut latinankielinen teksti onkin syntynyt ympäristössä, jossa kristinuskosta ei vielä ollut tullut valtauskonto.[3]

Yhteydet muihin aikalaisteksteihin muokkaa

Hugsvinnsmálissa Caton opetusten islanninkielinen käännös on tehty runomuotoon. Se seuraa ljóðaháttr-runomittaa, joka on tyypillinen Runo-Eddan ns. mystistä viisautta välittävälle runoudelle, kuten esim. Korkean runolle (isl. Hávamál). Hugsvinnsmálin ja Hávamálin välillä on myös havaittu yhteyksiä. On mahdollista, että vaikutukset ovat kulkeneet kumpaankin suuntaan tai että Hávamál, jonka toisaalta on katsottu saaneen vaikutteita Caton opetuksista, on jopa ollut vaikutteiden lähde. Hugsvinnsmál on jättänyt jonkin verran heikkoja jälkiä myös muuhun saagakirjallisuuteen.[4]

Käsikirjoitukset muokkaa

Hugsvinnsmál on ollut Islannissa hyvin suosittu. Siitä on säilynyt useita kymmeniä käsikirjoituksia. Monet käsikirjoituksista eivät kuitenkaan ole säilyneet täydellisinä, ja säkeistöjen järjestys eri käsikirjoituksissa vaihtelee. Hugsvinnsmálin vanhin, lähes täydellisenä säilynyt käsikirjoitus on 1400-luvulta peräisin oleva 624 4to. Täydellisenä runo on säilynyt 1600-luvun lopulta peräisin olevassa käsikirjoituksessa Lbs 1199 I–IV 4to.[5]

Lähteet muokkaa

  • Björn M. Ólsen. 1915. Sólarljóð. Safn til sögu Íslands og íslenskra bókmenta, 5.1. Reykjavík: Hið íslenzka bókmentafélag, 1–74.
  • Evans, D. A. H. 1993. Hugsvinnsmál. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 306.
  • Halldór Hermannsson. 1958. Introduction. Teoksessa Halldór Hermannsson, The Hólar Cato. An Icelandic Schoolbook of the Seventeenth Century. Ithaca & New York: Cornell University Press, ix–xxxiv.
  • von See, Klaus. 1975. Probleme der altnordischen Spruchdichtung. Zeitschrift für deutsches Altertum und deutsche Literatur 104 (1975), 91–118.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur . Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.
  • Wills, Tarrin & Stefanie Gropper. 2007. (Introduction to) Anonymous, Hugsvinnsmál. Teoksessa Margaret Clunies Ross (toim.), Poetry on Christian Subjects. Skaldic Poetry of the Scandinavian Middle Ages, 7. Turnhout: Brepols, 358–449.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Halldór Hermannsson 1958, xxv–xxvi, xxix; von See 1975, 92; Evans 1993, 306; Simek & Hermann Pálsson 2007, 198; Wills & Gropper 2007.
  2. ↑ Kivimäki, Arto: ”Jälkisanat”. Teoksessa Caton opetuksia, s. 153. Suomennos, selitykset ja jälkisanat Arto Kivimäki. Helsinki: Planeetta-antikvariaatit, 2020. ISBN 978-952-94-3852-5.
  3. ↑ Björn M. Ólsen 1915, 66-70; Halldór Hermannsson 1958, xxv, xxix; Evans 1993, 306; Simek & Hermann Pálsson 2007, 357.
  4. ↑ von See 1975, 92, 96–98; Simek & Hermann Pálsson 2007, 166, 198, 250; Wills & Gropper 2007. Ljóðaháttr-runomittaa käytettiin joskus harvoin myös ylistysrunoudessa, kuten Hákonarmálissa ja Eiríksmálissa.
  5. ↑ Evans 1993, 306. Ks. 624 4to Skaldic Poetry of the Scandinavian Middle Ages -sivustolla ja Lbs 1199 I–IV 4to Handrit.is -sivustolla.

Kirjallisuutta muokkaa

Käännöksiä ja tekstilaitoksia muokkaa

  • Finnur Jónsson (toim.). 1967–1973 [1912–1915]. Den norsk-islandske skjaldedigtning, 1A–1B, 2A–2B. Copenhagen: Rosenkilde & Bagger, 2A: 167–197; 2B: 185–210 (sisältää tanskankielisen käännöksen).
  • Gering, Hugo (toim.). 1907. Hugsvinnsmál. Eine altisländische Übersetzung der Disticha Catonis. Kiel: Lipsius & Tischer.
  • Halldór Hermannsson (toim.). 1958. Hugsvinnsmál. Teoksessa Halldór Hermannsson, The Hólar Cato. An Icelandic Schoolbook of the Seventeenth Century. Ithaca & New York: Cornell University Press, 63–83.
  • Tuvestrand, Birgitta (toim.). 1977. Hugsvinnsmál. Handskifter och kritisk text. Lundastudier i nordisk språkvetenskap, A.29. Lund: Studentlitteratur.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hugsvinnsmál&oldid=19722112”